Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - kotimaan talousuutisia lyhyesti



Yrittäjyys ei innosta suomalaisia

Suomalaiset eivät juuri haaveile yrittäjän elämästä. Tuoreessa mielipidekyselyssä vain 12 prosenttia vastanneista piti yrittäjyyttä erittäin houkuttelevana vaihtoehtona. Yrittäjäksi ryhtymistä oli harkinnut useasti vain 10 prosenttia.

65 prosenttia vastanneista ilmoitti, ettei ole harkinnut juuri koskaan yrittäjän elämää. Neljännes luonnehti yrittäjyyttä "ei lainkaan" houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Yleisesti miesten asenteet olivat yrittäjähenkisempiä kuin naisten.

Suurimpia yrittäjyyden esteitä ovat kyselyn perusteella pelko toimeentulon epävarmuudesta sekä velkaantumisesta. Oman osaamisen tai liikeidean puute eivät ole läheskään yhtä keskeisiä pulmia.

- Tuloksen perusteella voi kysyä, pitäisikö yrittäjyyden kynnystä alentaa niin, että mahdollisesta epäonnistumisesta ei seuraisi koko loppuelämän kannettavaa taakkaa, kommentoi uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestön Suomen Jobs and Society ry:n toimitusjohtaja Tuomo Haavisto kyselyn tulosta.

Yrittäjyyttä koskevaan kyselyyn haastateltiin huhtikuun loppupuoliskolla 863:a 15-64-vuotiasta suomalaista. Kyselyn toteutuksesta vastasi Suomen Gallup.


Sataman listaaminen moninkertaisti Talentumin tuloksen

Tytäryhtiö Satama Interactiven listaaminen Helsingin pörssiin suurensi viestintäkonserni Talentumin tuloksen alkuvuonna liikevaihtoa suuremmaksi. Osakekohtainen tulos ponkaisi tammi-maaliskuussa 1,34 euroon vuodentakaisesta 0,15 eurosta.

Talentumin tulos rahoituserien jälkeen oli 21 miljoonaa euroa, 125 miljoonaa markkaa, johon sisältyi 25 miljoonaa euroa Sataman listautumiseen liittyviä tuottoja. Konsernin liikevaihto oli kaudella vain 15 miljoonaa euroa, 92 miljoonaa markkaa. Liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavasta kaudesta 27 prosenttia.

Talentum kertoo vakiintuneiden liiketoimintaryhmien kannattavuuden olleen hyviä, Internet-toiminnat sen sijaan olivat selvästi tappiollisia.

Satama Interactive teki vajaan kuuden miljoonan euron liikevaihdollaan yli 4 miljoonaa euroa liiketappiota. Myös WOW-verkkobrandit sai aikaan yli 2 miljoonan euron liiketappion.

Talentum ennakoi liikevaihdon kasvavan loppuvuonna nopeasti ja liikevoiton paranevan vuoden loppua kohti. Koko vuoden kirjanpidollinen tulos lienee voitollinen, vaikka Satama Interactive jääkin tappiolliseksi.


Rakennusyritysten liikevaihdon kasvu 14 prosenttia

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 14 prosenttia suurempi tammikuussa 2000 kuin vuotta aiemmin. Kasvu nopeutui hieman, sillä vuotta aiemmin se oli 12 prosenttia.

Talonrakennusyritysten liikevaihto oli marras-tammikuussa 15 prosenttia suurempi vuotta aiempaan verrattuna. Maa- ja vesirakennusalan yritysten vastaava liikevaihdon muutos oli 13 prosenttia.

Rakennusyritysten maksama palkkasumma oli viime marras- tammikuussa 10 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Talonrakennusalan palkkasumma kasvoi nopeammin kuin maa- ja vesirakennusalan.


Teollisuusyritysten liikevaihto kasvoi viidenneksen

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 20 prosenttia suurempi tammikuussa 2000 kuin vuotta aiemmin. Liikevaihto kasvoi kaikilla tehdasteollisuuden toimialoilla. Mineraalien kaivussa ja energiahuollossa liikevaihto oli kuitenkin vajaan prosentin vuoden takaista pienempi.

Liikevaihto kasvoi tarkastellulla kolmen kuukauden jaksolla eniten sähköteknisessä teollisuudessa, peräti 57 prosenttia vuotta aiemmasta. Metallien jalostuksessa liikevaihto kasvoi lähes 31 prosenttia.

Kemian teollisuuden liikevaihto oli tarkasteluajanjaksolla 17 prosenttia, ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksen 16 prosenttia ja puu- ja paperiteollisuuden 15 prosenttia vuoden takaista suurempi.

Teollisuusyritysten maksama palkkasumma kasvoi tammikuussa päättyneellä kolmen kuukauden ajanjaksolla 5 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin.

Palkkasumma kasvoi eniten sähköteknisessä teollisuudessa, 19 prosenttia vuotta aiemmasta. Palkkasumma pieneni tarkasteltuna ajanjaksona vuotta aiemmasta vain tekstiilien ja vaatteiden valmistuksessa sekä metallien jalostuksessa.


Helmikuun kauppaylijäämä 5,0 miljardia

Kauppataseen ylijäämä nousi tullihallituksen ulkomaankauppatilaston mukaan helmikuussa 5 031 miljoonaan markkaan. Vienti kasvoi helmikuussa 24 prosenttia 20 805 miljoonaan markkaan. Tuonti nousi samaan aikaan 15 774 miljoonaan markkaa eli 17 prosenttia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin.

Viennin ja tuonnin kasvu jäi hivenen ennakkotietoja pienemmiksi. Kauppataseen ylijäämä nousi kuitenkin joitain kymmeniä miljoonia ennakoitua suuremmaksi. Viime vuoden helmikuusta kauppataseen ylijäämä kasvoi 1 781 miljoonaa markkaa.

Tammi-helmikuussa viennin arvo kohosi 40 483 miljoonaan markkaan eli 22 prosenttia suuremmaksi kuin vuosi sitten. Tuonnin arvo kasvoi 18 prosenttia 30 572 miljoonaan markkaan. Kauppataseen ylijäämä nousi 7 243 miljoonasta 9 912 miljoonaan markkaan.

Viennin hyvä veto jatkui helmikuussa kaikilla tärkeimmillä vientialoilla. Sähköteknisen teollisuuden vienti kasvoi 24 prosenttia. Tietoliikennevälineiden viennissä kasvua oli 35 prosenttia. Muun metalliteollisuuden vienti lisääntyi 24 prosenttia.

Metsäteollisuuden tuotteiden viennin kasvu kiihtyi helmikuussa 27 prosenttiin. Massa- ja paperiteollisuuden vienti kohosi 28 prosenttia, mekaanisen metsäteollisuuden vienti viidenneksen. Kemian teollisuuden tuotteiden vienti kasvoi 43 prosenttia öljytuotteiden hyvän kysynnän vuoksi.


Säästöpankkien lainat kasvoivat reippaasti

Säästöpankkien luotonanto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 17 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

Niiden luottokanta nousi tiistaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan maaliskuun lopussa 22,6 miljardiin markkaan eli 3,3 miljardia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Säästöpankkien talletukset kasvoivat samaan aikaan 10 prosenttia 26,2 miljardiin markkaan.

Alkuvuoden tulos parani Säästöpankkiliiton toimitusjohtajan Markku Ruudun mukaan viime vuoden vastaavasta ajasta. Säästöpankkien liikevoitto kasvoi vajaan neljänneksen 138 miljoonaan markkaan. Koko vuoden liikevoiton Ruutu ennakoi kohoavan yli 400 miljoonaan markkaan.

Verkkopankkipalvelujen nopea kasvu jatkui alkuvuonna. Säästöpankeilla oli jakson lopussa noin 50 000 verkkoasiakasta ja määrä kasvaa Ruudun mukaan 75 prosentin vuosivauhdilla. Verkkomaksamisesta on hänen mukaansa tullut jo säästöpankkien asiakkaiden tärkein laskujen maksutapa.

Säästöpankeilla ei tammi-maaliskuussa ollut luottotappioita käytännöllisesti katsoen lainkaan. Tuottojen kasvu perustui palkkiotuottojen ja arvopaperikaupan tuntuvaan lisäykseen. Säästöpankkien hoitamattomat tai nollakorkoiset lainat laskivat 265 miljoonasta markasta 220 miljoonaan markkaan.

Luotonannon korkomarginaalin supistuminen jatkui osavuosikatsauksen mukaan ensimmäisellä neljänneksellä, mikä näkyi rahoituskatteen liikevoittoa hitaampana kasvuna. Rahoituskate nousi 240 miljoonasta markasta 262 miljoonaan markkaan. Tuotto-kulusuhde kohosi 1,47 prosentista 1,55 prosenttiin.

Säästöpankkiryhmän tase kasvoi 10 prosenttia 35,2 miljardiin markkaan. Niiden vakavaraisuus laski 14,7 prosentista 14,0 prosenttiin. Omat varat kasvoivat 304 miljoonaa markkaa 2 475 miljoonaan markkaan.

Koonnut: IA
5.5.2000


Talous-sivulle