Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Mercosur-alueesta kehitetään yhteismarkkinoita



Brasilia ja Argentiina ovat sopineet asettavansa ensi vuoden maaliskuussa yhteiset velka-, alijäämä- ja inflaatiotavoitteet, joiden tarkoituksena on lähentää alueella sijaitsevien kuuden maan talouksia EU:n kaltaiseksi yhteismarkkinaksi.


- Ensi vuoden maalikuussa meillä on lähentymisehdot. Tavoitteena on pitää inflaatio kurissa ja taata budjetin tasapaino, sanoi Brasilian valtiovarainministeri Pedro Malan kaksipäiväisen kokouksen päätteeksi.

Brasilian ja Argentiinan ministerit neuvottelit kokouksessa mm. tavoista lähentää kaupallisia ja diplomaattisia suhteita ns. Mercosur-alueen maissa. Tavoitteena olisi muuttaa nykyinen tulliliitto maiden välillä EU:n kaltaiseksi yhteismarkkinaksi.

Kokouksen päätöslauselmissa todetaan mm. että maat pyrkivät eroon joistakin Mercosur-alueen sisällä vallitsevista kaupparajoitteista vielä kesäkuun loppuun mennessä.

Mercosuriin kuuluvat Brasilian ja Argentiinan lisäksi Paraguay ja Uruguay. Chile ja Bolivia ovat liitännäisjäseniä tulliliitossa, joka yhdistää 210 miljoonaa kansalaista ja tuottaa yli kuuden biljoonan markan arvosta tavaroita ja palveluksia.

- Pyrimme luomaan yhteismarkkinat, joissa tavaroiden, palvelujen ja ihmisten liikkuminen olisi vapaata, Brasilian ulkoministeri Luiz Felipe Lampreia tähdensi.


Kauppakiistoihin haetaan ratkaisua

Brasilia joutui devalvoimaan valuuttansa yli 30 prosenttia viime vuoden tammikuussa, mikä hinnoitteli useat argentiinalaiset vientiyritykset ulos Brasilian markkinoilta. Devalvointi yllätti epämiellyttävästi Brasilian kumppanit Mercosurissa ja johti useisiin kauppakiistoihin.

- Keskustelimme myös pysyvien kauppakiistoihin erikoistuneiden tuomioistuinten perustamisesta, Argentiinan ulkoministeri Adalberto Rodrigues Giavarini kertoi. Tähän asti kiistat on ratkaistu siten, että Brasilian tai Argentiinan presidentti on joutunut puuttumaan niihin.

Julkilausumassa ehdotetaan myös "sijoituksia lisäävien kannustimien vähentämistä liiketaloudellisten vääristymien välttämiseksi".

Argentiinan paikallisviranomaiset ovat usein valittaneet, että eräät Brasilian osavaltiot tarjoavat suuria veroetuja houkutellakseen sijoittajia. Yhteisten taloudellisten päämäärien uskotaan pitävän tilanteen kurissa ja auttavan alueen talouksia kehittymään samanaikaisesti.

Maat sopivat myös ryhtyvänsä vaihtamaan taloustilastoja, mikä Malanin mukaan on "ratkaiseva askel" asetettaessa yhteisiä lähentymisehtoja.

STT-IKK
5.5.2000


Talous -sivulle