Tutkija Sedergren:

"Filippiinien panttivankidraamaa seurattu kuin sarjakuvaa"

Sedergren sanoi ymmärtävänsä, että meillä seurataan tapausta koska "suomalaisuus tuo siihen pienen nationalistisen ytimen".

- Mutta se, että mennään minuuttiaikataululla mukaan, tuntuu aika hullulta. Jos journalistisena perusarvona pidetään luotettavuutta, tietoja välittävien välineiden luotettavuus vähenee kaiken aikaa.

Sedergren muistutti, että maailmassa on meneillään mahdollisesti kymmeniä vastaavia panttivankidraamoja, joista me seuraamme vain tätä yhtä. Sedergrenin mukaan olisi puhuttava myös siitä, miten uutiset valikoituvat ja mikä on niiden vastaanottajan vastuu.

- Meidän on säilytettävä perusskeptisyys, mutta vältettävä kyynisyys. Hän lisäsi, että ihmiset on opetettava tunnistamaan propaganda jo peruskoulusta lähtien.

Leijonasta ei tule kasvissyöjää

Tiedonvälityksestä tuli keskeinen osa aseistusta Persianlahden sodan aikana, europarlamentin jäsen Reino Paasilinna otti esimerkin viime vuosikymmenen sotapropagandasta.

Sedergren lainasi John Galtungia: on kuin vaatisi leijonaa ryhtymään kasvissyöjäksi, jos vaatii sotakoneistoa luopumaan propagandasta.

Sotapropagandasta oli monilla propagandaseminaarin jäsenillä henkilökohtaisiakin muistikuvia, eniten valtioneuvos Johannes Virolaisella.

Virolainen sanoi, ettei hän karjalaisuudestaan ja isänmaallisuudestaan huolimatta voinut koskaan ymmärtää sitä, että Suomen joukot lähtivät vanhan rajan yli. Hän muistutti myös, että talvisodan korkea moraali alkoi murentua jatkosodan aikana.

- Suomen kansa ei ollut sydämestään mukana, vaan suurin osa kansaa epäili sitä ja alkoi kysellä missä mennään, Virolainen selitti moraalin murenemista.

Paasilinna muisti Alpo Rusin väitöskirjasta, että sensuurilaitoksen puuttuminen kirjoitteluun viisinkertaistui jatkosodan aikana.

Rusin tutkimus on yksi harvoista Suomen sotapropagandaan liittyvistä tutkimuksista. Martti Ruudun päiväkirjasta taas käy ilmi, että Suomen lehdistöllä ja sotilasjohdolla oli säännölliset tapaamisensa, jossa keskusteltiin tiedottamisen ongelmista.

Meiltä puuttuu kuitenkin hyvä selvitys toisen maailmansodan aikaisesta sotapropagandasta, dosentti Silvo Hietanen kaipaa.

Selvityksessä pitäisi nähdä propagandan myönteisetkin puolet, ja kielteiset pitäisi kääntää vastaisuudessa voitoksi, Maanpuolustuksen tiedotuksen suunnittelukunnan pääsihteerinä toimiva Hietanen sanoi.

Venäjä, EU ja Tshetshenian sota

Venäjän suurlähetystön lehdistöattasea Igor V. Andrjushenko syntyi ja kasvoi Neuvostoliitossa. Hän tunnusti, että Neuvostoliiton hajoaminen oli hänelle henkilökohtainen pettymys jo siksi, että monet hänen sukulaisistaan jäivät Ukrainaan.

Andrjushenko näkee vapauden hyvät puolet, mutta moni asia on uudessa systeemissä vielä järjestämättä. Venäjälle on esimerkiksi siirrytty markkinatalouteen ilman veronkantojärjestelmää, eikä perusturvasta ole siksi huolehdittu.

Venäjän valtiolle ei ole vielä syntynyt omaa tiedotusstrategiaa.
- Me etsimme vasta uutta kansallista identiteettiä. Sen peruspilarit ovat vasta muodostumassa, Andrjushenko viittasi toimivaan yhteiskuntaan, toimivaan kansainväliseen ideaan ja yhteiskunnan jonkinlaiseen yhteneväisyyteen.

Tshetshenian sota ja siitä tiedottaminen saivat Andrjushenkon käyttämään pitkän ja selittävän puheenvuoron. Venäjän viralliset tappioluvut Tshetsheniassa ovat lehdistöattasean mukaan hyvin lähellä oikeita lukuja, vaikka niitä on arveltu kaunistelluiksi.

Hän sanoi, että monet väärinkäsitykset syntyvät siitä, että ei tunneta asioiden kokonaisuutta. Toimittajien ja tiedonvälittäjien pitäisi kerätä faktoja ja tehdä vasta sitten johtopäätöksiä.

Paasilinna mainitsi, että Euroopan unioni on odottavalla kannalla. Se on antanut presidentti Putinille aikaa saada Tshetshenian kysymyksen järjestykseen. EU ja Venäjä ovat Paasilinnan mukaan riippuvaisia toinen toisistaan ja yhteistyö on molempien edun mukaista.

STT-IA
6.5.2000

Kotimaa -sivulle