Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Yrityskaupoista sijoitusvirta Yhdysvaltoihin

Euroopan unioni suurin sijoittaja ja kohdealue



Euroopan unionin jäsenmaihin tehtiin viime vuonna suoria sijoituksia ennätysmäiset 305,1 miljardia dollaria. Unioniin tehdyt suorat sijoitukset kasvoivat YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön UNCTAD:n tiistaina julkistetun investointiraportin mukaan 56,4 miljardia suuremmiksi kuin vuotta aiemmin. EU-maihin tehtiin vuonna 1998 yhteensä 248,7 miljardin dollarin suorat sijoitukset.


Yhdysvallat oli viime vuonna suurin yksittäinen suorien sijoitusten kohdemaa kuten vuotta aiemminkin. Yhdysvaltoihin tehdyt suorat sijoitukset kasvoivat viime vuonna 186,3 miljardista dollarista 275,3 miljardiin dollariin.

Yhdysvaltain osuus maailman suorista sijoituksista oli viime vuonna 32 prosenttia ja Euroopan unionin 35 prosenttia. Sijoitusvirtoja Atlantin yli ja muualta maailmasta kasvattivat tuntuvasti viime vuonna ennätystahtiin tehdyt suuret yrityskaupat.

Euroopan unioni vahvisti viime vuonna asemaansa suurimpana suorien sijoitusten tekijänä ja kohdemaana.

Euroopan unionista tehtiin muihin maihin viime vuona suoria sijoituksia peräti 509,8 miljardin dollarin arvosta, kun sijoitukset vuotta aiemmin olivat 425,5 miljardia dollaria. Yhdysvalloista ulos tehdyt suorat sijoitukset nousivat viime vuonna 146,1 miljardista dollarista 150,9 miljardiin dollariin.

Euroopan unionista muihin maihin tehtyjen suorien sijoitusten kanta nousi viime vuoden lopussa 2 336,6 miljardiin dollariin. Se vastasi puolta maailman 4 759,3 miljardin dollarin sijoituskannasta. Yhdysvalloista muihin maihin tehtyjen suorien sijoitusten kanta kohosi UNCTAD:n raportin mukaan 1 131,5 miljardiin dollariin.

Euroopan unioniin tehtyjen suorien sijoitusten kanta puolestaan nousi viime vuonna 1 652,3 miljardiin dollariin. Yhdysvalloissa olevien sijoitusten arvo kohosi 1 087,3 miljardiin dollariin. EU:n osuus maailman 4 772,0 miljardin dollarin sisään tulleiden suorien sijoitusten sijoituskannasta oli 35 prosenttia ja USA:n 23 prosenttia.


Sijoitukset kehitysmaihin vahvassa kasvussa

Kehitysmaihin tehtyjen suorien sijoitusten arvo nousi UNCTAD:n raportin mukaan viime vuoden lopussa yhteensä 1 438,5 miljardiin dollariin. Määrä oli yli kymmenen kertaa suurempi kuin vuonna 1980 ja neljä kertaa suurempi kuin vuonna 1990. Kehitysmaihin tehtyjen sijoitusten kanta kasvoi 90-luvulla 1 061 miljardia dollaria.

Viime vuosikymmenellä kehitysmaiden yritykset ryhtyivät myös itse tekemään suoria sijoituksia muihin maihin.

Kehitysmaista ulos tehtyjen suorien sijoitusten kanta nousi vuoden 1999 lopussa 468,7 miljardiin dollariin, kun se vuonna 1990 oli vain 16,3 miljardia dollaria. Viime vuonna suorat sijoitukset ulos kehitysmaista nousivat jo 65,4 miljardiin dollariin.

Kehitysmaiden nopeasti lisääntyneet kytkennät kansainväliseen talouteen näkyivät myös kehitysmaista peräisin olevien monikansallisten yritysten nousuna kansainvälisen talouden näyttämölle.

Kehitysmaiden 50 suurimman monikansallisen yrityksen listan kärjessä olivat UNCTAD:n raportin mukaan vuonna 1998 Petroleos de Venezuela, Daewoo, Jardine Matheson Holdings, Cemex, Petronas, Sappi, Hutchison Whampoa, First Pacific Company, Sunkyong ja Petroleo Brasileiro.

Maailman suurimmat monikansalliset yritykset olivat tutkimuksen mukaan toissa vuonna General Electric, General Motors, Royal Dutch Shell, Ford ja Exxon. Sijoilla viidestä kymmeneen olivat Toyota, IBM, BP Amoco, Daimler-Chrysler ja Nestle. Niitä listalla seurasivat Volkswagen, Unilever, Suez Lyonnaise, Wal-Mart ja ABB.


Kiinaan tehtiin ennätyssijoitukset

Kehitysmaihin tehdyistä 207,6 miljardin dollarin suorista sijoituksista puolet tehtiin Aasiaan. Siellä suurin sijoituskohde oli Kiina. Viime vuonna Kiinaan tehtiin suoria sijoituksia 40,4 miljardia dollaria ja Hong Kongiin 23,1 miljardia dollaria. Kiinan yhteenlaskettu sijoitusvirta oli suurempi kuin koskaan aiemmin.

Kiinaan tehtyjen suorien sijoitusten kanta nousi tutkimuksen mukaan viime vuoden lopussa jo 306,0 miljardiin dollariin ja Hong Kongin 132,4 miljardiin dollariin. Lähes kaikki sijoitukset tehtiin viime vuosikymmenen kuluessa, sillä vuonna 1990 Kiinan sijoituskanta oli 10,5 miljardia dollaria ja Hong Kongin 28,4 miljardia dollaria.

Etelä-Koreaan suoria sijoituksia tehtiin viime vuonna 10,3 miljardia dollaria ja Singaporeen 7,0 miljardia dollaria. Sijoitukset Koreaan nousivat kaksinkertaisiksi edellisvuoteen verrattua. Thaimaahan sijoituksia tehtiin 6,1 miljardia dollaria, Malesiaan 3,5 miljardia ja Taiwanille 3,0 miljardia dollaria.

Indonesiasta vuotta aiemmin alkanut sijoitusten kotiuttaminen kiihtyi viime vuonna. Indonesiasta vedettiin pois suoria sijoituksia 3,3 miljardia dollaria. Vuotta aiemmin sijoituksia vedettiin maasta 0,4 miljardia dollaria.

Sijoituksia vedettiin raportin mukaan viime vuonna pois vain kahdesta muusta maasta, jotka olivat Uusi-Seelanti ja Libya.


Venäjällä yhä vähän suoria sijoituksia

Etelä-Amerikan maista suurimmat sijoitusvirrat suuntautuivat viime vuonna Brasiliaan ja Argentiinaan. Brasiliaan sijoituksia tehtiin 31,4 miljardia dollaria ja Argentiinaan 23,2 miljardia dollaria. Meksikoon tehdyt suorat sijoitukset nousivat 11,2 miljardiin dollariin.

Sijoitukset Itä-Euroopan maihin kasvoivat viime vuonna jonkin verran, mutta sijoitusten määrä oli edelleen varsin pieni kansainvälisiin sijoitusvirtoihin verrattuna.

Suoria sijoituksia Itä-Eurooppaan tehtiin yhteensä 21,4 miljardia dollaria. Siitä Puolan osuus oli 7,5 miljardia dollaria, Tshekin tasavallan 5,1 miljardia dollaria, Venäjän 2,9 miljardia dollaria ja Unkarin 1,9 miljardia dollaria.

Suorat sijoitukset Itä-Eurooppaan alkoivat kasvaa vasta vuosikymmen sitten. Vuonna 1990 Itä-Euroopan maihin tehtyjen suorien sijoitusten kanta oli vain 3,0 miljardia dollaria. Viime vuonna suorien sijoitusten arvo kasvoi 84,2 miljardista dollarista 102,7 miljardiin dollariin.

Eniten suoria sijoituksia on tehty Puolaan, jonka osuus Itä-Euroopan sijoituskannasta on lähes kolmannes.

Puolan suorien sijoitusten kanta nousi viime vuoden lopussa 30,0 miljardiin dollariin. Unkariin tehdyt sijoitukset kohosivat 19,1 miljardiin dollariin ja Venäjälle tehdyt 16,5 miljardiin dollariin. Virossa suoria sijoituksia oli 2,4 miljardia dollaria, Liettuassa 2,1 miljardia dollaria ja Latviassa 1,9 miljardia dollaria.

STT-IKK
6.10.2000


Talous -sivulle