Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kauppa ja pankit nokittelevat euroilla



Kauppa ja pankit ovat ajautuneet sanaharkkaan eurojen jakelusta. Kaupan mielestä sen on saatava pankeilta ennakkoon vaihtorahaa, jotta asiakkaita voidaan palvella kunnolla ja suurilta ruuhkilta vältytään vuoden 2002 alussa. Pankkiyhdistyksessä ihmetellään kaupan ärhentelyä.


- Siirtyminen euroon on todella iso urakka kaikille. Kaikki tietävät, että turva-autoja ei ole niin paljon, että rahaa saadaan siirrettyä kauppoihin uudenvuoden yönä eikä rahaa voida varastoida mihin tahansa, Suomen Pankkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Sipilä huomautti torstaina.

Hänen mukaansa tilannetta hankaloittaa myös se, että moni asia odottaa vielä lopullista päätöstään.

Neuvotteleva virkamies Rauno Niinimäki valtiovarainministeriöstä muistutti, että rahahuollon järjestämisestä vastuu on Suomen Pankilla ja pankeilla.

Sipilän mielestä on hämmästyttävää, että kauppa käy julkisesti kampanjaa pankkeja vastaan, kun asioista pitäisi sopia yhdessä parhaan lopputuloksen varmistamiseksi. Palaverista on jo sovittu.

Kaupan keskusliiton Emu-työryhmän puheenjohtaja järjestöjohtaja Jouko Kuisma Keskosta toivoi aiemmin päivällä teollisuuden ja palvelutyönantajien etujärjestöjen yhteistilaisuudessa, että pankit pyörtäisivät puheensa ja suostuisivat jakamaan euroja kaupalle ja muille käteistä käyttäville yrityksille ennakkoon eli loppuvuodesta 2001.

Kuisman mukaan muualla euro-maissa näin on sovittu tehtäväksi. Vain näin voidaan varmistaa, että vaihto euroihin toteutuu kitkatta.

- Vähittäiskauppa on kolikoiden ja pienten seteleiden ainoa tosiasiallinen jakelukanava, Kuisma huomautti. Vaihtorahaa pitäisi olla saatavilla heti vuoden 2002 alussa.


Toiveena 10 euron setelit automaatteihin

Kuisman mielestä tilannetta voitaisiin osaltaan helpottaa myös sillä, että pankkiautomaateista olisi saatavilla 20 ja 50 euron seteleiden lisäksi 10 euron seteleitä.

Kuisma kertoi, että muissa euromaissa kaupat lähtevät siitä, että asiakkaille annettaisiin alusta alkaen vaihtorahat vain euroina. Samaan pitäisi pyrkiä myös Suomessa. Tämä nopeuttaa euroihin siirtymistä.

Pankkiyhdistyksen Sipilä taas muistuttaa, että siirtymäkauden ajaksi on sovittu kaksi kuukautta eikä asiasta pitäisi alkaa "vängätä" uudelleen. Hän lisäsi, että kuluttajat toivoivat jopa pidempää siirtymäaikaa.

Sipilän mukaan sen paremmin pankki kuin kaupatkaan eivät halunneet, että siirtyminen tapahtuisi vuoden vaihteessa.

Joulu ja vuodenvaihde ovat muutoinkin pankeille vuoden kiireisintä aikaa. Jos euroja jaettaisiin kaupalle ennakkoon, pankkien muiden kiireiden vuoksi se olisi tapahduttava jo ennen itsenäisyyspäivää.

- Emme kuitenkaan voi puhua tippaakaan kevyesti, että rahoja voi olla missä tahansa, koska rikollispuoli tekee omia suunnitelmiaan, Sipilä huomautti.


Kaupoissa suuri koulutusurakka

Kuisman mukaan kuluttajat eivät ole olleet juurikaan kiinnostuneita euromerkinnöistä, koska euroa ei voi käyttää vielä maksuvälineenä.

Todellinen ponnistus on sitten, kun eurot otetaan käyttöön. Se on suuri ponnistus erityisesti henkilökunnalle. Kuisman mukaan tähän on varauduttu ja henkilökuntaa koulutetaan.

Niinimäki valtiovarainministeriöstä muistutti, että nimellishintaan myytäväksi suunniteltu kaikkien kolikoiden paketti ei ratkaise rahanvaihto-ongelmaa, vaan tärkeä kanava kolikoiden levittämiseksi on juuri kauppa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan sitä pitää jakaa näkövammaisille ja muille erikoisryhmille, mutta esimerkiksi Hollannissa jokainen 6 vuotta täyttänyt kansalainen saa kolikkopaketin ilmaiseksi. Seteleitä ei saa jakaa kuluttajille ennakkoon.

STT-IKK
6.10.2000


Talous -sivulle