Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Puolueet matkalla kunnallisvaaleihin

Laitinen: Lama opetti arvostamaan palveluja



Sosialidemokraattien puoluesihteeri Kari Laitinen on vielä vähän nyreissään. Aamun sanomalehdessä pääkirjoittaja oli ihmetellyt, mikä se on tällainen vaalikamppailu, jossa kaikki puolueet ratsastavat samoilla ympäripyöreillä kuntapalveluilla. Että missä on se pihvi. Nyt sitten pöydän toisella puolella istuu taas joku kynä teroitettuna inttämässä samaa.


Laitinen tarttuu nöyrästi kysymykseen, vaikka on luultavasti saanut selittää samaa eri paikoissa jo kyllästymiseen asti. Vastauksesta tulee pitkä ja polveileva eikä epäselväksi jää, että puoluesihteerin mielestä luontevinta palveluista puhuminen on juuri demareille. Ollaan niin kuin SDP:n omalla reviirillä.

- Meidän ei tarvitse opetella, mikä on palvelujen merkitys. Ne ovat osa sosialidemokratiaa. Siinä on mukana voimakas aatteellinen lataus.

Sellaiset peruspalvelujen kulmakivet kuin kirjastolaki ja kansanterveyslaki ovat Laitisen sanankäytössä demareiden aikaansaannoksia.

Runsas puhuminen palveluista vaalien alla kertoo Laitisen mielestä siitä, että palvelujen merkitys tunnustetaan nyt selvemmin kuin ennen.

- Laman aikana huomattiin, että ilman niitä ihmisten kohtelu olisi huomattavasti eriarvoisempaa. Vaikka molemmat vanhemmat olivat työttömiä, lapset menivät joka aamu kouluun, saivat siellä ilmaisen ruokailun eikä koulumaksuja kyselty.


Demarit sitoutuvat, mutta mihin?

Laitinen myöntää, että äänestäjä voi olla vähän pyörryksissä, kun samoilla teemoilla itseään markkinoivia puolueita on vaikea erottaa toisistaan.

Hän ottaa sen haasteena puolueille, että niiden pitäisi selvittää aikaansaannoksiaan ja myös kertoa, miten haluavat kehittää palveluja.

Täsmällisempää tietoa etsivä äänestäjä saa SDP:n monisivuisesta vaaliohjelmasta selville, että demarit sitoutuvat säilyttämään perinteiset kirjastopalvelut maksuttomina.

Muu herättääkin enemmänkin kysymyksiä - tuttu tunne, lukee sitten minkä puolueen julistuksia tahansa.

Mitä tarkoittaa, kun puolue sitoutuu "parantamaan kunnallisen työn houkuttelevuutta kiinnittämällä erityistä huomiota voimavarojen oikeaan jakautumiseen, työssä jaksamiseen ja entistä oikeudenmukaisemman palkkauksen kehittämiseen" tai "itsenäistä elämäänsä aloittavien nuorten, lapsiperheiden sekä asumisessaan tukea tarvitsevien kuntalaisten asumisen turvaamiseen"?

- Suomessa on yli 400 kuntaa. Ratkaisumallit pitää hakea kunnittain, ei voi keskitetysti sanoa niin tai näin, Laitinen vastaa.

SDP:n vaaliteeseissä otetaan varovaisesti kantaa myös maahanmuuttajiin. Puolueen mielestä heillä on oltava "tasavertaiset mahdollisuudet ja velvollisuudet niin palveluihin kuin työntekoon".

Puoluesihteerillä on hieman vaikeuksia selvittää, mitä velvollisuuksilla oikeastaan halutaan sanoa.
- Kääntäisin sen niin päin, että ihmisillä pitäisi olla oikeus työntekoon. Jonkin verran asennemuutosta kaipaisi arkipäivän asioihin.


Kuntiin puhallettava yhteistyön henkeä

Laitisen mielestä palvelujen tuottamisessa tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän kuntien rajat ylittävää yhteistoimintaa - ja yhteistyötä myös kuntien sisällä eri poliittisten ryhmien kesken.

- Joillakin alueilla ja joissakin kunnissa käperrytään liikaa sisäänpäin ja ihmiset jäävät hoitamatta. Henkisen ilmapiirin pitää laajentua.

Laitinen ei halua nimetä huonoja kuntia, mutta vastauksen jatko ei juuri jätä arvailujen varaa, miltä suunnalta käpertyjät löytyvät.

- Suomen kunnista 40 prosenttia on sellaisia, joissa yhdellä puolueella on yksinkertainen enemmistö. Keskustalla sellainen on 156 kunnassa, RKP:llä 24:ssä ja SDP:llä yhdessä.


Halosen voitosta vielä vetoapua?

Eri puoluetehtävissä kouliintunut Laitinen valittiin puoluesihteeriksi keväällä 1996. Seuraavan syksyn kunnallisvaaleissa tuli takkiin. Laitisen muistelee otsa kurtussa erikoista tilannetta, missä kunnallis- ja EU-vaalit käytiin yhtä aikaa.

- Ihmiset olivat hämmennyksissään, kun TV-väittelyssä ensimmäiset kaksi tuntia kinattiin jostain NATO-jäsenyydestä. Siihen verrattuna nyt ollaan ihan oikeiden asioiden äärellä.

Demareille on antanut pontta Tarja Halosen voittoon päättynyt presidenttikamppailu. Vaalipuheissa on häveliäästi jätetty pohdiskelematta, riittäisikö siitä vetoapua vielä kunnallisvaaleissa. Laitisella ainakin tuntuu olevan odotuksia.

- Meillä oli ehdokas, joka ei missään vaiheessa kieltänyt poliittista taustaansa ja pohdiskeli hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta. Yleinen ilmapiiri on kieltämättä otollinen. Puhutaan ihan samoista asioista.

STT-IKK
6.10.2000


Politiikka -sivulle