Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Valtiovarainministeriön budjettiesitys heti julkinen

Veronkevennysten määristä ja kohdentamisesta erimielisyyttä



Ensi vuoden budjetin kiistakysymykset ja niiden markkamäärät alkavat selvitä reilun viikon päästä. Silloin valtiovarainministeriö julkistaa ensimmäisen talousarvioesityksensä ja muut ministeriöt kertovat omia hallinnonalojaan koskevat ehdotuksensa.


Viime joulukuussa voimaan tullut uusi julkisuuslaki aikaistaa budjetista käytävää keskustelua ja tuo rahakirstunvartijoiden ja muiden ministeriöiden väliset näkemyserot aiempaa selvemmin näkyviin.

Valtioneuvoston sisäiset valmistelukeskustelut on tähän asti käyty poissa julkisuudesta, vaikka tietoja toki on tihkunut ulos.

Varsinainen budjettiriihi käydään tänä vuonna 10.-11. elokuuta.

Tosin jo nyt on selvää, että suurimmat kiistat käydään veroratkaisuista - varsinkin, kun niihin ladattiin jo keväällä ryöpsähtäneellä verosanailulla suuria paineita.

Hallituspuolueiden sisältä löytyy näkemyseroja niin hallitusohjelman mukaisten veronkevennysten määrästä kuin kohdentamisesta.

Hallitus joutuu myös miettimään, kuinka se pystyy veroratkaisuin tukemaan syksyllä mahdollisesti tehtävää maltillista tulopoliittista kokonaisratkaisua.

Veroratkaisut keskittynevät työn verotuksen keventämiseen, vaikkakin budjettiriihessä keskustellaan myös eläkkeensaajien asemasta ja mm. sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäveron alentamisesta. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) on kuitenkin varoittanut turhista odotuksista.

Hallitusohjelman mukaan verotusta kevennetään hallituskauden aikana 10-11 miljardia markkaa. Ohjelmasta ollaan hieman jäljessä, sillä kauden ensimmäisen vuoden alennukset jäivät pieniksi.


Riitahaarukka näkyviin

Valtiovarainministeriö pitää oman sisäisen budjettikäsittelynsä 18.-19. heinäkuuta Santahaminassa. Mukana ovat puhetta johtavan valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) lisäksi toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) sekä ministeriön virkamiesjohto: vero- ja kansantalousosastojen johtajat Lasse Arvela ja Martti Hetemäki, budjettipäällikkö Timo Viherkenttä ja valtiosihteeri Raimo Sailas.

Kun budjettipäällikön laatiman luonnoksen pohjalta viilattu budjettiehdotus on valmistunut ja vielä kuitattu Niinistön allekirjoituksella, tulee se saman tien julkiseksi. Ehdotusta perustellaan lyhyellä finanssipoliittisella katsauksella.

Samaan aikaan muut ministeriöt asettavat oman ehdotuksensa nähtäville Internet-sivuilleen. Odotettavissa on, että suuri osa ehdotuksista karkaa yli kullekin hallinnonalalle keväällä asetetun menokaton.

Tuossa vaiheessa siis selviää, minkä kokoinen markkariita ministeriöiden ja valtiovarainministeriön ehdotusten välillä kaikkiaan muhii. Joidenkin ennakkoarvioiden mukaan riitahaarukka saattaa laveta jopa lähemmäs kymmentä miljardia markkaa.

Tätä eroa kurotaan umpeen Niinistön putiikin ja muiden ministeriöiden kahdenkeskisissä neuvotteluissa. Neuvonpidoille on varattu aikaa kolme päivää, 25.-27. heinäkuuta.

Vielä auki jääneet riidat siirtyvät selvitettäviksi koko hallituksen voimin budjettiriihessä. Myös veroratkaisut selviävät vasta siellä. Eduskuntaan budjettiehdotus ehtii syyskuun alussa.


Tiukkaa finanssipolitiikkaa

Valtiontalouden menoissa pysytään lähivuosina tiukoissa kehyksissä. Hallitus sopi keväällä valtion määrärahakehyksistä neljälle seuraavalle vuodelle.

Ensi vuonna menokehys on 193,8 miljardia markkaa. Kolmen seuraavan vuoden menot liikkuvat ensi vuoden hintatasossa 193,1-194,7 miljardin markan rajoissa.

Hallitus toi jokakeväisen kehyspäätöksensä nyt ensi kertaa eduskuntaan. Tiedonannon käsittely päättyi toukokuussa hallituksen luottamusta mittaavaan äänestykseen.

Uuden menettelyn taustalla nähtiin hallituksen ja erityisesti Niinistön halu sitoa eduskunta hyvissä ajoin hallituksen budjettilinjauksiin.

STT-VT
9.7.2000


Talous -sivulle