Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomalaisten ulkomaanmatkailu vilkastui viime vuonna



Suomalaisten matkailu ulkomaille vilkastui vuonna 1999 edellisen vuoden tasaantumisen jälkeen. Kotimaanmatkailun kasvu jatkui kolmatta vuotta peräkkäin.


Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tekemästä Suomalaisten matkailututkimuksesta, jota varten haastateltiin vuonna 1999 yhteensä 8 127 15-74-vuotiasta suomalaista.


Ulkomaille 2,1 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa

Vuonna 1999 ulkomaille tehtiin 2,1 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Näistä pitkiä, vähintään neljän yöpymisen matkoja oli 1,3 miljoonaa, ja loput 800 000 olivat lyhyitä, 1-3 yöpymistä sisältäneitä matkoja.

Lisäksi suomalaiset tekivät lähes 2 miljoonaa vapaa-ajanristeilyä ja noin 700 000 vapaa-ajan päivämatkaa ulkomaille.

Matkailu lisääntyi kaikille kohdealueille lukuun ottamatta Välimeren aluetta ja Kanarian saaria, jonne tehtiin lähes saman verran matkoja kuin vuonna 1998.

Melkein puolet pitkistä matkoista suuntautui näille alueille. Muualle Eurooppaan, Lähi-itään ja Pohjois- Afrikkaan sekä Kaukoitään tehtiin enemmän matkoja kuin vuotta aiemmin.

Suosituimmat lomakohteet pitkillä matkoilla olivat aiempien vuosien tapaan Kanarian saaret, Kreikka ja Ruotsi. Lyhyet matkat, risteilyt ja päivämatkat suuntautuivat pääasiassa naapurimaihin Viroon, Ruotsiin ja Venäjälle.

Kun mukaan lasketaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat, suomalaiset tekivät näihin maihin yhteensä 3,5 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, joista Viroon suuntautui 1,7 miljoonaa matkaa, Ruotsiin 1,4 miljoonaa ja Venäjälle vajaat 400 000 matkaa.

Pitkiin, vähintään neljän yöpymisen lomamatkoihin kului rahaa keskimäärin 5 200 markkaa henkilöä kohden, kun mukaan lasketaan matkat kohdemaahan, majoitus- ja ravintolamenot sekä muut menot matkan aikana. Päivää kohden tämä tekee 550 markkaa.

Lyhyisiin ulkomaanmatkoihin kului keskimäärin 1 700 markkaa henkilöä kohden, mikä tekee 950 markkaa päivässä.


Kotimaassa kolme miljoonaa vapaa-ajanmatkaa

Kotimaanmatkoja tehtiin vuonna 1999 noin 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Maksullisia majoituspalveluita, kuten hotelleja, vuokrattuja mökkejä, leirintäalueita ja lomakyliä, käytettiin noin 3 miljoonalla kotimaanmatkalla.

Näistä oli lyhyitä, 1-3 yöpymisen matkoja 2,2 miljoonaa, ja loput 800 000 olivat pitempiä, vähintään neljän yöpymisen matkoja.

Pitkistä kotimaanmatkoista runsaat puolet suuntautui Pohjois-Suomeen, Lapin ja Oulun lääneihin. Yksittäisistä kunnista matkoja tehtiin eniten Inariin, Kuusamoon ja Kittilään.

Lyhyet, 1-3 päivän matkat jakaantuivat pitkiä matkoja tasaisemmin koko Suomeen. Eniten lyhyitä matkoja tehtiin Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Varsinais-Suomeen. Kunnista suosituimpia olivat Helsinki, Tampere, Jyväskylä ja Turku.

Pitkään kotimaanmatkaan suomalaiset käyttivät rahaa keskimäärin 2 000 markkaa henkilöä kohden ja lyhyeen matkaan 890 markkaa, kun kustannuksiin lasketaan mukaan matkat, majoitus, ravintolapalvelut, ruokaostokset, sisäänpääsyliput ym. menot matkoilla.

IA
7.7.2000


Kotimaa -sivulle