Heitä on vain neljä
Tarja Halonen on Suomen yhdestoista presidentti ja samalla ensimmäinen nainen. Vaalikampanjan aikana naisen valintaa perusteltiin mm. edessä olevalla juhlavuodella 2005: kun naisten valtiollinen äänioikeus täyttää sata vuotta, on tärkeää että presidenttinä on nainen, ei mies.Tarja Halosen presidenttiyden merkitystä ja symboliarvoa naisten vallankäytön mittaajana voi hakea paljon kauempaakin kuin vuodesta 1905. Koska tasavallan presidentti rinnastuu hallitsijoihin, keitä edeltäjiä Tarja Halosella on ollut?
Suomi on ollut itsenäinen tasavalta vuodesta 1917. Sitä ennen maamme kuului osana Venäjän keisarikuntaan; Venäjän tsaarit olivat suuriruhtinaina Suomenkin valtionpäämiehiä. Runsaan sadan vuoden aikana, 1809-1917, Suomella oli viisi Romanov-sukuista hallitsijaa. He olivat kaikki miehiä.
Keisari-suuriruhtinaat näkyvät vielä Helsingin katukuvassa, varsinkin Aleksanteri II, jonka patsas seisoo keskellä Senaatintoria. Helsingin yliopiston juhlasalissa on kunniapaikalla Aleksanteri I:n rintakuva. Keisarinnojenkin muisto elää, varsinkin kadunnimissä, vaikkei niiden taustaa yleisesti tunneta. Esimerkiksi Liisankatu on saanut nimensä keisarinna Elisabetin mukaan.
Ennen Venäjään liittymistään Suomi oli satoja vuosia osa Ruotsia. Vanhempi suomalainen historiantutkimus käytti mielellään Ruotsi-Suomen nimitystä. Ruotsin hallitsijat olivat myös suomalaisten kuninkaita.
Mikäli aloitetaan Suomen ja Ruotsin yhteisten hallitsijoiden laskeminen vanhimmasta kuninkaasta Emund Vanhasta 1050-luvulta ja otetaan mukaan myös kruunaamattomat valtionhoitajat, Ruotsin vallan pitkinä vuosisatoina suomalaisilla ehti olla lähes 60 valtionpäämiestä. Miehinen sana valtionpäämies ei ole sattuma, sillä lähes kaikki heistä olivat kirjaimellisesti miehiä.
Tarja Halosen edeltäjiä oli ainoastaan kolme. Vanhin ja samalla mahtavin heistä oli kuningatar Margareeta 1389-1396, joka yhdisti Pohjolan kolme kuningaskuntaa Tanskan, Ruotsin ja Norjan Kalmarin unioniksi. Koska Suomi oli osa Ruotsia, Suomikin kuului osana pohjoismaiseen suurvaltioon.
Margareettaa ja erityisesti Kalmarin unionia muisteltiin erityisesti pari vuotta sitten, kun Pohjoismaiden yhteisvaltion alusta tuli kuluneeksi 600 vuotta.
Toinen naishallitsija oli kuningatar Kristiina, joka hallitsi vuosina 1632-1654. Hän herätti suurta huomiota omana aikanaan sekä oppineisuudellaan että tuhlaavaisella politiikalla ja uskonnon valinnallaan. Oikean luterilaisen uskon puolustajan Kustaa II Aadolfin tytär luopui isänsä uskosta kääntyäkseen katolisuuteen.
Kuningatar Kristiinan muisto on elänyt hänen mukaansa nimetyssä Kristiinankaupungissa ja Ristiinan pitäjässä. Viime vuosikymmeninä häntä on muistettu erityisesti naistutkimuksen noustessa.
Helsingin yliopistoon perustettiin Kristiina-instituutti. Yleisemmästä kunnioituksesta kertoo se, että hänen rintakuvansa on yliopiston juhlasalissa Aleksanteri I:n rinnalla. Kristiina oli maailman ainoa yliopiston perustanut nainen.
"Täysivaltainen rouva ja isäntä"
Kolmas naishallitsija oli paljon lyhytaikaisempi, ainoastaan 1719-1720 hallinnut Ulriika Eleonoora. Hänet on syytä nostaa esille Helsingin kaupungin juhlavuonna, sillä Ullanlinnan kaupunginosa kantaa hänen muistoaan ja samoin Senaatintorin varrelta purettu kirkko. Parin talven aikana lumesta uudelleen rakennettu kirkko sai nimensä Ruotsi-Suomen viimeisen naishallitsijan mukaan.
Entä naishallitsijoiden puolisot? Ja ennen muuta heidän protokollan mukainen asemansa? Margareeta hallitsi leskenä, ilman puolisoa. Kuningatarta kutsuttiin sanoilla Pohjolan Rouva ja Valtias. Hänet itsensä rinnastettiin myös suoraan mieheksi nimittämällä häntä "täysivaltaiseksi rouvaksi ja isännäksi".
Kuningatar Kristiina oli naimaton. Valtiopäivät ja valtaneuvosto painostivat häntä avioliittoon vallanperimyksen turvaamiseksi, mutta hän kieltäytyi itsepintaisesti. Naimattomuus oli osana sitä henkistä prosessia, joka sai Kristiinan luopumaan Ruotsin kruunusta ja muuttamaan Roomaan.
Ulriika Eleonooran kohtalo poikkesi hänen edeltäjistään, sillä hänellä oli aviopuoliso. Hallitseva kuningatar ja hänen prinssipuolisonsa jäivät lyhyeksi välivaiheeksi. Vain runsaan vuoden hallittuaan kuningatar luovutti kruunun aviomiehelleen, josta tuli kuningas Fredrik I.
Kuningashuoneessakin noudatettiin samaa sääntöä, joka muovautui vuoden 1734 yleiseen lakiin: "Vaimo seuraa miehensä tilaa ja säätyä."
Tarja Halosen historiallista mittatikkua on siis syytä etsiä paljon kauempaa kuin vuodesta 1905. Samalla suomalaista kehitystä voi verrata entisiin emämaihimme.
Venäjälle on mahdoton kuvitella naispresidenttiä, mutta Ruotsi saanee historiansa neljännen hallitsevan kuningattarensa kruununprinsessa Victorian siirtyessä aikanaan isänsä seuraajaksi.
ANNELI MÄKELÄ-ALITALO
7.4.2000
Kirjoittaja on Suomen ja Skandinavian historian dosentti Helsingin yliopistossa
