Nykypäivä

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Politiikka


Emeritusprofessori lämmittää vanhaa ajatusta - Pystynen perustaisi "liittokuntia"

Emeritusprofessori Erkki Pystynen pitää neljä vuotta sitten kehittelemäänsä ajatusta kuntien yhdistymisestä liittokunniksi entistä ajankohtaisempana. Hänen mielestään yksittäisten kuntien mahdollisuudet kansalaisten peruspalvelujen toteuttamiseen käyvät paikoin yhä kyseenalaisemmiksi.

KKK:n Mäkinen: Alueiden kehittäminen ei voi jäädä aluepolitiikan varaan

Taloudellinen kasvu on viime vuosina keskittynyt muutamiin kasvukeskuksiin. Erityisesti pääkaupunkiseudun kasvu on ollut vahvaa, samoin kuin odotukset. Tuoreimmat tilastot vahvistavat tätä kehitystä. Helsingin seudun tuotannon määrä on reaalisesti yli viidenneksen korkeammalla tasolla kuin vuonna 1995.

TT:n Purhonen: Akateeminen oppisopimus vastaus työelämän tarpeisiin

Johtaja Kari Purhonen Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitosta arvioi korkea-asteen oppisopimuksen olevan etu sekä työnantajalle että työntekijälle. Opetusministeriö ei ole toistaiseksi näyttänyt hankkeelle vihreää valoa.

Heitä on vain neljä

Tarja Halonen on Suomen yhdestoista presidentti ja samalla ensimmäinen nainen. Vaalikampanjan aikana naisen valintaa perusteltiin mm. edessä olevalla juhlavuodella 2005: kun naisten valtiollinen äänioikeus täyttää sata vuotta, on tärkeää että presidenttinä on nainen, ei mies.

Nevakivi tyrmää Ylikankaan teesit talvisodan päättymisestä

Talvisodan historiasta tehdään jatkuvasti uusia tulkintoja. Samaten tutkijoiden kiistat tulkintojen yksityiskohdista jatkuvat. Tuorein tapaus koettiin torstaina, kun poliittisen historian professori Jukka Nevakivi julkaisi uusimman teoksena.

Kristilliset 30 vuotta eduskunnassa

"Jumalan ihme" on tapahtunut, tuore kansanedustaja Raino Westerholm riemuitsi syksyllä 1970 eduskunnassa.

Esitys uudesta rauhanturvaamislaista valmis

Suomalaiset rauhanturvaajat eivät voi vastakaan osallistua sotilaallisiin pakotetoimiin. Tulkinnanvarainen ja epämääräinen viittaus muuhun rauhaanpakottamiseen aiotaan kuitenkin poistaa laista.

Rauhanturvalain muutos ei käy kaikille

Hallituksen perustelut rauhanturvalain muuttamiselle eivät ole vakuuttaneet aivan kaikkia kansanedustajia. Arvostelijat kinastelivat puolustusministeri Jan-Erik Enestamin (r.) kanssa pitkään ns. rauhaanpakottamisesta lakiesityksen lähetekeskustelussa tiistaina.

Kestävän kehityksen kansalliset indikaattorit valittu

Suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittavissa kestävän kehityksen kannalta sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia. Tämä käy ilmi vastavalmistuneista kansallisista kestävän kehityksen indikaattoreista.

Yrittäjänaiset haluavat jakaa äitiyden kustannuksia

Yrittäjänaisten keskusliitto patistaa hallitusta lunastamaan lupauksensa ja tasaamaan perhevapaiden kustannuksia molempien vanhempien työnantajien kesken.

Suomalaiset eivät osaa sopeutua työajan muutoksiin

Suomessa ei ole opittu sopeutumaan työrytmin nopeutumiseen ja työaikojen muutoksiin.

Suomi pitkällä tiimityön soveltamisessa

Suomi on noussut työorganisaatioiden kehittämisessä ja tiimityön käytössä Euroopan kärkimaiden joukkoon.

Valtionhallinnon johto-organisaatioiden toimintaa arvioitu

Valtion keskushallinnon virastojen ja laitosten johtokuntauudistus on vienyt valtionhallinnon johtamisjärjestelmää oikeaan suuntaan, mutta jäänyt monissa tapauksissa puolitiehen tai jopa näennäiseksi.

Eduskunnan poissaolosäännöt vaativat lisäselvittelyä

Eduskunnan pyrkimys luoda säännöt pitkille poissaoloille jää perjantain puhemiesneuvoston käsittelyn varaan.

Puolueiden kannatusarviot

Tällä sivulla näet tärkeimpien puolueiden kannatusarviot verrattuna viime kunnallis- ja eduskuntavaaleihin kolmen tutkimuslaitoksen mittaamana.

Sivun alkuun