Onko vaalikoneesta ehdokasjahtiin?

Internetin vaalikoneilla on tehty eroja ehdokkaiden välillä jo muutamissa vaaleissa. Presidentinvaalien ykköskoneet ovat Helsingin Sanomien http://www2.helsinginsanomat.fi/vaalikone2000/kysymykset.jsp ja Yleisradion http://vaali.yle.fi/ -verkkosivuilla. Mutta miten vaalikoneisiin pitäisi suhtautua ja voiko niihin ylipäätään luottaa?

Yksinkertaisena ideanahan on kysyä suhtautumista tai mielipidettä erilaisiin kysymyksiin ja sitten verrata tuloksia presidenttiehdokkaiden vastauksiin. Eniten yhteisiä vastauksia antaa sopivimman ehdokkaan. Ei aivan yksinkertaista, sillä muutama mutta on matkassa.

Erottuvatko ehdokkaat toisistaan?

Ensimmäinen pohdinta on ovatko kysymykset oman äänestyspäätöksen kannalta olennaisia. Jos vaalikoneen käyttäjä ei piittaa vaikkapa EU:sta tuon taivaallista ja vastaa sen mukaan kysymyksiin, on tulos silkkaa arpaa.

Kun vastaajalla itsellään ei ole mahdollista sanoa mikä hänelle on tärkeä tai vähemmän tärkeä kysymys, niin painotus on kysymyksestä toiseen samanlainen. Ydinvoima ja NATO-jäsenyys saavat näin saman painon, vaikka äänestystilanteessa ja ehkä presidentin toimessakin niillä on erilainen merkitys.

Toinen pulma ja pullonkaula on se miten koneet tuovat esiin eroja ehdokkaiden välillä. Jos ratkaisevana on päätöksentekotapa tai tyylikysymykset, niin mittaapa niitä suhtautumisella EU:n laajenemiseen.

Toisaalta ehdokkailla saattaa olla pyrkimys taktikointiin vastauksissaan. He voivat esimerkiksi pohtia, millä vastausmenetelmällä voisi välttää pohjimmaisia sijoituksia. Jyrkillä mielipiteillä esiintyvät ehdokkaat erottuvat helpommin, mutta yhtä lailla helposti myös jäävät pahnan pohjimmaisiksi.

Nyrkkisääntönä on tässäkin, että mitä enemmän kysymyksiä ja mitä laajempi on vastausmahdollisuus, sitä paremmin ehdokkaiden erot tulevat esiin. Harvoihin kysymyksiin ja vastausmahdollisuuksiin perustuvat koneet ovat alttiimpia pienten vastausmuutosten aiheuttamille tuloksen vaihteluille.

Tuovatko kaksikymmentä kysymystä riittävästi eroja kokeneiden, taktiikkansa tuntevien ehdokkaiden välille? Marginaalit ovat ainakin niin pieniä, että sattumalla on runsaasti sijaa.

Mikään ei ensinnäkään takaa, että ehdokkaat ovat käsittäneet koko kysymyksen ja kysymyksenasettelun samalla tavoin kuin vastaaja - kysymyksenlaatijasta puhumattakaan. Väärinymmärryksen tuottaman väärän tuloksen vaara on näin ainakin yhtä oleellinen kuin huolimattoman vastaamisen tai näppäilyvirheen.

HS vai Yle?

HS:n vaalikoneen kysymykset keskittyvät presidentin rooliin sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Kahteenkymmeneen kysymykseen on kuhunkin kolme vastausvaihtoehtoa, jotka samalla edustavat erilaisia toimintalinjoja. Tietämättömyys ja kantaa ottamattomuus ei siis tule kyseeseen - mielipide on vaikka arvattava.

Hesarin vahvuutena on keskittyminen vain presidentin tehtävien kannalta ydinkysymyksiin. Kun lisäksi kysymysten muoto on yhtäläinen, ovat kysymyksetkin keskenään varsin pitkälle yhteismitallisia. Vastaajan tehtäväksi jää tosin ottaa kantaa jokaiseen.

Ylen vaalikoneessa on niinikään kaksikymmentä kysymystä, jota on ryhmitelty viiden otsikon alle. Osiot ovat presidentin asema ja tehtävät, elämä Suomessa, Suomen puolustus, Euroopan yhteisö ja yhteinen maapallo.

Vaalikoneen kysymystyypit vaihtelevat, mutta yleisimmin kantaa mitataan suhteessa esitettyyn väitteeseen viisiportaisella "samaa mieltä - eri mieltä" asteikolla. Toinen kysymystyyppi panee vastaajan rastittamaan hyväksymänsä näkemykset tai tärkeänä pitämänsä seikat. Näin esimerkiksi voi valita enintään viisi presidentille kuuluvaa tärkeää ominaisuutta laajasta luettelosta.

Yksi Ylen ongelmista paljastuukin juuri luetteloista. Ehdokkailla on ollut vastaajia enemmän rastitusvaihtoehtoja ensimmäisessä presidentin ominaisuuksia koskevassa kysymyksessä. Sellainen vähentää ehdokkaiden keskinäisten erojen esiintuomista.

Kysymyksistä osa ei millään tavoin kuulu presidentin tehtäväalaan, toisaalta eräissä kohdin tämä on otettu myös vastausvaihtoehtona huomioon.

Jos kuitenkin sattuu olemaan vaikkapa sitä mieltä, että presidentin arvomaailma suhteessa ydinvoimaan ja optioihin on herttaisen yhdentekevä, voi koneen kautta harhautua vikaankin.

Eri koneet - eri tulokset

HS:n ja Ylen vertailu antaa mielenkiintoisia tuloksia. Yhtäläisellä vakavuudella, rehellisyydellä ja poliittisilla mielipiteillä täytetyt vastaukset toivat vallan erilaiset tulokset.

Ensimmäisen vastauskerran jälkeen kirjoittaja testasi molempia koneita useita kertoja muuttamalla sellaisia vastauksia yhden kerrallaan, joiden kohdalla olin harkinnut useampaa vastausvaihtoehtoa. Keskeistä oli, että vaikka kärki vaihtui, niin kärkijoukko (kaksikko tai kolmikko) pysyi melko hyvin koossa koko ajan.

Molempien koneiden kohdalla kärjen ja pohjan välillä on riittävästi eroa, jota pienet muutokset eivät heiluta. Toisaalta parikymmentä kysymystä on niin vähän, että parin vastauksen muutoksella kärkiehdokas muuttuu helpostikin. Jos siis tuijottaa pelkkään huippuun, niin pari huolimatonta vastausta saa koneen ehdottamaan kenties yllättävää ehdokasta.

Koneiden ja kysymysten erilaisuudesta kertoo, että Ylen ja HS:n antamat tulokset poikkesivat ratkaisevasti toisistaan.

Esimerkkinä voi mainita, että pelkkä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja presidentin asemaan liittyvä tarkastelu kehottaisi minua selkeästi välttämään Ilkka Hakalehdon äänestämistä.

Sen sijaan Ylen laajempi kysymyspatteri nosti Hakalehdon jo ehdokasjoukon keskikastiin - välillä jopa kolmanneksi. Niinikään kärkiehdokas vaihtui aivan selkeästi vaalikoneesta toiseen.

Näinpä näytti, että vaalikoneiden perusteella äänestäjän hämmennys vain lisääntyi. Lopulta kokeilujen jälkeen tärkeäksi ei muodostunutkaan yksi kärkiehdokas tai edes kärkijoukko. Paremminkin pohdintaan nousivat äänestyspäätöksen kannalta olennaiset kysymykset.

Vaalikoneiden kautta voi vain pohtia sitä mitkä ovat omalle äänestyspäätökselle olennaisia ja epäolennaisia seikkoja. Ovatko juuri nämä kysymykset oikeita, ehkä joku niistä, vai jotkut aivan muut seikat.

Pohdinta on mielekästä aikana, jolloin juuri imago- ja tyyliseikat näyttävät erottelevan ehdokkaita tietoja, taitoja ja aatteita voimakkaammin.

Pressapeli

Vaalikoneiden lomassa imagonmuodostusta voikin pohtia HS:n prossapressan http://www2.helsinginsanomat.fi/klik/prossapressa99/prossapressa9901.jsp avulla.

Ohjelma vie mukaan presidentinvaalitaistoon, joka hivelee itse kussakin piilevää poliittista peluria. Mutta vielä enemmän peli opettaa poliittisen henkilömarkkinoinnin karua ja kiehtovaa arkea.

Miten valita kohderyhmät? Entä kuinka vastata naistenlehden haastatteluun? Sovittaako vastauksensa kieli keskellä suuta kaikkia miellyttäväksi ja koska ottaa tiukemman kannan ja samalla poliittisen riskin. Asiantuntijana taustalla on ollut muun muassa mediatutkija, tohtori Erkki Karvonen.

Perehtyminen ja asiantuntevuus paistaa pelistä läpi. Tuntuupa siltä, että prossapressa on jopa ainoa mediakriittinen kannanotto läpituotteistettuihin ehdokkaisiin, joiden kohdalla poliittisesta väristä on enemmän kuin koskaan tullut markkinoinnin rasite. Hieno idea, jonka jälkeen telkkarin presidenttitentit näkee uusin silmin.

PETE PAKARINEN
7.1.2000

Ajassa -sivulle