Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Varsinaiset ehdokkaat selvillä viimeistään maaliskuussa

USA:n vaaliasetelmat kiristymässä



Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailu on täydessä vauhdissa, sillä ensimmäisiin esivaaliäänestyksiin on aikaa vain reilut pari viikkoa.


Vaaliuurnille päästään ensimmäisen kerran 24. tammikuuta Iowan osavaltiossa pidettävissä vaalikokouksissa. Ensimmäinen varsinainen esivaali pidetään perinteisesti pienessä New Hampshiren osavaltiossa.

Ehdokkaat ovatkin sukkuloineet ahkerasti näissä osavaltioissa, sillä ensimmäiset äänestykset ratkaisevat paljon.

Äänensävy vaalikeskusteluissa on terävöitynyt selvästi, koska molempien puolueiden ennakkosuosikit ovat saaneet yllättävän kovan vastuksen pahimmilta kilpakumppaneiltaan.

Demokraattien ennakkosuosikilla, varapresidentti Al Gorella, ja ex-senaattori Bill Bradleyllä on ollut suukopua mm. terveydenhuollosta ja sen uudistusten hinnasta.

Bradley syyttää Gorea siitä, että tämä elää "Washingtonin bunkkerissa" ja eikä jaksa enää taistella sellaisten demokraattisten päämäärien kuten terveydenhuollon ja aseidenmyynnin rajoittamisen puolesta.

Gore puolestaan väittää, että Bradleyn kaavailemat terveydenhuoltouudistukset vahingoittaisivat maan vähemmistöjä.

Republikaanien ykkösehdokas, Texasin kuvernööri Geroge W. Bush, ja hänen pahin kilpailijansa, senaattori John McCain, ovat myös unohtaneet kohteliaat äänensävyt. He kiistelivät torstaina kiivaaseen sävyyn verovähennyksistä ja vaalirahoituksen uudistamisesta.

Bush on luvannut huimia veroleikkauksia samalla kun McCain lupaa uudistaa koko vaalirahoitussysteemin. Bushin mukaan McCainin vaalirahoitusuudistus vahingoittaisi kuitenkin republikaaneja.

- En usko, että sinulla on aavistustakaan, kuinka tärkeä vaalirahoituksen uudistus on, sillä se palauttaa nuorten amerikkalaisten luottamuksen hallitukseen, napautti McCain Bushille.


Ykkössuosikit pulassa

Demokraattien valttikortti Al Gore on valtakunnallisissa mittauksissa yhä edellä Bill Bradleyä, mutta New Hampshiren gallupeissa he ovat aikalailla tasoissa.

Bradley on pystynyt keräämään myös yllättävän runsaasti rahaa vaalikassaansa. Senaattori Edward Kennedy kiiruhtikin asettumaan Goren taakse antaakseen varapresidentin ontuvalle kampanjalle lisäpotkua.

Republikaanipuolella Bushia on pidetty takuuvarmana voittajana, mutta John McCain antaa hänelle yllättävän kovan vastuksen. McCain on joidenkin mittausten mukaan jopa johdossa New Hampshiressä.

Itsekin republikaanien ehdokkaana ollut Elizabeth Dole on asettunut julkisesti Bushin taakse. Dolen kannatuksen uskotaan tuovan Bushille erityisesti elintärkeitä naisten ääniä.

Elizabeth Dole jättäytyi itse pois vaalitaistelusta lokakuussa, syynä oli rahanpuute. Dole on erittäin usein mainittu mahdollisena Bushin valintana varapresidentiksi, ja Dolen on sanottu olevan itse erittäin kiinnostunut tällaisesta nimityksestä.

Bushilta on jo tiukattu Dolen mahdollisuuksia, mutta Bushin mukaan asiasta on vielä liian aikaista keskustella.

Yhdysvaltain marraskuussa pidettävän presidentinvaalin varsinaiset ehdokkaat ratkeavat kohtuullisen ripeästi. Piakkoin alkava esivaaliaalto antaa selvän suunnan vaalitaistelulle ja maaliskuun 7. päivänä pidettävien esivaalien uskotaan viimeistään ratkaisevan taistelun.

Tuolloin vaalivuorossa on 13 osavaltiota, joukossa muun muassa erittäin tärkeät Kalifornia ja New York.

STT-IA
7.1.2000


Ulkomaat -sivulle