Verkkouutiset

Sisältö
Etusivu
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kännykkää käyttänyt kuljettaja vapautui tapposyytteestä



Yhdysvaltain ensimmäinen oikeudenkäynti matkapuhelimen ajonaikaisen käytön aiheuttaneesta taposta on päättynyt autonkuljettajan pääasialliseen voittoon.


Marylandista kotoisin olevaa Jason Jonesia syytettiin kahdesta taposta ja holtittomasta ajamisesta.

Syytteen mukaan Jones puhui ajaessaan matkapuhelimeen ja kiidätti autoaan moottoritiellä vähintään 130 kilometrin tuntinopeudella. Jones menetti autonsa hallinnan ja törmäsi edessään olleen auton perään.

Törmäyksen kohteeksi joutunut auto syöksyi pientareelle ja siinä olleet newyorkilaiset John ja Carole Hall saivat surmansa.

Onnettomuus tapahtui vuosi sitten kiitospäivän viikonloppuna.

Jones kiisti ajaneensa ylinopeutta, mutta myönsi törmäyshetkellä puhuneensa matkapuhelimeen.

Marylandin piirioikeus tuomitsi Jonesin 500 dollarin sakkoihin holtittomasta ajamisesta. Oikeus sen sijaan vapautti Jonesin tapposyytteestä.

Oikeuden päätöksen taustalla on, että Marylandissakaan matkapuhelimen ajon aikaista käyttöä ei ole laissa kielletty. Sama pätee Yhdysvaltain muihin osavaltioihin. Oikeus ei siis voinut langettaa tuomiota matkapuhelimen käytöstä aiheutuneesta taposta.


Matkapuhelimen käyttöön kiinnitetty huomiota

Vuodesta 1995 lähtien Yhdysvalloissa on kaikkiaan 37 osavaltiossa säädetty lakeja matkapuhelimen käytöstä autoissa. Osavaltioista kolmessa rajoitukset ovat vain vähäisiä ja yhdessäkään ei ole matkapuhelimen ajonaikaista kieltoa merkitsevää lainsäädäntöä.

Jonesin oikeustapaus oli maan historian ensimmäinen, jossa kuljettaja sai syytteen sen nojalla, että hänen ajonaikainen puhumisensa matkapuhelimeen aiheutti vahinkoa muulle liikenteelle. Niinpä tapaus saikin huomiota paitsi mediassa myös vastustajien ja kannattajien leireissä.

Syyttäjän kutsumana todistajan oikeudessa esiintynyt Frances Bents on ollut mukana matkapuhelimen ajonaikaisen käytön aiheuttamia onnettomuuksia selvittäneessä tutkimuksessa. Hän sanoo USA Today-sanomalehdessä, että yhdistetystä hurjastelusta ja kännykän käytöstä langetettavat tuomiot ovat liian lieviä verrattuna niiden aiheuttamiin kuolemantuottamuksiin ja vakaviin loukkaantumisiin.

- Toistaiseksi käytettävissä ei ole asianmukaisia rangaistuksia. Ihmiset kiistävät, että ajon aikainen kännykkäajanviete olisi vaarallista. Rattijuopotkin ajavat kauan, kunnes kolaroivat, Bents sanoo.

Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan kännykän käyttö ajaessa lisää onnettomuusriskiä, joissakin tapauksissa jopa monisatakertaiseksi normaaliajoon verrattuna.


Asia Suomessa valinkauhassa

Suomessa liikenneturvallisuutta pohtinut neuvottelukunta jätti hiljattain raporttinsa liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinoselle. Raportissa esitetään useita liikenneturvallisuutta kohentavia keinoja, yhtenä hands free-toiminnon säätäminen pakolliseksi kännykän ajonaikaisessa käytössä.

Heinonen sanoi neuvottelukunnan mietintöä vastaanottaessaan tukevansa esitystä hands free -toiminnon säätämisestä pakolliseksi.

Asiaa koskevaa lainsäädäntöä valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä.

ILPO KIURU
Washington
8.12.2000


ulkomaat-sivulle