Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

8.9.2000

Uhkana inflaatio

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Wim Duisenberg varoittaa euromaita inflaatiosta. Hän pitää mahdollisena, että hintojen nousu uhkaa luoda tasapainottomuutta jäsenmaiden välille.

Inflaatiouhasta varoittaa myös Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala.

Keskuspankissa on pantu merkille, että inflaatio on pääasiassa öljyn hinnan nousun vuoksi ollut odotettua nopeampaa ja että tästä syystä reaalipalkkojen nousu on jäämässä oletettua alhaisemmaksi. Tämän pelätään aiheellisesti aiheuttavan paineita palkkakompensaatioon.

Valtiovarainministeriö ennakoi optimistisesti ensi vuodelle vain 1,8 prosentin inflaatiota. Keskuspankki taas on aiemmin ennustanut hintoihin 2,5 prosentin nousua.

Budjettiesityksen alhainen inflaatioennuste on viran puolesta alhainen. Tapanahan on, että valtiovarainministeriö arvioi inflaation ja valtion verokertymän alakanttiin. Alhaisella inflaatioennusteella pyritään ymmärrettävästi siihen, ettei synny inflaatiota ruokkivaa ennustetta.

Jo toteutuneen inflaation pääsyy on voimakkaasti kohonnut öljyn hinta. Vastoin aiempia ennusteita öljyn hinta ei ole syksyn lähetessä kääntynyt laskuun, eikä merkkejä tulevasta öljyn hinnan laskusta ole myöskään näköpiirissä. Lisäksi inflaatiota on kiihdyttänyt asuntojen hintojen voimakas nousu.

Suurin vaara piilee nyt siinä, että inflaatio ryöstäytyy käsistä syksyn palkkaneuvotteluissa. Palkansaajajärjestöillä on suuri kiusaus siihen, että lähtökohdaksi otetaan toteutunut inflaatio eikä esimerkiksi valtiovarainmisteriön arviota tulevasta inflaatiosta. Tällöin päädytään helposti siihen, että itse itseään toteuttava inflaatiokierre laukeaa.

EMU-oloissa inflaation kilpailukykyä heikentävää vaikutusta ei voida katkaista devalvaatiolla, mihin meillä vanhastaan on totuttu. Ainoaksi keinoksi jäisi finanssipolitiikka, mikä merkitsisi valtion menojen leikkauksia ja veronkorotuksia.

Valtio on jo tullut palkkaratkaisussa pitkälle vastaan työmarkkinajärjestöjä. Budjetti lupaa huomattavasti odotettua suurempia tuloverokevennyksiä.

Tämä ei kuitenkaan näytä riittävän. Esimerkiksi STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) sanoo, ettei tulevaa palkkaratkaisua voida rakentaa pelkästään veronkevennysten varaan ja että palkansaajat ovat "ansainneet hyvät palkankorotukset".

Palkkaneuvotteluissa on meneillään eräänlainen kyttäysvaihe. Kaikki esittävät joitakin kynnyskysymyksiä mutta eivät lausu julki määrällisiä vaatimuksiaan. Valtiolla taas ei ole budjettiesitykseen jo liittyvien veronkevennysten lisäksi mitään muuta tarjottavaa.

Akavan puheenjohtaja Risto Piekka (kok.) onkin ehättänyt vaatimaan, että ajanpeluu tuloneuvotteluissa on lopetettava ja neuvottelut aloitettava tosissaan.

Piekka näkee, että työsopimuslaki ja työttömyysturvaa sekä osa-aikaeläkkeitä koskevat ratkaisut ovat paisuneet arvovaltakysymyksiksi, jotka on raivattava alta pois mitä pikimmin.

Piekan huoli on ymmärrettävä. Palkkaneuvotteluihin on useammalla suulla kytketty ylimääräisiä niihin sinänsä kuulumattomia kysymyksiä, joille on haluttu antaa suurta symboliarvoa. Tuloratkaisun syntymisen kannalta tämä on vaarallista uhkapeliä.

Kuitenkin maltillisen tuloratkaisun syntyminen olisi erityisen tärkeää juuri nyt. Kun tuloratkaisua ei viimeksi syntynyt, eikä valtakunnansovittelija Juhani ?????Saloniuksen linja pitänyt, jäi esimerkiksi metallimiehille paljon hampaan koloon tulevia palkkaratkaisuja ajatellen.

Ajautuminen liittokohtaiseen kierrokseen jo toisen kerran peräkkäin lisäisi selvästi inflaatio-odotuksia ja mitä todennäköisimmin johtaisi inflaation kiihtymiseen nykyisestään.

Tähän ei tällä kertaa olisi varaa.

TIMO KERVINEN

Tehdäänkö Kanervalle kiusaa?

Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Johnny Åkerholm (sit.) voitti Kokoomuksen eduskuntaryhmän äänestyksessä pankkivaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanervan selvästi äänin 27-17 etsittäessä ryhmän ehdokasta Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi.

Tämä oli jo toinen kertaa kun Kanerva jäi vaille ryhmänsä tukea samaa paikkaa täytettäessä. Edellisellä kerralla hän hävisi ryhmän äänestyksessä Matti Korhoselle.

Molemmilla kerroilla Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö on tuonut esiin ryhmän ulkopuolisen nimen ja yllättänyt sillä monet.

Julkisessa sanassa on toistuvasti annettu ymmärtää, että Niinistön päätyminen muuhun ehdokkaaseen kuin Kanervaan johtuisi miesten huonoista väleistä. Tätä käsitystä on jossakin määrin ruokkinut myös Kanerva itse.

Käsityksen tueksi on viitattu mm. siihen, että miehet kilpailivat aikanaan kansanedustajuudesta samassa vaalipiirissä ja Kanervan väitetään aikanaan antaneen väheksyviä lausuntoja ensimmäisen kauden kansanedustaja Niinistöstä.

Niinistön motiiviksi tämä ei kuitenkaan riitä. On hyvä muistuttaa mieliin, että Niinistö nosti aikanaan ministeriksi Matti Auran vaikka miehet olivat vasta hetkeä aiemmin kilpailleet Kokoomuksen puheenjohtajuudesta.

Niinistö on molemmilla kerroilla esittänyt julkisesti ne asiaperustelut, joilla hän on päätynyt niin Korhoseen kuin Åkerholmiinkin. Samoin hän on esittänyt julkisesti ne perustelut, miksi ei itse aikanaan lähtenyt ehdokkaaksi Suomen Pankin johtokuntaan, vaikka myönsi tunteneensa siihen suurta houkutusta.

Politiikassakin pätee sääntö, että median on helpointa hakea esimerkiksi henkilösuhteisiin perustuvia kuin asiasyitä kaikille ratkaisuille.

Entäpä jos onkin niin, että Niinistö lausuu julki rehellisesti ne perustelut, joita hänellä kulloinkin on?

TIMO KERVINEN

Suuri mies, pieni maa

Näkee, että Esko Aholla (kesk.) ei ole viime aikoina mennyt hyvin. Entinen pääministeri ei ole lainkaan viihtynyt oppositiojohtajana ja viime eduskuntavaalien tuloksen jälkeen hän ei ainakaan julkisuudessa ole esiintynyt samanlaisena tahtopoliitikkona kuin vielä pääministerinä ollessaan.

Ahosta on tullut ärtyisä ja julkikuvastaan äärimmäisen tarkka ihminen. Itseensä kohdistuvaan kielteiseen julkisuuteen Aho on alkanut suhtautua suorastaan prinsessanherkästi. Ahon sielu on herkkä kuin Mimosan hipiä.

Kun STT julkaisi kuuluisan doping-uutisensa, jossa Ahoa ei edes yksilöity syylliseksi yhtään mihinkään, mies hinnoitteli kunniansa 100 000 markan arvoiseksi ja tulkitsi suorastaan paavoväyrysmäisesti kohu-uutisen itseensä kohdistuvaksi ajojahdiksi, mitä se ei missään nimessä ollut.

Presidentinvaalikampanjan aikana Aho katsoi jatkuvasti, että media kohtelee häntä epäoikeudenmukaisesti. Tämäkin on tuttua puoluetoveri Paavo Väyryseltä.

Suhteellisen niukka tappio presidentinvaaleissa näytti olevan todella kova pala keskustajohtajalle.

Vetäydyttyään jo kampanjan alussa päivänpolitiikan ylä- ja ulkopuolelle ja jätettyään puolueen toisten johdettavaksi, oli tappio niin karvas pala, että keskustajohtaja päätti lähteä vuodeksi vapaaehtoiseen maanpakoon Harvardiin.

Lomapyyntö- ja palkkiosotkut Aho tulkitsi itseensä kohdistuvaksi ajojahdiksi. Sama toistui nyt, kun Aho Suomessa pistäytyessään piipahti eduskunnassa kuittaamassa itsensä läsnäolevaksi ja poistui salista heti läsnäolevaksi kirjauduttuaan.

Toimittajille Aho tiuskaisi ylimielisesti olettavansa, että hän saa tästä hyvästä päivän palkan eli kulukorvauksineen runsaat tuhat markkaa.

Kun tämä tieto sitten julkaistiin molemmissa iltapäivälehdissä ja televisiossa, Aho järjesti tiedotustilaisuuden, jossa hän totesi olevansa "järkyttynyt" tavasta, jolla häntä tällä kertaa oli tiedotusvälineissä kohdeltu.

Samalla hän päätyikin anomaan, ettei palkkiota ja kulukorvausta tällä kertaa maksettaisi.

Onkohan niin, että Ahosta on kasvanut aivan liian suuri mies näin pieneen maahan?

TIMO KERVINEN