Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Konsulttien tarve ja määrä kasvaa



Konsulttien tarve ja määrä kasvaa, ilmenee Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja työministeriön teettämästä selvityksestä. Pk-yritykset arvioivat käyttävänä konsultteja muun muassa yritysyhteistyöhön ja verkostoitumiseen sekä tietotekniikan ongelmien ja turvallisuuskysymysten ratkomiseen.


Yritysten mielestä suurimmat toimintaympäristön muutokset liittyvät ammattitaitoisen työvoiman saantiin. Ongelmia aiheuttavat ikärakenteen muutos sekä joidenkin alojen vetovoimaisuuden puute.

Muut merkittävät yritysten toimintaympäristöön vaikuttavat muutokset johtuvat kilpailun kiristymisestä ja lisääntyvästä kansainvälistymisestä. EU tuo mukanaan kiristyvää kilpailua samoin kuin uusia standardeja ja säännöksiä.

Myös tietotekninen osaaminen muuttuu vaativammaksi mm. sähköisen kaupankäynnin laajenemisen johdosta.

Yritykset arvelevatkin käyttävänsä tulevaisuudessa konsultteja suunnilleen yhtä paljon kuin nykyisinkin. Käyttöalueita ovat etenkin yritysyhteistyö ja verkostoituminen, tuotannon ja logistiikan asiat, yrityskaupat, laatu, tietotekniikka sekä turvallisuuskysymykset.

Kilpailun kiristyminen lisää sekä tuotteiden että palvelujen laatu- ja ekologisia vaatimuksia. Tämä ja aiemmat ennakointiselvitykset osoittavat, että erityisesti ympäristöalan hallitsevia konsultteja ei ole riittävästi tarjolla tulevaisuudessa.

Konsulttien tulevaa määrän ennakointi osoittaa, että talouden vakaan kasvun oloissa konsulttityövoiman lisätarve on ilmeinen ja kasvu jatkuu ainakin vuoteen 2010 asti.

Kasvu on ollut konsulttialalla jo aiemminkin voimakasta, mutta vuodesta 1994 vuoteen 1997 henkilömäärä kasvoi erityisen voimakkaasti, reilulla tuhannella henkilöllä.

Konsulttityöryhmän selvitys toi esiin toisaalta konsulttien määrää alentavana tekijänä alan yhä selvemmän polarisoitumisen suuriin ja pieniin konsulttiyrityksiin. Suuret pyrkivät toimimaan yhä tehokkaammin.

Verkostoituminenkin voi hankaloittaa uusien konsulttien pääsyä markkinoille. Kilpailu kiristyy ja Suomessa vaaditaan myös kansainvälistä kilpailukykyä.


Suurten ikäluokkien eläkeläisjohtajista konsultteja

Konsulttialalle on tulossa lisää väkeä lähivuosina, kun suuriin ikäluokkiin kuuluvia hyväkuntoisia eläkeläisliikkeenjohtajia siirtyy osa-aikaisiin ja projektiluontoisiin konsulttitehtäviin. Myös koulutetuille maahanmuuttajille konsultoinnin katsotaan voivan tarjota keinon päästä työelämään.

Konsulttien arvioiden mukaan yritykset tarvitsevat tulevaisuudessa konsulttipalveluja strategioiden, organisaation ja liikeideoiden kehittämisessä, kansainvälistymisessä, verkostoitumisessa, markkinoinnissa, laadun ja projektien ohjauksessa sekä yhteistyötaitojen valmennuksessa.

Konsultin ammatin tärkeänä kulmakivenä alan ammattilaiset pitävät ajan tasalla pysymistä. Kyselyn mukaan konsultit aikovat parantaa osaamista mm. verkostoitumisessa, informaatioteknologiassa, kansainvälistymisessä, strategiakehittämisessä ja vuorovaikutustaidoissa.

Konsulteiksi tullaan edelleen pitkän työuran kautta - lisätarpeesta osan kattavat hyväkuntoisina eläkkeelle lähtevät yritysjohtajat. Selvityksen mukaan yhtenäistä, valtakunnallista konsulttien koulutusta ei pidetä tärkeänä.

Osana projektia toteutettua pilottikoulutuksen ohjelmaa aiotaan laajentaa ja täydentää mm. vireillä olevien Sitran tietoyhteiskunnan kärkiverkosto-ohjelmien tuloksilla.

Liikkeenjohdon konsultoinnin laadullinen ja määrällinen ennakointi -projekti toteutettiin Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja työministeriön rahoituksella.

Pk-yritysten tulevia konsultointitarpeita kartoitettiin yritys- ja konsulttikyselyin, konsulttityöryhmän selvityksin sekä tulevaisuuspajoin ja tilastollisella ammattirakenneanalyysillä. Projektin toteutuksesta vastasi PKT-säätiö.

IKK
9.6.2000


Talous -sivulle