Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Pienten yritysten osalta kannustavuudessa pulmia

Yritysverotus Suomessa selkeä



Suomen pienyritysverotuksen rakenne on verraten selkeä moniin muihin Euroopan maihin verrattuna, todetaan Suomen Yrittäjien ja Tuokko, Deloitte & Touche Oy:n julkaisemassa selvityksessä.


Tutkimuksessa on vertailtu pienyritysten verojärjestelmiä 10 Euroopan valtiossa. Tiedot koskevat vuotta 1999.

Suomen pääomaverojärjestelmä on kuitenkin pienituloisimmille yrittäjille ankarampi kuin muissa pohjoismaissa ja voi johtaa myös kireään verotukseen.

Esimerkiksi Ruotsissa pienyrityksen pääomatulo-osuus voidaan jättää yrittäjän vaatimuksesta vahvistamatta, jos pääomatulona verottaminen on yrittäjälle ansiotuloa epäedullisempaa.

Tanskassa ja Norjassa päästään yleensä joustavammalla verosuunnittelulla siihen, että ongelmaa ei käytännössä synny.

- Myös Suomen järjestelmää tulee muuttaa siten, että pääomaosuus voidaan jättää matalilla tulotasoilla vahvistamatta. Asialla on merkitystä myös sosiaaliturvassa, jossa etuudet on yleensä sidottu verotettavaan ansiotuloon, todetaan tutkimuksessa.


Kokonaisverotaso Englannissa matalin - Suomessa EU:n keskitasoa

Pienyrityksen kokonaisveroja vertailtaessa Suomi sijoittuu 10 tutkitusta maasta keskivaiheille matalahkosta osakeyhtiöiden nimellisverokannasta huolimatta. Kokonaisverorasitusta on tarkasteltu laskemalla yhteen sekä yhtiön että sen omistajan verot silloin, kun näitä verotetaan erillään.

Eräs merkittävä rakenteellinen ero pienyritysten kannalta syntyy siitä, että osakeyhtiöiden verokantoja on osassa Euroopan maita porrastettu yrityksen koon mukaan siten, että pienyrityksiin sovelletaan matalampaa verokantaa.

Menetelmä antaa esimerkiksi Englannin pienyritysverotukselle selvän etumatkan muihin verrattuna.

Veropohjan laskentaan vaikuttavat lisäksi eri valtioissa edelleen useat muuttujat, vaikka myös verotuksen tosiasiallista harmonisoitumista on tapahtunut mm. veropohjan yksinkertaistuksilla. Verosuunnittelulla on kuitenkin edelleen merkitystä efektiivisen verorasituksen laskemiseen.

Suomessa pienyritysten kansainvälisen kilpailukyvyn lisääminen ja tulorahoituksen turvaaminen edellyttävät ansiotulojen verotuksen keventämistä lähemmäksi EU-maiden keskitasoa ja yhteisöveron tason säilyttämistä kilpailukykyisenä.

Myös sosiaalivakuutusmaksut ja se, mistä tulosta näitä peritään, ovat kehittymässä verojen ohella keskeiseksi yritystoiminnan kustannus- ja kilpailutekijäksi.


Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän säilyttäminen oikea ratkaisu

Osakeyhtiöissä verorasitukseen vaikuttaa verokantojen ohella menetelmä, jolla osinkojen kahdenkertaista verotusta on lievennetty.

Tutkimuskohteista neljässä viidestä alimman kokonaisverorasituksen maasta osinkoverotusta on lievennetty yhtiöveron hyvitysjärjestelmää tai tätä vastaavaa menetelmää käyttäen.

- Suomen kannalta yhtiöveron hyvitysjärjestelmän säilyttäminen pääministeri Paavo Lipposen II hallitusohjelman mukaisesti on ollut oikea ratkaisu, joka tulee säilyttää osinkoverotuksen päämääränä, tutkimuksessa kiitellään.

Pienten osakeyhtiöiden sivuuttaminen eli mahdollisuus verottaa pienyhtiön tulo pääomistajansa henkilökohtaisena tulona on ollut näkyvin ongelma Suomen pienyritysverotuksessa. Mahdollisuuteen on suhtauduttu viime aikoina oikeusturvasyistä varovaisemmin.

Esimerkiksi Ruotsissa sivuuttamisesta on käytännössä luovuttu sivuutuskriteereiden vaikean valvonnan vuoksi. Myös Suomessa käytännöstä tulisi lopullisesti luopua.

Selvityksen kohteena olivat seuraavat maat: Itävalta, Belgia, Tanska, Italia, Hollanti, Norja, Ruotsi, Espanja, Englanti ja Suomi. Elinkeinonharjoittajiin ja henkilöyhtiöihin sovelletaan kaikissa progressiivista verokantaa ja osakeyhtiöihin tasaverokantaa. Osinkoihin voi kohdistua progressiivinen tai tasavero tai näiden yhdistelmä.

Alimmat ja ylimmät progressiiviset verokannat sekä rajat, joiden ylittyessä näitä sovelletaan, vaihtelevat merkittävästi.

Osakeyhtiöiden verokanta on yleensä alempi kuin ylin progressiivinen tuloverokanta ja joskus jopa matalampi kuin alin tuloverokanta.

Matalin pienyrityksiin sovellettava yhteisöverokanta oli 1999 Englannissa 20 % (alennettu), korkein nimellinen pienyritysten yhteisövero Italiassa 37 %. Osakeyhtiön ja sen omistajan kokonaisverotus oli matalin Englannissa, kirein Tanskassa.

IA
9.6.2000


Talous -sivulle