Vanhat esineet kiehtovat suomalaisia

STT-IA, 12.1.2001

Moniin esineisiin liittyy kiehtova tarina. Viehtymys antiikkiin on myös ilmennyt TV1:ssä lähes neljä vuotta esitetyn Antiikkia, antiikkia -ohjelman katsojaluvuissa.

- Ohjelma on useaan otteeseen yltänyt kanavan kymmenen suosituimman listalle, kerrotaan tuotantoyhtiö Tarinatalosta.

Tähän mennessä asiantuntijat ovat kiertäneet jo 40 paikkakunnalla ja arvioineet yleisön tuomia esineitä.

Tärkeätä osaa ovat näytelleet esineisiin liittyvät tarinat. Joskus - aniharvoin tosin - on näytteille tuotu kapineita, joiden käyttötarkoitusta eivät ohjelmantekijätkään ole tienneet.

Juontajakaksikko Wenzel Hagelstam ja Kari Toivonen ovat alan vankkoja asiantuntijoita. Toivonen on toiminut antiikin parissa eri tehtävissä jo 30 vuotta. Hagelstam puolestaan avasi Helsingissä antiikkiliikkeen 1973, gallerian kolme vuotta myöhemmin ja antiikkihuutokaupan 1979.

Katariina Jagellonica toi haarukan Suomeen

Suomalaisen antiikin historiaan kuuluu mm. se, miten maassamme ryhdyttiin opettelemaan haarukalla syöntiä. Suomen herttua Juhana lähti vuonna 1562 kosioretkelle Puolaan, jossa vietettiin loisteliasta ja tietysti kalliiksi tullutta hovielämää.

Juhana maksoi Puolan kuninkaalle Sigismund Augustille tämän sisaresta, prinsessa Katariina Jagellonicasta 120 000 taaleria.

Prinsessan lisäksi Juhana sai seitsemän linnaa Liivinmaalta ja melkomoisen määrän tavaraa myötäjäisinä. Herttuaparin laivassa matkasi Turun linnaan mm. kalliita astioita, mukana täällä ennen tuntemattomia syömävälineitä haarukoita.

Mm. renessanssi-, barokki-, rokokoo-, kustavilais-, empire- ja jugend -tyyleistä sekä niiden myötä muotiin tulleista esineistä kerrotaan Antiikkia, antiikkia -kirjassa (Kustannus W. Hagelstam).

Suomalaiskotien aarteiden lisäksi selvitetään mm., miten antiikkiesineen hinta syntyy, millaisia talonpoikaisesineitä maassamme on ja keitä olivat suomalaisten rakastamat itseoppineet taidemaalarit.

Toivosen ja Hagelstamin lisäksi teoksessa on mukana myös muita erityisasiantuntijoita arvioimassa antiikkilasia, aseita, kiinalaista posliinia, kelloja ja maalauksia. Kirjan on toimittanut Elina Heino.

Antiikkiesinettä ei niin vain viedä ulkomaille

Entäpä jos haluaa viedä omistamansa arvotaulun tai antiikkiesineen ulkomaille tai peräti myydä siellä. Käykö se päinsä?

- Suomessa maastavientilupaa vaativat yli 50 vuotta vanhat taideteokset sekä taideteollisuuden ja taidekäsityön tuotteet, liikkuvat kuvat, äänitteet ja tekniset tallenteet, käsikirjoitukset ja sävellyskäsikirjoitukset, kulkuneuvot sekä kuljetusvälineet.

- Maastavientilupa on haettava, jos on tarkoitus viedä ulkomaille yli 100 vuotta vanha ase, huonekalu, työväline, leikkikalu, astia, tekstiili, valokuva tai valokuvausväline, opastetaan kirjassa edelleen.

Myös maassamme tai maatamme varten ennen vuotta 1800 painetut kirjat ja kartat sekä ulkomailla ennen vuotta 1600 painetut kirjat edellyttävät vientilupaa.

Vientikiellon alaisia ovat lisäksi arkeologiset esineet, yksityiset arkistot ja kokoelmat sekä kansalliseen historiaan ja merkkihenkilöihin liittyvät esineistöt iästä riippumatta. Teos neuvoo myös, mistä kussakin tapauksessa on lupaa anottava.

Hopeinen kahvikannu häälahjaksi kolmasti

Kaikki Ruotsin vallan aikaiset suomalaiset hopeaesineet ovat nykyisin hyvin suosittuja keräilykohteita. Kolmen kruunun hopealeimalla varustetuista suomalaisesineistä maksetaan korkeampaa hintaa kuin autonomian ajalla tehdyistä suomalaisista hopeista.

Teoksessa kerrotaan mm. tarina hopeisesta kahvikannusta, joka on kiertänyt monessa sukupolvessa juhlistamassa elämän käännekohtia. Kannu on annettu häälahjaksi jo kolme kertaa: vuosina 1855, 1923 ja 1965.

Kannu on saanut jokaisesta juhlahetkestä kylkeensä yhden kaiverruksen lisää. Hopeaseppä oli helsinkiläinen Roland Mellin. Suomesta löytyvä venäläinen hopea on saanut oman lukunsa; lisäksi puhutaan mm. kuuluisasta Carl Fabergésta ja suomalaisista hopeasepistä Pietarissa.

Hyljekivääri ja oravaniuha perisuomalaisia aseita

Keräilykärpänen on puraissut ihmisiä varsin laajalla rintamalla. Yksi kerää hopeaa, toinen posliinia ja kolmas vaikkapa aseita. Joku harrastaa kellojen haalimista, toinen taas metsästää kokoelmiinsa leikkikaluja, vaikkapa nukkeja.

Kirjasta selviää monen muun mielenkiintoisen asian lisäksi mm. asetyyppi, johon keräilijät eivät juuri muualla maailmassa törmää - hyljekivääri.

Suomalaiset maasepät valmistivat kansalle metsästysaseiksi pienireikäistä rihlattua oravaniuhaa ja huomattavasti suurempien eläinten ampumiseen tarkoitettua peuraväljää. Lisäksi he keksivät yhden oman asetyypin, jota ei Ruotsia lukuunottamatta löydy muualta maailmasta.

Hyljekivääri on painava kulmikaspiippuinen ase, jota metsästäjät työnsivät jalaksen varassa talvisella meren jäällä. He harhauttivat hyljettä sijoittamalla aseen eteen näköesteeksi valkoisen suojakankaan, kerrotaan Antiikkia, antiikkia -kirjassa.

Ajassa -sivulle