Pääkirjoitus | Politiikka | Kotimaa | Talous | Ulkomaat | Ajassa | Kolumnit | Sisältö

  • Etusivu
  • Ajanviete
  • Päivän sää
  • TV-ohjelmat
  • Viikon äänestys
  • Rekisteröidy
  • Arkisto
  • Haku Verkkouutisista:



    Kotimaa

    Opiskelijoiden talous kohentunut, työssäkäynti yleistynyt

    Yliopistojen opiskelijat ovat tuoreen tutkimuksen mukaan aiempaa tyytyväisempiä toimeentuloonsa. Ammattikorkeakouluissa opiskelevien tyytymättömyys toimeentuloonsa on puolestaan lisääntynyt hieman.

    Ympäristöministeriössä kymmenkunta uutta kansallispuistoehdotusta

    Ympäristöministeriössä odottaa parhaillaan ratkaisua kymmenkunta ehdotusta uusiksi kansallispuistoiksi lähinnä eteläiseen Suomeen.

    Suuret käräjäoikeudet tehostavat turvatoimiaan

    Suomen suurimmat käräjäoikeudet ovat tehostamassa turvatoimiaan. Ensimmäisten joukossa on Oulun käräjäoikeus, joka aloitti perjantaina kaikkien oikeuden istuntoon tulevien turvatarkastukset.

    Poliisin tehtäviä haluttaisiin karsia

    Poliisitoimintaa arvioinut työryhmä karsisi poliisin tehtäviä. Listalla ovat ei-väkivaltaisten juopuneiden säilytys ja valvonta, vanginkuljetus ja löytötavaratoiminta. Taajamien liikennevalo- ja nopeusvalvontaa työryhmä siirtäisi muille viranomaisille eikä haaskaisi poliisin työaikaa myöskään vähäisten peltikolarien tutkimiseen.

    Koulutuksen paikallinen arviointi etsii vielä muotoaan

    Opetusministeri Maija Raskille (sd.) keskiviikkona luovutetusta selvityksestä ilmenee, että koulutuksen arvioinnissa on vielä kehitettävää. Paikallistason arviointikulttuuri on vasta muotoutumassa. Kuitenkin suurimmissa kaupungeissa ja kuntayhtymissä arviointi on lähtenyt vireästi liikkeelle.

    Maaseudunkin sosiaaliset roolit muuttumassa kaupunkimaisiksi

    Stakesin tutkija Marja Holmila esittää varovaisen arvion, että maaseutuyhteisönkin ihmisten roolit ovat tulevaisuudessa kaupunkilaisten sosiaalisten roolien kaltaisia. Tätä kautta maaseudun elämä muuttuu osin kaupunkimaisemmaksi.

    Omatoimimatkailija haluaa toteuttaa monia unelmiaan

    Suomalaisten tapa matkustaa on muuttunut entistä yksilöllisemmäksi. Yhä useammat haluavat toteuttaa omia unelmiaan räätälöidyillä omatoimimatkoilla, ilmenee Suomen Matkatoimiston Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.

    Liukastuminen voi käydä kalliiksi, mutta maksajakin usein löytyy

    Eilisillan loskakeli on jäätynyt pirulliseksi kaljamaksi. Mutta ei auta, veikkauskuponki on vietävä, vaikka pidon turvaavaa sepelimurskaa narskuu anturoiden alla niukanlaisesti...

    Valtuustot valitsevat käräjäoikeuksien lautamiehet

    Oikeusministeriö on vahvistanut käräjäoikeuksien lautamiesten määrät seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Kunnallisvaaleissa valitut uudet valtuustot valitsevat lautamiehet ilmeisesti tammikuun aikana. Nykyisten lautamiesten toimikausi päättyy, kun uudet lautamiehet on valittu.

    Saariselkä aikoo kehittyä luontoon tukeutuen

    Saariselkä aikoo profiloitua arktisten luontopalvelujen, liikunnan ja hyvinvoinnin lomakeskukseksi. Inarin kunnan ja alueen keskeisten yrittäjien yhteisesti sopima kehittämisohjelma laskee matkailijoiden yöpymismäärän yli kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Sen toteutuminen edellyttää 1,8 miljardin investointeja.

    Hyvin monessa Suomen koulussa rikotaan sisäilman ohjearvoa

    Mahdollisesti jopa puolessa Suomen kouluista rikotaan sosiaali- ja terveysministeriön oppaassa mainittua sisäilman hiilidioksidipitoisuuden ohjearvoa, joka on annettu terveydenhoitolain perusteella.


    Sivun alkuun