STT-IA, 12.1.2001

Vaikka hoitojärjestelmää on kovastikin pyritty kehittämään, kuilu erilaisten hoitotarpeiden ja tarjolla olevan hoidon välillä näyttää vain kasvaneen, arvioi lastenpsykiatri, Kokkolan perusturvajohtaja Matti Kaivosoja.

Valvonta ja toistuvat testaukset eivät Kaivosojan mielestä huumenuorta juurikaan auta, ellei hänen muihin ongelmiinsa pystytä tarjoamaan apua. Voimien suuntaaminen testaamiseen lisää ehkä turvallisuuden tunnetta, mutta ei hoitoa.

Nuoret tarvitsevat apua hyvin erilaisissa asioissa. Lievemmissä tapauksissa nuorta pitäisi auttaa kiinni tavanomaisiin elämänkuvioihin, kouluun, työhön, perheeseen ja kaveripiiriin. Osalla kyse on kuitenkin vakavista mielenterveysongelmista, mielisairauksista ja persoonallisuushäiriöistä.

Pettymykset voivat pahentaa tilannetta

Näille vaikeimmin autettaville nuorille hoitojärjestelmä on liian hajanainen. Kenelläkään ei ole välttämättä kokonaiskuvaa ja mahdollisuutta järjestää koko hoitoketjua niin, ettei toistuvia katkoksia syntyisi.

Kaivosoja korostaa, että vaikeissa tapauksissa on auttamissuhteesta pidettävä kiinni, vaikka nuori olisikin itse syypää hoidon katkeamiseen. Vastuu ei saisi hajaantua liian monelle taholle.

Huumenuoret sietävät huonosti pettymyksiä ja toisaalta he tulevat helposti ymmärretyiksi väärin. Hoitoa vaikeuttaa myös se, että hoitavia lääkäreitä on useita samanaikaisesti.

Nuorille pikaisesti omia hoitopaikkoja

Alaikäisten huumepotilaiden määrä psykiatrisissa sairaaloissa on kasvanut vuodesta 1996 vuoteen 1999 peräti 265 prosenttia. Toissa vuonna huumediagnoosin psykiatrian osastoilla sai jo lähes 100 alaikäistä.

Syksyllä julkistettu Stakesin selvitys kertoi myös, että erityisesti nuorille tarkoitetuista hoitopaikoista on huutava pula. Varsinaisia nuorille tarkoitettuja huumehoitopaikkoja oli koko valtakunnassa vain 40 ja niiden lisäksi parikymmentä huumenuorille tarkoitettua paikkaa koulukodeissa. Tämä tilanne olisi Kaivosojan mielestä pikaisesti korjattava.

Nuorten psykiatrinen avohoito on joko perheneuvoloiden tai nuorisopsykiatrian vastuulla. Perheneuvolat voisivatkin antaa entistä enemmän apua lastensuojelulle, jotta tunnistettaisiin ne nuoret, joilla on sekä päihdeongelmia että mielenterveysongelmia.

Kaivosoja epäilee, että jos nuorella on nämä molemmat ongelmat, avun saanti voi vaikeutua. Kummankin ongelman aliarviointi myös pahentaa tilannetta.

Huumenuorten psykiatrista sairaalahoitoa vaikeuttaa paitsi resurssipula, myös epävarmuus ns. pakkohoidon kriteereistä sekä siitä kenen vastuulla koko hoito lopulta oikein on, arvelee Kaivosoja.

Ajassa -sivulle