Kuolema on geeneihin kirjoitettu

STT-IA, 12.1.2001

Tieteen päivillä pureuduttiin perjantaina kuoleman geneettisiin syihin. Professori Eero Saksela Helsingin yliopistosta huomauttaa, että vanheneminen ei sinänsä ole sairaus.

Jo 1960-luvulla osoitettiin, että soluilla on rajallinen elinaika, joka päättyy noin 50:n jakautumiskerran jälkeen, tehtiinpä mitä tahansa. Mitä vanhemmilta henkilöiltä soluja otettiin, sen vähemmän solut jaksoivat jakaantua ja ne kuolivat aiemmin.

- Solujen kuolema on yhtä tarkasti säädelty tapahtuma kuin niiden kasvu ja erilaistuminen. Itse asiassa solulla on joka hetki edessään vain kolme valintaa: jakautua, erilaistua omaan tehtäväänsä tai kuolla, professori toteaa.

Solut tekevät itsemurhan

Solukuolema ja sen myötä ihmisen kuolema näyttäisi professorin mukaan olevan geneettisesti ohjelmoitu juttu. Jo sikiössä solukuolema eli apoptoosi on tiukasti säädelty mekanismi.

Kun sikiölle alkaa kehittyä esimerkiksi käsi, solut ryhtyvät sormenpäiden kohdalla jakaantumaan ja lisääntymään. Sormenvälien kohdalla soluissa käynnistyy solukuolema.

- Näin käsi saa muotonsa. Jos solukuolema häiriintyy, käsiin voi tulla epämuodostuma ja sormien väliin jää räpylämäiset ihopoimut, Saksela havainnollistaa.

Solujen itsemurha tunnetaan lääketieteessä jo varsin hyvin. Kuoleman pyöveleinä toimivat tietyt entsyymit, jotka pilkkovat solun sen DNA:ta myöten niin, että lopputuloksena on pieniä solukappaleita.

- Ympäröivät ehjät solut näkevät nämä palaset haarukkapaloina, jotka sulatetaan pois. Näin kuollet solut eivät aiheuta ihmisessä tulehdusreaktioita, Saksela sanoo.

Parempi kuolleena kuin pilalla

Ihminen kuolee, kun solut eivät pysty enää jakaantumaan. Jotkut kudokset ovat toisia alttiimpia taudeille ja niissä vanheneminen yleensä näkyy parhaiten. Kun kriittisimmät solurykelmät palavat loppuun, kukin meistä voi heittää hyvästit haaveille ikuisesta elämästä.

Sakselan mukaan kuolema on luonnon tapa huolehtia ihmisen kehityksestä. Kullekin kantasolulle annetaan vain rajallinen määrä jakautumismahdollisuuksia, jotta se ei kontrollin pettäessä saisi aikaan kohtuutonta vahinkoa.

Evoluution kannalta on ollut ensiarvoista varmistaa, että geneettinen orkesteri soittaa yhtä säveltä suvun jatkumiseen saakka.

- Luonnon tunnuslause soluyhteisöjen kohdalla näyttäisikin olevan "better dead than wrong" (parempi kuolleena kuin pilalla), Saksela heittää.

Tulevaisuudessa kuolemaa hidastetaan

Tulevaisuuden yksi kiehtovimmista tutkimuskohteista liittyy vanhenemisen ja kuoleman hidastamiseen. Yhä avoinna oleva kysymys kuuluu: miten solujen itsemurhaa voitaisiin säädellä.

Professori Eero Saksela uskoo, että lääketieteellisen perustutkimuksen edetessä kehitetään lääkkeitä, joilla voidaan ohjailla solukuolemaa ja kenties siirtää väistämätöntä.

- Esimerkiksi Alzheimerin taudissa tapahtuu solukuolemaa. Jos sitä voitaisiin täsmälääkkeillä väistää, dementoituminen saattaisi estyä. Jo nyt käytössä olevista syöpälääkkeistä monet toimivat niin, että ne vauhdittavat solukuolemaa kasvainsoluissa, Saksela sanoo.

Saksela herättää kuitenkin kysymyksen, onko elämän pidentäminen eettisesti oikein. Jos keksittäisiin pilleri, jolla soluissa tikittävä aikakello voitaisiin pysäyttää, mille kohdalle itse kukin sen haluaisi pysäyttää, hän pohtii.

- Jos vaikutus kohdistuisi pelkästään vanhuuden pidentymiseen, olisiko se enää toivottavaa? Lääke olisi myös huimaavan kallis ja sitä olisi ehkä saatavilla vain maan mahtaville. Jonon kärjessä kärkkyisivät vallan makeuteen kyltymättömät, professori arvioi.

Ajassa -sivulle