**
*
    Verkkouutiset
  Pääkirjoitus | Politiikka | Kotimaa | Talous | Ulkomaat | Ajassa | Kolumnit | Sisältö
*

  • Etusivu
  • Ajanviete
  • Päivän sää
  • TV-ohjelmat
  • Viikon äänestys
  • Rekisteröidy
  • Arkisto
  • Haku Verkkouutisista:



    Omatoimimatkailija haluaa toteuttaa monia unelmiaan

    STT-IA, 12.1.2001



    * Suomalaisten tapa matkustaa on muuttunut entistä yksilöllisemmäksi. Yhä useammat haluavat toteuttaa omia unelmiaan räätälöidyillä omatoimimatkoilla, ilmenee Suomen Matkatoimiston Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.


    Kalevi Keihäsen loistoaikoina vuosikymmeniä sitten oli tärkeintä ainostaan se, että lähdettiin Suomesta ulkomaille. Hotelleihin ja kohteen tarjoamiin mahdollisuuksiin ei juurikaan kiinnitetty huomiota.

    - Noista ajoista on eletty ohitse ja ylitse, sanoo SMT:n markkinointipäällikkö Terhi Hakulinen.

    Nykyisin matkalta etsitään elämyksiä ja kiinnitetään melkoista huomiota mm. hotelleihin sekä kohteen tarjoamiin harrastusmahdollisuuksiin.

    Kohderyhmänä oli maamme 15-74-vuotias väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen piiriin kuuluivat henkilöt, jotka olivat tehneet viimeksi kuluneen vuoden aikana vähintään yhden yöpymisen sisältäneen vapaa-ajan lentomatkan ulkomaille. Haastateltavina oli 2 007 ihmistä.

    Asetetun ehdon täytti 508 matkustajaa eli 26 prosenttia kaikista vastaajista. Heistä 45 prosenttia oli tehnyt omatoimimatkan.

    Ilman opasta matkustavat kernaimmin 15-34-vuotiaat, suhteellisen korkeasti koulutetut ja suurissa kaupungeissa asuvat ihmiset. Syiksi omatoimimatkaan kerrottiin edullisuus, lähtö sukulaisten tai tuttavien luokse sekä pakettimatkojen soveltumattomuus.

    Omatoimimatkojen kohteena ovat ensisijaisesti Euroopan maat. Sen jälkeen ovat listalla Yhdysvallat, Kauko-Itä ja risteilymatkustus.

    Valmismatkat ovat enemmän vanhempien ikäpolvien suosiossa. 41 prosenttia seuramatkalla olleista ei tutkimuksen mukaan ollut harkinnut vapaa-ajan lentomatkan tekemistä omatoimisena. Syiksi kerrottiin mm. seuramatkan helppous sekä epävarmuus oman kielitaidon riittämisestä.


    Risteilyjen suosio on nopeassa nousussa

    - Risteilyt ovat maailman nopeimmin kasvava lomanviettotrendi, toteaa johtaja Magnus Wrahme Royal Caribbean Cruise Linelta. Suomi on hänen mukaansa uusi potentiaalinen markkina-alue risteilyille.

    Matkustajien keski-ikä risteilyillä on viime vuosina laskenut selvästi, sillä mukaan ovat tulleet niin sinkkupariskunnat kuin nuoret perheet lapsineen.

    Wrahme ylistää varustamonsa lippulaivaa, Turun telakalla valmistunutta ja Karibialla risteilevää Voyager of the Seas -alusta todelliseksi teknologian ihmeeksi. Varustamon laivastoon on kolmessa vuodessa tulossa peräti 10 uutta alusta.



    Kotimaa -sivulle

    **