STT-IA, 5.1.2001

"Tappakaa arabit" -huudot kaikuivat israelilaisessa Netanyan kaupungissa maanantaina sattuneen verisen autopommi-iskun jälkeen. Rauhallisemmat kansalaiset joutuivat taltuttamaan raivostuneita maanmiehiään, kun nämä yrittivät käydä pommin asettajaksi epäillyn vaikeasti haavoittuneen miehen kimppuun.

Samaan aikaan yhä useammat palestiinalaispakolaiset ja tavalliset arabit ovat asettuneet tukemaan radikaaliryhmiä, jotka vastustavat Yhdysvaltain tuoretta rauhansuunnitelmaa.

Heidän kannanottonsa on selkeä viesti niin palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatille kuin arabimaiden hallituksillekin.

Syyriassa toimivan palestiinalaisen äärijärjestön johtajan Ahmed Jebrilin mielestä jo se tosiseikka, että Arafat on valmis harkitsemaan Yhdysvaltain suunnitelmaa, merkitsee, ettei Arafat enää aja edes palestiinalaisten vähimmäisvaatimuksia.

Suunnitelman mukaan 3,5-4 miljoonalta palestiinalaispakolaiselta tai näiden jälkeläiseltä evättäisiin paluuoikeus, ja vastineeksi palestiinalaiset saisivat hallintaansa Jerusalemissa sijaitsevat muslimien pyhät paikat.

Yhdysvaltain paperissa ei määritellä sen tarkemmin, millä tavalla palestiinalaiset pääsisivät näitä paikkoja hallitsemaan.

"Väkivalta ratkaisee"

Jebrilin mielestä pakolaisongelma voidaan ratkaista vain väkivaltaa lisäämällä.

Tämän kaltainen retoriikka vetoaakin moniin pakolaisiin, joille oikeus palata nykyisen Israelin alueella sijaitseville kotiseuduilleen on ollut ainoa toivonpilkahdus 50:n leirissä vietetyn vuoden aikana.

Samoin se vetoaa moniin muihin arabeihin, jotka ovat seuranneet inhon - tai hienoisen ylpeydenkin - tuntein palestiinalaisten kansannousun vaatimien ihmisuhrien määrän kasvua.

Jebrilin johtaman Palestiinan vapautuksen kansanrintama-Yleisesikunnan (PFLP-GC) kaltaiset ryhmät eivät ole juutalaisvaltiolle minkäänlainen sotilaallinen uhka, mutta niiden kiihkomielisillä lausunnoilla on kuin onkin merkitystä, muistuttaa israelilainen politiikan tutkija Barry Rubin.

- Ne lietsovat ihmisiä ajattelemaan: "Olkaamme kovia, vaatikaamme kaikkea", sanoo Tel Avivin Bar-Ilan-yliopistossa opettava Rubin.

Libanonissa ääriryhmien kärjekkäiden lausuntojen pääkohteina ovat surkeisiin leireihin ahdetut palestiinalaiset. Näille ihmispoloille on tehty selväksi, ettei heillä ole tulevaisuutta Libanonissa, ja heitä raivostuttaa ajatus siitä, että heidät nyt uhrattaisiin neuvottelupöydässä.

Washingtonissa toimivan rauhantutkimuslaitoksen Lähi-idän-tuntija Jon B. Alterman huomauttaa, että Yhdysvaltain suunnitelmaa eivät karsasta vain ääriryhmät. Osapuolet tuntevat erittäin suurta epäluottamusta toisiaan kohtaan, joten sovintoratkaisuun pääseminen on epätodennäköistä.

Arafatin tilannekin on hankala; hän ei halua joutua historiankirjoihin miehenä, joka petti kansansa. Se häntä nyt kuitenkin uhkaa, jos Palestiinan portit suljetaan lopullisesti miljoonilta pakolaisilta eikä Itä-Jerusalemiakaan saada palestiinalaisten todelliseen hallintaan.

Israelin rauhankyyhkytkään eivät hyväksy pakolaisten joukkopaluuta

Lähi-idän rauhanponnistelujen pahimpia kompastuskiviä on pakolaisongelma, joka sai alkunsa, kun Israelin valtio perustettiin Euroopan juutalaisvainojen jälkeen 1948.

Israelissa virallinen versio kertoo, että palestiinalaiset lähtivät sankoin joukoin pakoon siksi, että arabijohtajat lupailivat heille pikaista paluuta, kunhan hyökkäykseen käyneet arabiarmeijat olisivat hävittäneet tuoreen juutalaisvaltion. Palestiinalaisten mukaan totuus on, että Israelin joukot ajoivat ihmiset kodeistaan.

Osapuolet kiistelevät myös siitä, kuinka paljon pakolaisia tai karkotettuja lopulta oli. Israelin mukaan luku on pienempi kuin YK:n esittämä 750 000; palestiinalaisten mukaan se on suurempi.

Asiaa selvitelleen tutkijan Benny Morrisin mukaan sotilaalliset iskut tai karkotukset tyhjensivät kaikkiaan 228 Israelin alueella tuolloin olleesta 369 arabikylästä; lisäksi 90 kylän asukkaat pakenivat pakokauhun vallassa.

Osa kylistä tuhoutui sittemmin taisteluissa, osa hävitettiin puskutraktoreilla ja niiden tilalle nousi vuosien saatossa asuntoja israelilaisille. Näin monia taloja ja kyliä, joihin palestiinalaiset haluaisivat palata, ei ole enää olemassa.

Toisaalta ei myöskään tiedetä, kuinka monet palestiinalaiset, tai pakolaisten jälkeläiset, tosiasiassa haluaisivat palata kotikonnuilleen.

Israelilaiset ovat syyttäneet arabimaiden hallituksia siitä, etteivät nämä ole yrittäneetkään purkaa pakolaisleirejä ja kotouttaa niiden asukkaita, koska surkeat leirit ovat arabijohtajille oiva propagandavaltti.

Maltillisimmatkin poliitikot myöntävät Israelissa, että pakolaisten joukkopaluun salliminen olisi viiden miljoonan asukkaan juutalaisvaltiolle yhtä kuin kansallinen itsemurha.

Ulkomaat -sivulle