Pimeä viina virtasi kieltolain aikaan

Kielletty kirkas kiinnosti kansaa

KIRSI SIEKKINEN, 30.3.2002

Mitä eroa on pirtulla ja kieltolailla? Pirtu on 96 % hulluutta, mutta kieltolaki on 100 % hulluutta. Vanha kasku kuvaa osuvasti 70 vuotta sitten päättynyttä ajanjaksoa, jolloin laki kielsi Suomessa juopottelun ja kansa humaltui enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kieltolaki syntyi vuonna 1919 raittiusliikkeen sitkeän työn ansiosta. Viinapirua oli ryhdytty manaamaan muille maille jo 1800-luvun lopulla, jolloin kaupunkien nopeasti kasvavan työväestön ja vapaasti kaupan olleen alkoholin yhdistelmästä koitui kosolti sosiaalisia ongelmia.

Raittiusliike ja työväenliike löysivät tuolloin yhteisen edun tavoiteltavakseen: kirkkaan kieltäminen lisäisi raittiutta ja parantaisi työväestön elämää.

Suomen eduskunta ehti hyväksyä molempien liikkeiden ajaman kieltolain kahteen kertaan ennen maamme itsenäistymistä, mutta kummallakin kerralla lailta jäi puuttumaan Venäjän keisarin vahvistus. Kolmas kerta onnistui, mutta pahimmat päihtymisen vuodet olivat jo menneet.

Tilastojen mukaan viinaa juotiin kieltolain koittaessa vähemmän miestä kohden kuin kertaakaan sataan vuoteen. Puhdasta alkoholia kului alle desilitra per suomalainen vuodessa.

Kovaa teetä ja reseptispriitä

Kieltolain aikaan alkoholia sai laillisesti käyttää teknisiin, tieteellisiin tai lääkinnällisiin tarkoituksiin. Tarinan mukaan muuan vanha viinamäen mies luki sanomalehdestä uusista pykälistä ja kommentoi: "Turha laki. Siinähän annetaan syyt jo joka lähtöön."

Kieltolaki oli vitsi jo syntyessään. Se ei koskaan saavuttanut lain arvovaltaa suomalaisten mielissä, eikä sen rikkomista pidetty arveluttavana. Kansa piti viinakieltoa pilkkanaan, ja virkavaltakin katsoi paikoin pimeitä pulloja suljettujen silmäluomien läpi.

Lupaavasti orastanut raittius sai väistyä nopeasti kieltolain tuomien uusien juomatapojen tieltä. Ravintoloissa tilattiin palan painikkeeksi kovaa teetä tai kaffe knorria, joita maustamaan ravintoloitsija lorautti tiskin takana tujauksen kirkasta piilopullostaan.

Omaan kotiin mausteet ostettiin reseptiä vastaan apteekeista. Lääkärit määräsivät janoisille potilailleen rohdoksi lääkeviinaa, ja esimerkiksi Tampereella vuoden 1921 maaliskuun alun ja toukokuun kymmenennen päivän välisenä aikana kirjoitetuista resepteistä reilusti yli puolet oikeutti spriin ostoon.

Raittiuslautakuntien valvojat puolestaan saivat huomata joutuvansa höynäytetyiksi. Hengenhaistajiksi ja pirtukytiksi nimitellyt valvojat eivät ainakaan Tampereella kieltolain alkuvuosina kunnostautuneet tehokkuudellaan. Samassa ajassa, missä poliisit olivat keränneet talteen 600 litraa kiellettyjä nesteitä, oli virkamieskollegojen takavarikoiden saalis huikeat puoli litraa pirtua.

Torpedosta trokarille ja kantajalta kuppiin

Aivan vaivatta eivät pirtulitrat kaupunkilaisten nautittaviksi kulkeutuneet. Kieltolaki vauhditti salakuljettajien ammattikunnan kehitystä huomattavasti. Väitetään, että luvattomaan ulkomaankauppaan olisi osallistunut helpon rahan houkuttelemana jopa 100 000 suomalaista.

Salakuljettajat jakautuivat kolmeen ryhmään. Pirtukuninkaat vastasivat tuonnista ja markkinoinnista, trokarit muodostivat jälleenmyyntiverkoston, ja kantajat huolehtivat alemman tason logistiikasta eli kuljettivat alkoholia eri paikkakunnille.

Viina virtasi Suomeen vettä myöten. Pirtulastissa olleet emälaivat parkkeerasivat aluevesirajan ulkopuolelle odottamaan moottorivenettä, joka veti perässään torpedoksi kutsuttua säiliötä.

Torpedot valmistettiin varta vasten salakuljetusta varten liittämällä neljä pitkää kulmarautaa toisiinsa pulteilla. Keskivertotorpedoon mahtui 92 peltikanisteria eli "kympin pyttyä", kuten niitä litravetoisuutensa mukaan kutsuttiin.

Jos virkavalta sattui salakuljettajan veneretken keskeyttämään, hän katkaisi torpedon vetonarun ja antoi saaliin vajota rauhassa pohjaan. Torpedoihin nimittäin kiinnitettiin pussillinen suolaa ja korkki, joten suolan liuettua veteen pomppasi korkki pintaan etsijöitä opastamaan.

Onnistuneesti maihin saatu väkijuoma toimitettiin trokarille, joka piilotti saaliin. Kätköpaikaksi kelpasi esimerkiksi lato, sorakuoppa tai perunapelto. Myös pellon laidalla kököttänyt lantakasa kävi väliaikaiseksi haudaksi viinalle.

Sisämaan markkinoille kirkas kulki autoilla, hevosvaunuilla ja jopa jalkaisin. Pirtupytyt piilotettiin autojen irtopohjien taakse tai niitä käytettiin takapenkin korvikkeina. Kanisteri mahtui kätevästi myös matkalaukkuun tai reppuun, jonka kantaja saattoi sijoittaa yleisessä kulkuneuvossa pois oman istumapaikkansa läheisyydestä virkavallan hämäämiseksi.

Maakunnissa vähittäiskauppa hoitui jakamalla kympin pytyn sisältö pienempiin säiliöihin, joita oli helppo piilottaa vaikkapa kantajaeukon hameen helmoihin. Kulkukaupan perinteitä noudattaen tuote päätyi lopulta janoiselle asiakkaalle.

Kieltolaki kumoon kansanäänestyksessä

Kukoistava salakuljetusbisnes, salakapakat ja kotimaisen korven kyyneleen keittäjät joutuivat lopulta pois aktiivisilta markkinoilta 13 vuoden menestyksellisen kaupankäynnin jälkeen.

Kieltolaki oli osoittautunut keinotekoisuudessaan naurettavaksi, ja taloudellisesta lamasta kärsivä Suomi menetti jatkuvasti laillisen viinan myynnistä saatavia verotuloja.

Kieltolain aikana Suomeen oli tuotu tullin arvion mukaan luvatta hurjimpana vuonna jopa 10 miljoonaa litraa spriitä. Kotipolttoisten juomien paljoutta voi vain arvailla.

Poliittinen tahto lain kumoamiseksi ei ollut riittävä, joten päätös annettiin kansalaisten käsiin. Suomen historian ensimmäinen kansanäänestys järjestettiin joulukuussa 1931. Kieltolain poistamista kannatti 70 prosenttia suomalaisista.

Vielä nykyisinkin kapakkavisailuissa suosittu arvoitus syntyi, kun alkoholin vapautumisen ajankohdaksi määrättiin 5.4. vuonna -32 kello 10.00. Kas näin se menee: minkä suomalaisen tapahtuman lähtölaskenta menee 5,4,3,2,1,0?

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Alko oy:n kotisivujen historiaosuus

Kerro kaverille

Ajassa

Tulosta