Ei vain Kalevalan kokoaja

Lönnrot vaikutti myös suomalaiseen itsekäsitykseen

MARIA SUUTALA, 7.4.2002

Jokainen meistä tuntee Elias Lönnrotin Kalevalan kokoonpanijana. Harvempi tietää, että Lönnrot oli myös ajattelija, joka Runebergin, Topeliuksen ja Snellmanin tavoin on vaikuttanut suomalaiseen itsekäsitykseen.

Käsitys luonnon vaikutuksesta kansaan, jonka jo antiikin lääkäri Hippokrates oli esittänyt, oli yleisesti tunnettu ja hyväksytty Suomessa 1800-luvun alkupuolella.

Luonnolla oli tärkeä merkitys pohdittaessa, mitä Suomi ja suomalaisuus on, ja tällöin keskeisenä ongelmana oli juuri luonnon mahdolliset vaikutukset kansanluonteeseen.

Johan Jakob Tengström, jolla myöhemmin filosofian professorina tuli olemaan suuri vaikutus nuoren sivistyneistön käsityksiin, jo loi pohjan. Aura-kalenterin kirjoituksessa 1817/18 Tengström kirjoitti Suomen luonnon karuudesta ja sen vaikutuksesta: Suomen luonto ankarine ilmastoineen on sekä hyväntekijä että haitta, jonka huonot vaikutukset kansaan voidaan poistaa tai niitä vähentää sivistyksen, historian ja kielen vaalimisen avulla.

Tengström tuo esille sekä luonnon että sivistyksen - ne kansan identiteetin molemmat tekijät, jotka tulivat askarruttamaan niin Lönnrotia, Runebergia, Topeliusta kuin Snellmania.

Tengströmiä muistuttavaan tapaan Lönnrot kuvaa, kuinka puut kasvavat paremmin tietyissä paikoissa. Samoin ihmisen asuinpaikka määrää elämän ulkoisen muodon antaen sille joko iloisemman tai surullisemman leiman. Mitä synkempi luonto on - mitä soisempi ja metsäisempi - sitä surullisempi, vakavampi ja hiljaisempi ihminen on ja sitä taipuvaisempi ikuisuuskysymysten pohdiskeluun.

Niinpä Lönnrot perustelee Ritvalan ihmisten taipumukset huvitteluun sillä, että siellä luonto on iloisempi luonteeltaan. Runous viihtyy paremmin Pohjois-Suomen erämaissa, missä luonto valon ja pimeyden vastakohtineen on omiaan herättämään ihmisissä runollista mieltä.

Eurooppalaisuus keinotekoista

Luonnon vaikutus oli Lönnrotin mielestä ilmeisen hyvä asia ja hän toteaa painokkaasti, kuinka on turhaa syyttää luontoa siitä, kun ihmisten täytyy syödä pettuleipää - syy on ihmisten laiskuudessa ja holtittomuudessa. Kansan on ryhdistäydyttävä ja voitettava omat puutteensa.

Suomalainen luonto on osa kansakunnan todellisuutta ja Lönnrot hyökkää kiivaasti eurooppalaista kulttuuria vastaan. Hänen mielestään eurooppalainen kulttuuri ei ole ainut oikea, vaan siinä on paljon luonnonjärjestystä loukkaavaa: suurenmoisuus ja alkuperäisyys häviää luonnosta, tilalle tuleva keinotekoisuus miellyttää kyllä silmää, muttei sielua.

Keinotekoisuus ei vaikuta pelkästään luontoon, vaan myös kansakuntaan: luonnollinen kehitys tukehtuu. Syntyy sekasotku, jolloin kaikki taju korkeampaa, luonnon kauneutta kohtaan katoaa ja tilalle tulee jonkin kuvitellun paremman etsiminen. Tengström oli korostanut karun luonnon aiheuttamia vaatimuksia ja esteitä, kun taas Lönnrot siirtää vastuun täysin ihmiselle itselleen.

Sen sijaan eurooppalaisuuden kritiikissään Lönnrot on hyvin lähellä tengströmiläistä käsitystä Suomen sivistyksen tilasta: Tengströmin mielestä Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin esteet löytyvät keskeisesti sivistyneistöstä ja sen vääristä asenteista.

Ranskalaisperäinen valistusfilosofia on tehnyt sivistyneistöstä kyvyttömän tajuamaan sitä, mikä on luonnollista ja sisäistä. Sivistyneistö arvostaa vain itseään ja suhtautuu ylimielisesti muiden kansojen ja aikojen kulttuuriin.

Tengström oli esittänyt Helsingfors Morgonbladissa 1835 kansanrunouden perustan olevan luonnossa. Suoraan luonnosta kumpuava kansanrunous ei ole kuitenkaan kehityksen päätepiste, vaan se muodostaa lähtökohdan myöhemmälle, vapaammalle kehitykselle.

Vaikka Lönnrot arvostaakin enemmän kansanrunoja vastakohtana taiderunolle, joka on usein keinotekoisuuden pilaama, ei hänkään nähnyt kansanrunoudessa kehityksen päämäärää.

Lönnrot toivoi parannusta rakastamansa kansan kurjiin oloihin, joihin hän käytännössä tutustui matkoillaan ja asuessaan Kajaanissa. Kansanvalistajan silmin Lönnrot katseli ympäristöään. Metsänpuutteeseen Lönnrot kiinnittää huomiota: parhaimmat metsät hakataan tervanpolttoa varten - tervanpolttoa Lönnrot pitää varsinaisena syöpänä ja kaskeamiseen hän suhtautuu myös kielteisesti.

Yksityisomistus toisi asiaan parannusta; jos jokaisella olisi oma palasensa metsää, ei sitä kannattaisi hakata paljaaksi. Samoin sahojen perustaminen ja maatalous edistäisivät hyvinvointia ja asutuksen leviämistä. Lönnrot valittaa, että jopa Kajaanin kaupungin lähellä niityt saavat olla ojittamattomina ja levittää vaarallista hallaa.

Lönnrotin asenne on puhtaasti käytännöllinen: hän ei näe luonnossa mitään erityistä vikaa, eikä hän esitä sitä vihollisena, vaan käytännön tarpeiden vuoksi ihmisten on ryhdistäydyttävä ja voitettava omat puutteensa.

Luonto vai sivistys?

Tengström oli yhdistänyt käsityksessään luonnon hyvän ja huonon vaikutuksen kansanluonteeseen, mutta tärkeimmäksi nousi kuitenkin sivistys. Lönnrotille, Runebergille ja Topeliukselle luonnon vaikutus on positiivista, ja kulttuuri täydentää luonnon säätelemää elämää.

Snellman sen sijaan korostaa pelkästään sivistystä suomalaisuuden muovaajana: suomalaisella luonnolla on vain kielteisiä vaikutuksia ja sivistyksen tehtävänä on vapauttaa ihmiset luonnonpakon alaisuudesta. Tärkeintä kansakunnan kehityksessä on Snellmanille kieli ja historia. Järjen tulee saada aina hallita: muuten ankara ilmasto herättää raakuutta ja saaliinhimoa lujuuden ja urheuden sijasta.

Siten Lönnrot, Runeberg ja Topelius näkivät luonnon ratkaisevan tärkeänä suomalaisuudelle, kun taas Snellman edusti sivistysihanteineen eurooppalaisuutta. Ehkäpä Euroopan yhdentymisen aikana luonto ja sivistys, suomalaisuus ja eurooppalaisuus voisivat lopultakin tehdä sovinnon.

Kerro kaverille

Ajassa

Tulosta