Ksylitoli ei ehkäise korvatulehduksia flunssan aikana
FF-IA, 10.4.2002
Ksylitoli ei ehkäise lasten korvatulehduksia enää siinä vaiheessa, kun flunssa on jo iskenyt, vaikka ksylitolin käytöstä lasten korvatulehdusten ehkäisyssä on muutoin saatu hyviä tuloksia.
Oululaiset tutkijat ovat aiemmin osoittaneet, että ksylitoli vähentää viidesti päivässä käytettynä korvatulehdusten määrää noin kolmanneksella hoidon aikana. Nyt Oulussa on selvitetty myös sitä, vähenevätkö korvatulehdukset, jos ksylitolia annetaan ainoastaan flunssan aikana. Tutkimukseen osallistui 1277 lasta, joiden ikä vaihteli kymmenestä kuukaudesta seitsemään vuoteen. Neljän kuukauden seuranta-aikana 980 lasta sairastui flunssaan. Vanhemmat aloittivat ksylitolin annon lapselle heti flunssaoireiden ilmaannuttua. Lapset saivat ksylitolin joko purukumina, mikstuurana tai imeskelytablettina. Osa lapsista sai tehotonta lumevalmistetta. Välikorvan tulehduksen ilmaantumisessa ei todettu mitään eroja ksylitoli- ja lumeryhmien välillä riippumatta siitä, missä muodossa valmiste oli lapselle annettu. Tutkijoiden mukaan näyttääkin siltä, että kun virusinfektio on jo iskenyt nenänielun alueelle, korvatulehduksen ehkäisemiseksi ei ole enää paljonkaan tehtävissä. Oululaistutkimuksesta kertoo Aikakauskirja Duodecim.
|