EU-kriitikot purkavat traumojaan: EU vaakalaudalla

PETE PAKARINEN, 12.4.2002

EU-kansanäänestys oli hävinneelle osapuolelle ilmeisen traumaattinen kokemus. Thomas Wallgrenin toimittama EU vaakalaudalla osoittaa, että kansanäänestyksen aikana EU-vastustajat kaivoivat juoksuhautansa niin syviksi, etteivät vieläkään ole päässeet kiipeämään niistä ylös.

Kirjassa tutut EU-kriitikot katsovat lähimenneisyyteen ja toistavat käsityksensä EU:n monipuolisesta kehnoudesta. Vähäinen uudempi näkemys on tullut mukaan vain globalisaatiokritiikin myötä. Eikä siitäkään paljoa.

Sisältö käy ymmärrettävämmäksi, kun tarkastelee teoksen syntyä ja kirjoittajia. Liken kustantaman kirjan taustalla on Suomen Itsenäisyysseura, jonka "jäsenistöllä on valmiutta on esittää Euroopan unionista eriäviä mielipiteitä", kuten puheenjohtaja Ylermi Runko alkusanoissa lausuu.

Kirjan tekijät edustavat tukevasti suuria ikäluokkia ja sotia ennen syntynyttä sukupolvea. 23:sta kirjoittajasta vain kuusi on alle 50-vuotiaita! Sukupolvikysymys ei ole triviaali, sillä kirjan punaisena lankana on vakaa usko itsenäisten kansallisvaltioitten ylivertaisuuteen.

Esimerkiksi Torsten Almquist kirjoittaa aiheesta Itsenäisyys liittovaltiossa korostaen sveitsiläisen järjestelmän vakautta ja kansanvaltaisuutta. Huomaamatta jää, että sveitsiläinen kansanvalta edustaa konservatiivista itsekkyyttä vastenmielisimmillään. Sveitsin kansanäänestysten merkittävin tehtävä on estää tai lykätä uudistuksia; kuten havaittiin siitäkin, kuinka työlästä maan oli saada aikaan myönteinen päätös YK:iin liittymisestä.

Lukija alkaa väistämättä pohtia, onko mukana menneen maailman kaihoa. Olisiko parempi elää devalvaatiotaloudessa, jossa kotimainen tuotanto oli mukavasti suojattu? Haluaisimmeko - ja voisimmeko - edes palata maailmaan, jossa tuotannon tehokkuus oli toissijaista niin yksityisellä kuin julkisella sektorillakin? Olivatko asiat paremmin 1970-luvulla?

Tyhjät tynnyrit kolisevat

Wahlgren hehkuttaa, että "lukija pitää nyt kädessään ensimmäistä laaja-alaista ja kriittistä EU-politiikkaa ja sen merkityksestä maallemme arvioivaa teosta". Ylpeää puhetta - kirjoitusvirheineen kaikkineen - kirjasta, joka ei sitä ansaitse.

Ensinnäkään kirja ei ole laaja-alainen. Siitä puuttuu monia olennaisia tarkastelukulmia. EU:n keskeisimmät tulevat kysymykset: laajentuminen ja unionin institutionaaliset uudistukset esiintyvät vain satunnaisina osina muita yhteyksiä.

EU:n eri toimielinten asema tai liittovaltiokehitys, silloin kun ne mainitaan, palvelevat vain yhteistä unioninvastaista puhetapaa. Jos vastauksena on, että huonoa ei kannata kehittää, niin EU-kriittinen joukko sulkee itseään koko ajan pois tärkeästä EU:n kehittämisestä käytävästä keskustelusta.

Valmiiksi vastahankaisella asenteella ei synny myöskään pohdintaa kirjan alaotsikosta, joka on "kirjoituksia Suomen ja Euroopan tulevaisuudesta". Useimmat kirjoittajat nimittäin kääntyvät taaksepäin pähkäilemään sitä, kuinka Euroopan unioniin ei olisi ensinkään pitänyt liittyä.

Pahimmillaan teksti kääntyy pateettiseksi uhoksi ja patologiseksi oikeassa olemisen tarpeeksi. Kirja ei näin ole myöskään kovin kriittinen, sillä kriittisyys, joka omasta mielestäni edellyttää perusteltuja argumentteja, jää paikoin ohueksi.

Tuskin se on edes ensimmäinen.

Kerro kaverille

Ajassa

Tulosta