PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Haku Verkkouutisista
RSS
Ajassa 

Miljoonalla suomalaisella tuki- ja liikuntaelinvaivoja

IKK, 23.4.2002


Noin miljoona suomalaista aikuista kärsii pitkäaikaisista tuki- ja liikuntaelinvaivoista ja määrä kasvaa entisestään väestön ikääntyessä. Reumaliitto maanittelee keskiviikkona ihmisiä liikkumaan ja huolehtimaan kunnostaan.

- Vaivojen ennaltaehkäisy ja itsehoito ovat ensiarvoisen tärkeitä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemisessä, Reumaliitosta kerrotaan.

Hyvästä kunnosta ja terveydestä kannattaakin huolehtia, sillä liikunnallinen elämäntapa pitää yllä tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä.

Tuki- ja liikunta- elinoireiselle liikunta on välttämätöntä lihasten ja nivelten kunnon ja toimintakyvyn ylläpidon kannalta. Liikunta tuottaa hyvää oloa ja säännöllisesti toteutettuna auttaa jaksamaan. Liikunta ehkäisee myös lihomista ja sitä kautta mm. nivelvaivoja.

Tuki- ja liikuntaelinoireista kärsiviä kehotetaan liikkumaan liki päivittäin. Esimerkiksi kävelylenkkeily, vesivoimistelu lämpimässä vedessä, pyöräily, uinti, hiihto ja tanssi oman kunnon mukaan soveltuvat kuntoiluohjelmaan.

Arkiset rutiinit kuten työ- tai asiointimatkojen kävely tai pyöräily autoilun sijaan ja portaiden nousu hissin käytön sijaan ovat niin ikään oivallisia liikkumisen muotoja.


TULES-tempaus keskiviikkona

Reumaliitto järjestää yhteistyökumppaneineen keskiviikkona Tules-tempauksen samanaikaisesti Lahdessa, Savonlinnassa, Tampereella, Kokkolassa ja Oulussa.

Tempaus on kaikille avoin tietopäivä, jonka tavoitteena on tarjota yleisölle mahdollisuus tutustua eri liikuntamuotoihin sekä aktivoida ihmisiä pitämään huolta omasta kunnostaan. Samalla levitetään tietoa kansainvälisestä tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuosikymmenestä ja tuki- ja liikuntaelinvaivojen ehkäisystä.

Päivän viestinä on Kantavista rakenteista kannattaa pitää huolta. Tiedossa on kaikilla paikkakunnilla tuki- ja liikuntaelinaiheisia luentoja ja tietoiskuja, ohjattuja liikuntaryhmiä ja yleisökilpailuja.

Tules-tempaus toteutetaan osana kansainvälisen tules-vuosikymmenen yleisötapahtumia. Vuosikymmen 2000-2010 on nimetty kansainväliseksi tules-vuosikymmeneksi, jolle YK ja WHO ovat antaneet tukensa. Vuosikymmenen aikana tuodaan maailmanlaajuisesti 86 maassa esiin tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja niiden ehkäisyyn, hoitoon ja tutkimukseen liittyviä asioita.

Suomessa tules-vuosikymmenen suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen. Raha-automaattiyhdistys tukee hanketta taloudellisesti. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien parissa työskentelevä Tules-liiga ohjaa Suomessa vuosikymmenen toimintaa ja Suomen Reumaliitto vastaa vuosikymmenen käytännön toteutuksesta.

Tules-vuosikymmenen painoalueina ovat nivelsairaudet, osteoporoosi, selkäsairaudet, vaikeat traumat ja lasten vaikeat nivelsairaudet. Suomessa vuosikymmenen aikana huomioidaan koko ihmisen elämänkaari. Toteutusta varten on luotu maan kattava yhdyshenkilö- ja kouluttajaverkko.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyMediakorttiPalautelomake