PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Haku Verkkouutisista
RSS
Ajassa 

Eläkeikäisten ruokavalinnat entistä terveellisempiä

FF-IKK, 26.4.2002


Eläkeikäisten suomalaisten ruokavalinnat ovat kehittyneet terveelliseen suuntaan, vaikkakin nuorempia ikäryhmiä hitaammin.

Kansanterveyslaitoksen perjantaina julkistaman tutkimuksen mukaan muun muassa iäkkäiden voin käyttö on edelleen vähentynyt ja yhä useampi on siirtynyt kasviöljyjen käyttäjäksi. Rasvatonta maitoakin käyttää jo noin viidennes 65-84-vuotiaista.

Tutkimuksen mukaan 80 - 84-vuotiaiden ruokatottumukset ovat edelleen perinteisemmät verrattuna nuorempiin eläkeikäisiin. Ikäryhmien väliset erot ruokatottumuksissa ovat naisilla hieman miehiä suuremmat.

Myös koulutustasolla on vaikutusta ruokatottumuksiin, sillä kasvirasvojen ja vähärasvaisen maidon sekä vihannesten ja hedelmien käyttö on yleisempää ylempään kuin alempaan koulutusryhmään kuuluvilla.


Elintavat muutenkin kohdallaan

Eläkeikäisten elintavat ovat tutkimuksen mukaan muutenkin hyvällä mallilla. Eläkeikäiset käyttävät edelleen alkoholia selvästi vähemmän kuin työikäinen väestö, vaikka täysraittiiden iäkkäiden osuus onkin vähentynyt ja nautitut alkoholimäärät kasvaneet.

Tupakoinnin yleisyydessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, ja päivittäinen tupakointi on 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä edelleen suhteellisen harvinaista.

Kävely on eläkeikäisillä suosittu kuntoilumuoto, ja yli 60 prosenttia iäkkäistä ilmoittaakin kävelevänsä ulkona vähintään 4-6 kertaa viikossa ainakin puoli tuntia kerralla.

Kansanterveyslaitos on seurannut eläkeikäisten elintapoja vuodesta 1985 lähtien joka toinen vuosi tehtävällä kyselyllä. Perjantaina julkistettu tutkimus toteutettiin vuonna 2001, ja siihen saatiin tiedot 1949:ltä 65-84- vuotiaalta suomalaiselta.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyMediakorttiPalautelomake