PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Haku Verkkouutisista
RSS
Ajassa 

Säännöllinen teen juonti saattaa lujittaa luita

FF-IA, 15.5.2002


Maitoa juomattomilla aikuisilla saattaa olla uusi keino pitää luut lujina. Taiwanilainen tutkijaryhmä on nimittäin havainnut, että säännöllinen ja pitkäaikainen teen käyttö on yhteydessä korkeampaan luuntiheyteen.

Tutkimuksessa selvitettiin yli tuhannen 30 vuotiaan ja sitä vanhemman naisen ja miehen teenkäyttötapoja. Tutkittavilta kysyttiin myös heidän liikuntatottumuksistaan, tupakoinnista sekä kalsiumvalmisteiden, maidon, kahvin ja alkoholin käytöstä. Tutkittavien luuntiheys mitattiin kolmesta kohtaa.

Pitkään teetä käyttäneillä luun tiheys oli korkeampi kaikista kolmesta kohdasta mitattuna verrattuna teetä käyttämättömiin koehenkilöihin. Yli kymmenen vuotta kestäneen säännöllisen teen käytön arvioitiin lisäävän luun mineraalitiheyttä jopa viidellä prosentilla. Käytetyn teen laadulla ei ollut yhteyttä tulokseen, vaan luuta näyttivät vahvistavan yhtä lailla musta, vihreä ja oolog-tee.

Tutkijat arvelevat, että teen luustoa vahvistavan vaikutuksen takana ovat teen sisältämät yhdisteet kuten fluoridi, kasviestrogeenit ja flavonoidit.

He kuitenkin korostavat, että lisätutkimuksille on tarvetta. Tutkijoiden mukaan olisi tarpeen selvittää muun muassa se, onko teen käytölle olemassa jokin raja-arvo, jota runsaammasta teen juonnista ei enää ole lisähyötyä.

Tutkimuksesta kertoo toukokuun numerossaan lääketieteen alan julkaisu Archives of Internal Medicine.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyMediakorttiPalautelomake