PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Haku Verkkouutisista
RSS
Ajassa 

Howard Hawks – tarinankertoja vailla vertaa

VILLE TENHUNEN, 19.5.2002


Howard Hawksin (1896-1977) elokuvaura oli vaikuttava alkaen mykkäelokuvista ja leikkaajan apulaisen tehtävistä. Uransa aikana Hawks teki lähes kaikkia tehtäviä, joita elokuvan tekemiseen liittyy. Uransa huipulla hän oli ohjaaja, joka itsenäisesti loi länsimaisen viihteen huippuhetkiä ja uusia tapoja toteuttaa tarinoita.

Uransa aikana Hawks loi kuolemattomatonta elokuvaviihdettä, mutta myös tähtiä. Hän oli sekä esikuva, että teki sellaisia. Hawksin elokuvien lista on vaikuttava; Vain enkeleillä on siivet, Kirjava satama, Syvä uni, Herrat pitävät vaaleaveriköistä, Rio Bravo ja niin edelleen.

Myös hänen tähtinäyttelijöidensä lista on täynnä elokuvahistoriaa; John Wayne, Humphrey Bogart, Katharine Hepburn, Marilyn Monroe, Cary Grant, Gary Cooper, Dean Martin, Lauren Bacall, Angie Dickinson ja niin edelleen.

Myös hänen yhteistyökumppaninsa elokuvabisneksessä olivat nimekkäitä. Hän keskusteli mm. ohjaaja John Fordin kanssa elokuvan tekemisestä. Hänen tarinoidensa kirjoittajina toimivat mm. William Faulkner, Ernest Hemingway, John Huston ja Billy Wilder. Hän tuotti suuren osan elokuvistaan, mutta useiden elokuvien taustalla vaikuttivat mm. sellaiset viihdebisneksen vaikuttajat kuin Jesse Lasky, Jack Warner ja Samuel Goldwyn.


Tarinankertoja ennen kaikkea

Hawks oli ennen kaikkea tarinankertoja ja viihteen tekijä. Hän halusi tehdä elokuvia, joista yleisö pitäisi ja sellaisia hän myös teki.

Josheph McBriden kirja Hawks on Hawks näki päivänvalonsa jo vuonna 1982 ja nyt kyseinen teos on suomennettu. Kirja perustuu McBriden ja Hawksin 1970-luvulla käymiin keskusteluihin. Kirja on myös toteutettu haastattelun muodossa, kuitenkin kooten eri haastatteluiden tekstit teemoiksi.

Tyyli sopii kun kirjan aiheena on tarinankertoja henkeen ja vereen. Hawksin omat tarinat tuotannostaan, ohjaamistaan näyttelijöistä, elokuvabisneksestä ja elokuvien tekemisestä yleensä 1900-luvulla saavat pääosan roolin kirjassa.

Tarinoissaan Hawks kertoo suorasukaisesti mielipiteensä niin omista teoksistaan kuin muidenkin tekemisistä. Turhasta pohtimisesta ja monimutkaisista analyyseista häntä ei kirjan perusteella voi syyttää. Hänelle riitti, että elokuva oli hyvin tehtyä viihdettä, josta ihmiset pitäisivät. Lisäksi itse tekemisen piti olla hauskaa.


Persoonia ja kohtauksia

Vaikka Hawksilla olikin selvä näkemys melkein kaikesta elokuvaan liittyvästä, hän myös tiesi omat rajoitteensa. Hän arveli, ettei olisi pystynyt tekemään hyvä elokuvaa esimerkiksi Clint Eastwoodin tai Steve McQueenin kanssa. Hawks ei uskonut, että olisi pystynyt tekemään heistä hauskoja.

Sen lisäksi, että Hawks ohjasi persoonia, hän oli itse sellainen. Jos jokin studio oli liian hankala, hän saattoi hankkiutua sopimuksesta eroon tavalla tai toisella.

Hawks ohjaajana ei halunnut esimerkiksi tuottajien tai studioiden johtajien sotkeutuvan elokuviensa tekemiseen, mutta kuitenkin halusi heidän seuraavan tuotoksia. Yleensä Hawks piti sellaisia elokuvia tavalla tai toisella huonoina, joiden tekemiseen studioiden johtajat olivat asettaneet liikaa rajoitteita tai sekaantuivat ohjaamiseen esimerkiksi kuvauspaikalla.

Hawksin parhaimmat elokuvat ovat sellaisia, joissa hän sai toteuttaa itseään kokonaisvaltaisesti niin käsikirjoituksen muokkaajana kuin tuottajanakin. Ne olivat myös taloudellisia menestyksiä, mikä oli Hawksille tärkeää. Hän ei halunnut tehdä elokuvia vain harvoille katsojille.

McBriden kirja on leppoisaa ja paikoittain hauskaakin luettavaa, joka kuuluu varmasti elokuvaharrastajan pakkohankintoihin. Kirjasta löytyvät varsin kattavat filmografiat Hawksin uran eri vaiheista.

Vaikka elokuvat eivät olisikaan lukijan harrastuksena, on tämä kirja tarinoineen varsin hyvää viihdettä itsekin. Kirjan voi lukea myös opettavaisena tarinana siitä, millaisia kokemuksia yli 40 elokuvan kokoisen projektin tekeminen antaa niin meistä ihmisistä kuin itse projekteistakin.

Joseph McBride, Hawks on Hawks, Like, suom. Hannu Tervaharju

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyMediakorttiPalautelomake