Harkitusti hukkaan

Fågeli

 30.7.2007

Hilla kypsyy hiljalleen pohjoisimmankin Lapin korvissa. Mustikkasatokin odottaa poimijaansa. Myös metsästyskausi lähestyy. Ilmojen viiletessä katoavat inisevät hyönteiset ja monen mieli tekee vaeltamaan pelkästään kuntonsa testaamiseksi. Kairaan on tänäkin kesänä jo moni eksynyt. Se onkin varsin helppoa, kunhan muistaa noudattaa muutamia nyrkkisääntöjä.

Reissuun kannattaa lähteä ilman sen kummempia ennakkosuunnitelmia. Määränpään voi valita hetken mielijohteesta ja lisäjännitystä saa, kun vielä viime tingassa vaihtaa aiottua kohdettaan.

Lähiomaisia - saati kohteen paikallisia asukkaita - tuskin kukaan haluaa vaivata tylsällä tiedolla siitä, mihin nyt taas ollaan menossa. Ja jos ovat uteliaita tietämään, missä sitä ollaan, soittakoot. Kännykkähän kuuluu kaikkialla. Ja jos ei kuulu, tarkistakoot kuuluvuusaluekartasta, miksi ei kuulu.

Metsään ei kannata viedä turhaa painolastia. Kotiin jätetään kartta, kompassi, gps-laite ja kännykän vara-akut. Matkapuhelimen laturinkin jättämistä pois matkasta sietää harkita, sillä sen piuha sotkeutuu ikävästi kiinni välttämättömyystavaroihin kuten sifonkihuiviin ja mp3-soittimen kuulokkeiden johtoihin.

Jotta oluelle ja viinaksille jää peräkonttiin ja reppuun tilaa, turhan kuivamuonan raahaamista mukanaan kannattaa niin ikään välttää. Pois siis jauhemaiset mehutiivisteet, pussikeitot, kuivatut hedelmät ja näkkileipä. Lantrinkeja sen sijaan ei pidä missään tapauksessa unohtaa. Niille saa tilaa jättämällä repusta pois joutavanaikaiset vaihto- ja varavaatteet, kumisaappaat ja epämiellyttävät sadevarusteet.

Valitun kairan laidassa auto pitää pysäköidä syvälle metsän uumeniin ja mielellään naamioida niin, ettei siitä kukaan ulkopuolinen suotta kiinnostu. Sitten vain reppu pykälään ja menoksi. Jos vahingossa mukaan tullut tulitikkuaski vielä kalisee häiritsevästi housuntaskussa, sen voi polkea suonsilmään. Kertakäyttösytkäri on paljon äänettömämpi.

Retkestään saa paljon enemmän irti, kun erkaantuu muusta mahdollisesta porukasta ja etsii marjapaikkoja itsenäisesti. Erämaiden valtiaaksi pyrkivä vaeltaja vastaavasti erkaantuu merkityltä reitiltä ja ryhtyy tutkimaan maastoa kaukana muiden kaluamista paikoista.

Vaikka väsy yllättäisi piankin, ensimmäisestä tauosta lähtien on syytä muistaa pienen napanterin virkistävä vaikutus. Pikkusievässä nousuhumalassa matka taittuu, murheet kaikkoavat ja ja tylsät määränpäät menettävät merkityksensä. Pääasia on, että ihmisellä on hyvä mieli, vaikkei marjoja löytyisikään tai vaikkei kaverin kuvailema autiotupa yhtäkkiä kävelisikään vastaan.

Kun "hukka" ja "eksymäselkä" sitten lopulta on löytynyt, todennäköisesti pimeän jo hiipiessä, tärkeintä on mennä paniikkiin. Se tapahtuu niin, että heitetään reppu selästä, ryhdytään etsimään tuloreittiä ja päädytään kiertämään laajaa ympyrää, löytämättä enää repulle takaisin. Pysähtyä ei kannata, koska kukas liikkumattoman ihmisen metsän syövereistä löytäisi. Tulien tekemistäkin pitää välttää, sillä savun haju ei lähde vaatteista pesemälläkään.

Tähän mennessä täysi varmuus eksymisestä lienee jo saavutettu. Jäljellä on enää soitto hälytysnumeroon 911, josta ainakin amerikkalaisissa tv-sarjoissa apu tulee paikalle alta aikayksikön. Sen jälkeen on kuitenkin vielä kuljettava muutama kilometri, jos lähtöpiste sittenkin löytyisi omin avuin. Ja kun ei löydy, sammahdetaan korpikuusen juurelle odottamaan, josko jostain hetikohta kuuluisi kopterin siipien läpätys tai vainukoiran haukku.

Unohtumaton eräretki! Ja vain hiukan köyhää kirpaisee lasku, jonka joutuu maksamaan siitä, että kopteri nousi pariksi päiväksi siivilleen satojen kilometrien päästä ja että tuli työllistettyä kymmenien ihmisten pelastusorganisaatio saman pituiseksi ajaksi.

Ensi vuonna uudestaan!

Kerro kaverille

Kolumnit

Tulosta