Kopeekoiden laskijat
ILPO KIURU, 25.12.2007
- Kopeuk, se sanoo miltei piilosta hangen päältä tontin rajalta. – Kopeuk, se sanoo uudelleen, kallistaa päätään, kallistaa toiseen suuntaan ja tarkkailee pihapiiriä. – Kopeuk, parvesta vastataan ja nauraa rätkätetään päälle, kuten tapana on. Tie selvä.
Aattoaamu ei Sompion kairassa oikeastaan valkene. Kahden pitkän pimeän väliin vain ilmestyy lyhyt, sinertävä hämärä. Juuri silloin jouluvieraat ovat katsoneet parhaaksi saapua. Varovasti, muutaman tuumanpituisen askeleen kerrallaan ne tikuttavat rintamana hangen ylle ulottuvan kasvuston seassa lähemmäs. Pysähtyvät, laskevat kopeekkansa uudelleen, tähystävät taas ympäristöä. Korpista viis- Kä-kä-kä-kää, johtaja älähtää, kun korppi lekuttelee ylitse rauhallisin siiveniskuin. Korpista viis, siitä ei ole vaaraa. Ja vaaran pitää olla todellinen, jotta se saisi valkotakkiset vierailijat kääntymään jo miltei tarjolla olevan aterian ääreltä. – Kopeuk. Eteenpäin ne kipittävät jättäen jälkeensä tuskin havaittavan uran. Vielä muutama lyhyt pyrähdys ja koko parvi on suojassa pajupensaiden ja vaivaiskoivujen – juhlapöydän – alla. Silmuja kuvun täydeltäVain vaivoin saattaa kuulla pienen pupelluksen äänen, kun ne ryhtyvät popsimaan pensaston silmuja. Muutoin ruokailu sujuu ilman ääntäkään. Välillä tähystys, pieni siirtymä seuraavaan pensaaseen ja lisää silmuja kuvun alle. Sama toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Vajaan tunnin päästä johtaja antaa merkin. – Kopeuk, se ilmoittaa. Muu parvi laskee myös kopeekkansa ateriasta kiittäen, nousee siivilleen ja säklättää aaton hämärään jouluansa jatkamaan.
Kuvat ja kuva-animaatio: Ilpo Kiuru
|