Uudistetaan vaalilaki

Alluvaari

 9.2.2008

Oletko mielestäsi puolivallaton poikamies? Oletko luonut kauniiseen naiseen hissikatseen, tai niin kuin eduskunnassa kuuluisi sanoa pater noster -katseen? Oletko lukenut kirjan, jossa Tuomas seisoo niin kuin tammi? Oletko jättänyt ilmoittamatta tasa-arvovaltuutetulle pikkutuhman vitsin kertojasta? Oletko ylipäätään toiminut niin, että sukupuolesi voi arvata käytöksen perusteella? Hyi sinua, sinä ällöttävä sika! Taidat olla kansanedustaja.

Nyt, kun keskustelu vaalilain uudistamisesta on käynnistynyt, on luotava järjestelmä, jossa päästään eroon tällaisista kansanedustajista. Muutetaan laki sellaiseksi, että heteromiehet eivät kerta kaikkiaan pääse päättämään parempien ihmisten asioista. Ehdokkaiksi vain naisia ja homoja. Molempia löytyy riittävästi, jotta väärin ymmärretty sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu eduskunnassakin.

Perustuslaki on korkein lakimme, jonka alapuolella oleva lainsäädäntö ei saa olla sen kanssa ristiriidassa. Mitä siis sanoo perustuslaki eduskunnasta ja kansanedustajista?

”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Siinäpä se. Tämän mukaan kansaa edustaa eduskunta, olipa siellä ketä tahansa. Mitään laadullisia tai alueellisia rajauksia ei perustuslaki edellytä. Vaalilaki ei ole sen kanssa ristiriidassa, vaikka se kuohisikin heteromiehet pois parlamentista.

Siitä vaan, niin päästään puhumaan muistakin asioista kuten ilmastomuutoksen torjunnasta, energialinjauksista, talouden epävakaisuudesta, Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista, metsäteollisuuden toimintaedellytyksistä, innovaatiopolitiikasta jne. Niistäkin saattaa joku olla kiinnostunut median seksivyörytyksestä huolimatta.

Vaalilakia voidaan tietenkin tarkastella muistakin näkökulmista. Alueiden edustavuus ja syrjäseuduilla piilevä äänikynnys nousivat hurskastelevaan keskusteluun, kun Tarja Cronberg (vihr.) putosi eduskunnasta puolueensa riittämättömän kannatuksen vuoksi Pohjois-Karjalassa.

Valmistelutyöstä on siinnyt monta ratkaisumallia: koko maan muuttaminen yhdeksi vaalialueeksi, valtakunnallisen äänikynnyksen määrittely neljän prosentin tietämiin, vaalipiirien yhdisteleminen alueellisen edustavuuden turvaamiseksi, ja vaaliliittojen kieltäminen, ettei edustajia valittaisi toisen puolueen äänillä.

Jotta asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä, niin perimmältään ei ole kysymys alueellisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumisesta eduskuntavaaleissa vaan puolueiden välisestä valta-taistelusta. Asetelma on suuret puolueet vastaan pienet puolueet.

Vaalipiirijaon uudistaminen esimerkiksi Itä-Suomen vaalipiirit yhdistämällä on kosmetiikkaa, joka hyvällä onnella saattaa vaikutta 1-2 edustajapaikan verran pienten hyväksi. Mutta jos alueen muuttotappiokehitys jatkuu, niin myös pienten puolueiden piilevän äänikynnyksen nousu alkaa uudelleen.

Vaaliliittojen kielto ja laissa määritelty äänikynnys olisivat selkeitä pien- ja hajaryhmiä vastaan kohdistettuja ratkaisuja. Kyse on siitä, halutaanko RKP:stä ja perussuomalaisista päästä eroon vai vedetäänkö pudotusviiva vasta niiden alapuolelle.

Mikä pieniltä putoaa, se tippuu suurten laariin. Näin raadollista se on, sanottiinpa se suoraan tai kiertäen.

Todettakoon tässä kohdin selvyyden vuoksi, että Alluvaari on puoluekartan selkiinnyttämisen kannalla, eikä panisi pahakseen vaikka muutama turha sakki parlamentista pihalle pyllähtäisikin.

Malleja on monia. Tässä yksi harkittavaksi. Jaetaan maa yhden edustajan vaalipiireihin, niin että niitä on yhtensä 200. Jos tavoitellaan suurin piirtein tasasuuria väkimääriä, niin yhden vaalipiirin voisi muodosta yksi keskisuuri kunta, useampi pikkukunta tai suuren kunnan osa.

Jos poliittiset rahkeet todelliseen uudistukseen riittäisivät, niin tällä ratkaisulla saavutettaisiin ainakin neljä etua: maa tulisi alueellisesti hyvin edustetuksi, äänikynnys nousisi luonnostaan niin korkeaksi, että poliittinen kenttä ryhmittyisi tuota pikaa 2-4 puolueen järjestelmäksi, vaihtoehdot selkiintyisivät ja into poliittiseen osallistumiseen nousisi eikä laskisi.

Otto von Bismarck sanoi aikoinaan, että politiikka on mahdollisuuksien taitamista. Nyt olisi tarjolla mahdollisuus, joka on vain päätöksentekijöistä kiinni. Mutta kukaan ei ole konservatiivisempi kuin vallassa olija, joten tiedossa on vain pientä korjausnäpertelyä ja voimme unohtaa Alluvaarin toiveikkaat jorinat.

Kerro kaverille

Kolumnit

Tulosta