PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Haku Verkkouutisista
RSS
Kolumnit 

Huomioita sieltä ja täältä

Hallintoreviisori

 21.2.2008


Kävikö tässä niin, että porvarihallitus saavutti vuodessa työllisten määrässä tavoitteen, johon edellinen punamultahallitus ei yltänyt neljässä vuodessa?

Työllisiä oli tammikuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2,48 miljoonaa, mikä on 100 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli tammikuussa 69,3 prosenttia, mikä oli 2,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Työttömiä oli tammikuussa 181 000, mikä oli 14 000 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Työttömyysaste oli 6,8 prosenttia eli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.

Sinivihreä porvarihallitus puhuu hallitusohjelmassa työvoiman täyskäytöstä. Hallitus kirjasi asian osuvasti näin: "Työllisyyden kasvu ja julkisen talouden vastuullinen hoitaminen luovat perustan kansalaistemme hyvinvoinnin parantamiselle. Työnteon, yrittämisen ja toimeliaisuuden on aina oltava taloudellisesti kannattavaa."

Kävikö tässä niin, että porvarihallitus saavutti vuodessa työllisten määrässä tavoitteen, johon edellinen punamultahallitus ei yltänyt neljässä vuodessa? Miten jatkossa työllisten määrä kehittyy, saa monet talousasiantuntijat hiukan epävarmaksi yksistään mm. Suomen metsäteollisuudessa tapahtuvien rakenne- ja raaka-ainesaantivaikutusten johdosta.

Työllisten määrän (veronmaksajien määrän) kasvu tätä vauhtia on hyvä uutinen koko julkiselle taloudelle ja luo mahdollisuuksia julkisvallan keinoin lisätä ja ylläpitää talouden toimeliaisuutta mm. veropoliittisin keinoin.

* * *

Sitten asiasta toiseen. Veljet keskustassa näyttävät hermoilevan nyt aika lailla. Suurin hermoilija on kepun puoluesihteeri Jarmo Korhonen, joka ehti julistaa kepulle syksyn kuntavaaleissa vähintään 25 prosentin kannatusta ja suurimman puolueen asemaa.

Annetaan veljet keskustassa (hmm ... kokoomus on keskustaoikeistolainen puolue periaateohjelmansa mukaan) äänestäjien ratkaista asia lokakuussa. Meinaan vain, että kokoomus ja demaritkin ovat tuota ykköspaikkaa tavoittelemassa.

Keskitytään nyt yhdessä hallitusohjelman toteuttamiseen mm. kehysraamien ja ensi vuoden valtion talousarvion kautta. Tuulettaahan aina voi, ja sitä kokoomuskin nimenomaisesti toivoo omalla valtakunnallisella tuuletuskampanjalla.

Kokoomus kiitti Jarmo Korhosta politiikan tuuletuksen mallisuorituksesta, ja nimesi hänet kaikkien aikojen ensimmäisen Tuulettaja - palkinnon saajaksi. Olisiko siellä Apollonkadulla käyttöä palkinnolle ominen nurkkien tuuletuksessa, rohkenee Hallintoreviisori monen kymmenen vuoden politiikan seuraamiskokemuksella suosittaa.

* * *

Otanpa tuosta yhdestä sanasta – kokemus - kiinni, kuten tämä "Arvo" ottaa kiinni sujuvasti viimeksi sanomastaan sanasta joka torstaiaamu "Kukko kiekuu" Radio-Suomen ohjelmassa siirtyäkseen seuraavaan aiheeseen.

Hallintoreviisori seuraa politiikan tilasto- ja penkkiurheilijana tiiviisti yhtä "mieliaihetta", demarien puheenjohtajataiston etenemistä, johon tähän mennessä on ilmoittautunut jo kahdeksan ehdokasta.

YLE Uutisten Taloustutkimukselta tilaaman kyselyn mukaan puolueen uuden puheenjohtajan ihanneikä olisi kannattajien mielestä noin 40 vuotta. Kolme vastaajaa neljästä on sitä mieltä, että uusi puheenjohtaja saisi olla korkeintaan 50-vuotias.

Hyvänen aika! Montakos ehdokasta tässä putosi jo pois jatkosta? Jos oli demarien puoluetoimistolla omat metkunsa puheenjohtajan valintaprosessissa ennen Eero Heinäluoman luopumisilmoitusta, niin nyt tehty tutkimus ei kyllä kohtele kaikkia ehdokkaita oikeudenmukaisesti – ainakaan miesehdokkaita.

Kaikki miesehdokkaat putosivat pois jo ennen puoluekokousta. No, tässä provosoin vähän. Onhan Erkki Tuomioja saanut erilaisissa mittauksissa suurinta kannatusta ja hän kannattaa ainoana tätä paljon puhuttua jäsenvaalia.

* * *

Jatkanpa tuosta taas viimeisistä sanoista kiinni ottamalla – paljon puhuttua. Kokoomus on ilmeisesti onnistunut hyvin ministerivalinnoissa, sillä kaikilla kokoomusministereillä on riittänyt useita aktiviteetteja päästä paljon puhutuksi poliittisen keskustelun keskipisteeksi. Otanpa tässä vaikka kaksi esimerkkiä.

Jan Vapaavuori on saanut asuntopolitiikassa vuoden sisällä aikaan yhtä paljon kuin moni edellinen asuntoministeri yhteensä. Hän saikin vuoden asuntovaikuttaja –palkinnon. Vapaavuori sai sopivaa tuuletusta aikaan tässä pääkaupunkiseudun kuntien kansanäänestysasiassa vaatimalla, että antaa asukkaiden ratkaista asia virkamiesten sijasta.

Opetusministeri Sari Sarkomaa puolestaan pääsi mm. hermoilevan kepun puoluesihteerin tuuletukseen. Opetusministeriö valmistelee vastuullisesti koko Suomen kansallista etua ajaen korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuosiksi 2008–2011 valtioneuvoston linjausten ja koulutusalakohtaisten selvitysten pohjalta.

Kaikki muutkin kokoomusministerit ovat olleet esillä paljon enemmän kuin hallituksen muut ministerit pääministeriä lukuun ottamatta. Kokoomukselle tämä sopii. Se on sitä paljon puhuttua arvojohtamista, jossa tärkeämpää ovat politiikan tavoitteet kuin taistelu eri ihmisryhmien eduista.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake