Kovan pelin ajat ovat tulossa

Alluvaari

 4.3.2008

Tulevan kesän puoluekokousten henkilövalinnoilla ja syksyn kunnallisvaleilla pohjustetaan ne asemat, joista puolueet lähtevät pitkän tähtäyksen kovaan peliin. Panoksena ei ole enempää eikä vähempää kuin hegemonia-aseman savuttaminen kahdella vaalivoitolla, eduskuntavaaleissa 2011 ja presidentinvaaleissa 2012. Jännitämme Tarja Halosen jälkeisen ajan odotushuoneessa.

Kolme suurinta puoletta kamppailevat tämän päivän kannatuslukujen valossa tasaväkisesti johtavan puolueen asemasta, ja ainakin kahdella niistä on heittää presidentinvaaleissa kehään kokenut ottelija. Kokoomus ponnistaa nykyiseltä puhemiestasolta ja keskusta nykyiseltä pääministeritasolta.

Demarit tavoittelevat ensi kesänä valittavalle puheenjohtajalleen pääministerin jakkaraa seuraavassa hallituksessa. Sen savuttaminen selkeyttäisi myös presidenttiehdokkaan valintaa, mutta jos demareitten eduskuntavaali- ja hallituspeli epäonnistuvat, niin puolue saanee sanoa hyvästit haaveelle neljännestä peräkkäisestä demaripresidentistä.

Kokoomuksen asetelmat ovat selkeimmät. Nykyiset kannatusluvut keikkuvat kärkisijalla ja nuorekas puoluejohto nauttii kentän luottamusta. Alluvaarilla on paljon mieluisia muistoja kokoomuksen puoluekokouksista. Nyt on jälleen odotettavissa hieno tapahtuma. 13.-15.6.2008 pidettävä puoluekokous tulee olemaan Jyrki Kataisen voimannäyttö ja triumfi. Katseet voidaan jo suunnata puoluekokouksen jälkeiseen aikaan ja tuleviin voimainkoitoksiin. Katainen on itseoikeutettu pääministeriehdokas ja hänen tuellaan Sauli Niinistö on jälleen vahva presidenttiehdokas.

Keskustassa ei ole aivan yhtä kirkas taivaanranta. Kannatuksessa se on pudonnut niukasta johtoasemasta niukalle kolmossijalle, ja vaikka kaikki muutokset mahtuvatkin siihen kuuluisaan virhemarginaaliin, niin suunta panee kumiterät hikoamaan ja sarkahousut tutajamaan. Matti Vanhasen riesana ovat lisäksi yksityiselämän tökkivä julkisuus ja puoluesihteeri, joka on erileirisyydessään pöyhkeä ja röyhkeä. Pääministeri on joutunut selittelijän ja silottelijan rooliin, kun puoluesihteeri Jarmo Korhonen heittelee kapuloita hallitusyhteistyön rattaisiin.

Kokoomuksen kanssa samaan aikaan 13.-15.6. pidettävässä Keskustan puoluekokouksessa tuskin tapahtuu merkittäviä henkilövaihdoksia, mutta Jarmo Korhonen saanee vahvaa tukea ja kannustusta, joten miehen uhittelu vain yltyy. Alluvaari ennusta puheenjohtajan ja puoluesihteerin välille edelleen tulehtuvaa vastakkainasettelua. Jos Vanhanen voittaa väännön – niin kuin uskomme – hänestä tulee myös presidenttiehdokas. Mutta jos Korhonen osoittautuu vahvemmaksi, silloin on kepun pakka pahasti sekaisin.

Sosialidemokraattien asetelmat herättävät eniten kysymyksiä. Ensimmäinen niistä on, kenestä tulee puheenjohtaja? Kun se ratkeaa, nousevat esiin kysymykset linjavalinnoista, yhteistyöpyrkimyksistä, taktiikasta nousta oppositiosta hallitukseen ja tulevan presidenttiehdokkaan henkilöstä.

Kokenut poliittinen toimija ja paljon nähnyt tarkkailija Ilkka Suominen (kok.) varoitteli kolumnissaan Nykypäivässä jo kolmisen viikkoa sitten, että demareiden puheenjohtajan vaihdos sekä näkyvät uusiutumis- ja nuorentumisriitit saavat suuren mediajulkisuuden ja saattavat kääntää puolueen kannatuksen kasvuun. Näinhän tässä on käynytkin. Kun puoluekokous 5.-7.6. saa vielä uuden julkisuusryöpyn osakseen, niin demareilla on todella suuri mahdollisuus vahvista asemiaan. Tämä kuitenkin edellyttää, että äänestäjät kokevat uusiutumisen ja nuorentumisen aidoksi, attraktiiviseksi ja kiinnostavaksi.

Jos 4. heinäkuuta 53 vuotta täyttävä Eero Heinäluoma vaihdetaan kolme päivää aikaisemmin 62 vuotta täyttävään harmaaseen ja synkkäilmeiseen Erkki Tuomiojaan, joka on keikkunut vallan kammareissa jo neljä vuosikymmentä, niin tuskinpa äänestäjät hullaantuvat nuorentumisesta ja naisistumisesta. Eikä juuri uusiutumisestakaan voida puhua. Äijähän on ollut puheenjohtajaehdokkaana jo Ulf Sundqvistia vastaan vuonna 1991 ja Paavo Lipposta vastaan 2002. Onpa hän jo kerran ehtinyt hävitä Eero Heinäluomallekin.

Kokoomuksen kannalta Tuomiojan valinta olisi kaksiteräinen miekka. Hän veisi puoluettaan vasemmalle ja jättäisi siten kannatusvaraa kokoomukselle puolueiden väliseltä rajapinnalta. Toisaalta hän on aina ollut jyrkkä kokoomuksen vastustaja. Olipa hän jopa vaatimassa Kalevi Sorsan eroa SDP:n puheenjohtajuudesta, kun Sorsa puuhasteli sinipunaa keväällä 1987. Tuomiojasta ei siis ainakaan helposti ja helppoa yhteistyökumppani saisi.

Toinen mahdollinen uusi demarijohtaja on Tarja Filatov. Ei hänkään räisky uutuutta ja tuoreutta, mutta onpahan kuitenkin nainen ja Tuomiojaa nuorempi, vasta 44-vuotias. Hänellä ei myöskään ole suhteissaan muihin puolueiin sellaisia rasitteita kuin Tuomiojalla. Mutta onko hänessä yhtään enempää räiskyvyyttä, eloa, iloa, luovuutta ja karismaa kuin Heinäluomassakaan? Se täytyy demareiden arvioida tulevan kesän puoluekokouksessa. Tuomiojan ja Filatovin väliltä siellä kuitenkin valitaan, niistä muista kun ei puheenjohtajiksi ole.

Kumpaakaan näistä puheenjohtajuuden tavoittelijasta on vaikea kuvitella presidenttiehdokkaaksi, mutta täytyy muistaa, että demarit ovat taitavia etsimään presidenttiehdokkaita puoluejohdon ohi. Saapa sitten nähdä, miten se ensi kerralla tapahtuu.

Tässäpä tätä asetelmaa kovien aikojen kynnyksellä. Tuntuu aika hyvältä olla kokoomuslainen.

Kerro kaverille

Kolumnit

Tulosta