Junailua raikkaassa neuvostohengessä

A. Nenäkäs

 15.4.2008

Juna on hieno matkustusväline. Nopea, täsmällinen, mukava, ympäristöystävällinen ja poliittisesti korrekti. Harva kapine samalla tavoin yhdistää ihmisiä yli aate- ja luokkarajojen.

Varsin yksimielisiä ovat junapuolueen edustajat esimerkiksi siitä, että juniin käytettävä sähkö on aina puhdasta, vaikka joskus tuleekin ydinvoimalasta. Esimerkiksi omakotisähkö taas on niin haitallista, että sille pitäisi asettaa haittavero. Tämä ehkä siksi, että omakotitalot ovat junia hitaampia, jolloin niitä voi ruokkia vain fossiilisilla polttoaineilla tahi ydinvoimaloiden riskiosastoilla tuotettua sähköä.

Koska juna kulkee puhtaasti, ei myöskään uusien ratalinjausten tahi vanhojen korjausten allakaan yleensä asu sen koommin uhanalaisia eläimiä kuin syrjäytymisvaarassa olevia vähävaraisia mökinmummojakaan. Toisin on tapana ollut moottoritielinjausten kohdalla olla.

Kohtuullisen nopeakin juna nykyään on, varsinkin jos rata on kunnossa, ja usein myös täsmällinen. Paitsi Tampereen Pendolinon osalta. Ja ehkä jonkun muunkin poikkeuksen. Kun pontevan ministerin määrätietoisen ohjeen jälkeen VR keksi parantaa junien kulkutäsmällisyyttä aikatauluja väljentämällä, niin seuraavana askeleena on fysiikan lakien kumoaminen: valonnopeat luotijunat kuljettavat matkustajia vaikka näyttävät pysyvän aina paikallaan. Sitä odotellessa tyydymme siihen, että seinäkellotarkkuudesta on päästy seinäkalenteritarkkuuteen.

Kehitys osoittaa, että VR on todellakin ajassa kiinni. Molemmin käsin kuumimpiin trendeihin tarrautunut yhtiö on tavoittanut aikaamme kuuluvan retrohenkisyyden onnistuessaan siirtämään menneen sosialismin palvelukulttuurin tietoverkkojen aikaan. Parempaan pystyisi vain yritys, joka ymmärtäisi ympätä tanskalaisen infrastruktuuriosaamisen suomalaiseen avoimuuskulttuuriin.

Postneuvostoliittolaiseen palveluretroiluun kuuluu, että kun ennen asemilla jonotettiin lippuluukulla, niin nyt niille on pantu lappu ja jonot siirretty verkkoon. Siellähän toimimattomuuden yleensä takaa tanskalainen verkkopankki yhteistyössä kotimaisen teleoperaattorin tarjoaman jonotusäänen kanssa. Nämä puolestaan kalastavat asiakkaita yhtä hyvin kuin langattomiin verkkoihin vaihtanut ammattikalastaja ahventa.

Paikanmyyntipalvelussaan VR on hyödyntänyt pelihimoisen kansan arpajaisinnostusta. Lipun ostaja pääsee paikalle, jonka kone hänelle arpoo ja sillä hyvä. Nettilippuja on lähes yhtä helppo peruuttaa ja vaihtaa kuin osumattomia lottorivejä. Ja miksi pitäisikään. Voihan vaihto- ja peruutuskelpoisia lippuja yhä ostaa ainakin Helsingin rautatieasemalta. Ellei se nyt ole sitten urbaanitarinaa. Mene ja tiedä.

Kun Nenäkäs kuudetta kertaa peräkkäin voitti VR:n nettiarvonnassa pääpalkinnoksi vaunun päätypaikan, jossa penkin selkänoja on jäykkä kuin suomalaisen vienninedistäjän käytös, päätti hän epäkansalliseen tapaan avata asiasta keskustelun konduktöörin (sd.) kanssa. Terveiset luvattiin viedä perille junan kulkunopeudella, joka siinä vaiheessa olikin aika ripeä. Lohdutuspalkintona käpälään tupsahti pullakahvilippu. Kiitokset.

Näin Nenäkäs pitkästä aikaa pääsi tutustumaan myös junan ravitsemuslaitokseen. Edelliset kokemukset olivat ajoilta, jolloin lihapiirakalla sai juoda kolme A-olutta. Kun sen jälkeen juomapuoli on höveltynyt, on känttypuolta pitänyt ilmeisesti kiristää. Pulla on pulla, ei mikään ranskanpulla tai kroissaantti ja kahvilipulla on turha muuta yrittää. Kahvimummon tuijotus oli tuikea, kun Nenäkäs tarjosi lompakostaan 40 sentin erotusta pullan ja croissantin välisen hintaeron katteeksi. Ei käy! Ei sovi järjestelmään!

Niin se on. Kiitin myyjää raikkaasta 70-luvun neuvostohenkisestä tuulahduksesta. Kaikki toivo ei ole menetetty. Kun puraisin lahjakänttyä, totesin että Liikenneravintoloiden tahtomattaan teekkareiden vappulehteen saama mainoslause pitää yhä paikkansa: "Kiireessä maistuu huonompikin ruoka".

Kerro kaverille

Kolumnit

Tulosta