PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kolumnit 

Kunnallisvaalien jälkiviikollakaan ei kaikilla hermot pidä, osa III

Hallintoreviisori

 30.10.2008


Hallintoreviisori kirjoitti ennen kuntavaaleja pari kolumnia otsikolla "Kunnallisvaalien alusviikoilla ei kaikilla hermot pidä". On tarve jatkaa lähes samanlaisella otsikolla, jatko-osana III.

Aloitetaan demareista – kuinkas muuten. Demarien ex-puheenjohtaja Paavo Lipponen sanoi keskiviikkona Lahdessa Suomifoorumissa, että "tässähän kävi niin, että media teki kaikkensa suosiakseen Timo Soinia ja perussuomaalaisia, ja sitten media julisti, että olipa yllätys".

Television vaalikeskustelut menivät Lipposen mielestä "täysin ranttaliksi", eikä Kokoomus kunnioittanut kampanjassaan vastustajiaan. Lipponen sanoi kokeneensa Kokoomuksen kampanjan "sosiaalidemokraattien pilkkaamiseksi erilaisilla symboleilla".

Hallintoreviisorin välirepliikki tähän. Jos demareiden näkökulmasta katsottuna heidän vaalitappionsa syy on Lipposen arvion mukainen, niin eipä tule olemaan Kokoomuksella vaikeuksia jatkaa seuraavissa vaaleissa myös voittokulkua. Lipponen ei vaivautunut yhtään pohtimaan demareiden oman politiikan uskottavuutta ja sisältöä .

Jos joku on laittanut ranttaliksi ja toisen puolueen kampanjan pilkkaamisen kohteeksi, niin ne ovat juuri demarit itse. Demarien piirilehdessä tehtiin ala-arvoista pilaa Kokoomuksen vaalimainoksesta ja puheenjohtajasta. Myös lukuisat netin keskustelusivut olivat yhtä suurta kaatopaikkaa ja kokoomuksen mustaamista. Demareiden oppositiopolitiikkaa on ollut yhtä räksytystä ja nalkutusta ilman tietoa demareiden omasta vaihtoehdosta.

Mutta hermot pettivät muillakin demareilla. Demareiden puheenjohtajakilvassa kolme kertaa tappion kärsinyt Erkki Tuomioja omassa blogissaan heti maanantaiaamun alkajaisiksi – hyvä että aamun lehti oli ehditty lukea - paukutteli tekstiä, jota demareiden varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson luonnehti niljakkaaksi

"Torjuntavoitosta ei oppositiopuolueen kannata puhua, jos ennätysalhainen kannatus polkee paikallaan. - - – Tilanteessa, jossa maa huutaa selkeän sosialidemokratian ja vasemmistolaisen politiikan perään eivät unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta herätä luottamusta", paukutteli Tuomioja blogiassan.

Tähän taas välirepliikki. Miksiköhän Erkki Tuomioja oli itse täysin näkymätön vaalitaistelun aikana? Hänhän olisi voinut testata omaa kannatustaan asettumalla ehdokkaaksi Helsingissä. Ulkopuoliselle syntyy kuva, että jos toinen puoli voisi olla totta tuossa Tuomiojan analyysissä, niin toinen puoli on sitä menneen ajan Tuomiojan omaa idealismihöttöä.

Tuota noin. Nythän kävi niin, että Hallintoreviisorikin sai 50 + 50 eli täyslaidallisen demaripolitiikasta "toveriunelmahöttöä". En millään tavalla halua loukata arvoisaa Paavo Lipposta tai tehdä pilaa teistä demarit.

Demareiden puheenjohtaja Jutta Urpilainen pääsi sentään Youtube –tähdeksi sunnuntai-illan tv-esiintymisen johdosta, kun hän vastasi vaali-iltana useaan kertaan lähes samoin sanoin toimittajien kysymyksiin. Urpilainen halusi "aivan aluksi kiittää SDP:tä äänestäneitä, ehdokkaita ja vaalityötä tehneitä". Vaalijännitys oli kai liikaa Hallintoreviisorin havainnon mukaan.

Urpilainen on pysytellyt vaalien jälkeiset päivät poissa julkisuudesta ja matkustaa viikoksi USA:han pois demareiden suurtappion – ei siis torjuntavoiton - jälkipyykin keskeltä.

Hallitusveljemme kepussa ovat olleet myös vaalitappion johdosta hermostuneita ja osa kenttäväestä kovaäänisiä. Kepun puoluehallituksen kokouksessa pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti pitävänsä edelleen kiinni aikeistaan jatkaa puolueensa johdossa ja olevansa näin ollen pääministeriehdokkaana myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Vanhanen syytti tappiosta äänestäjiä ja nenäänsä nyrpisteleviä puolueaktiiveja. Niinpä niin: äänestäjät päättivät nyt toisin ja saattavat Hallintoreviisorin käsityksen mukaan jatkaa tulevissakin vaaleissa vielä suuremmalla mittakaavalla.

Seinäjoen seudun eläkkeelle jäänyt Ilkan päätoimittaja ja maakunnan kepulainen satraappi Kari Hokkanen on noussut arvoon arvaamattomaan. Eräiden politiikan tarkkailijoiden mukaan Seinäjoen seudulla käytiin pitkästä aikaa vapaat vaalit ja se näkyi kuulemma heti vaalituloksessa. Kepu kärsi rökäletappion mm. Seinäjoella.

Hokkanen oli heti maanantaina ensimmäisten joukossa vaatimassa kepun seuraavassa puoluekokouksessa äänestystä puheenjohtajasta. Ne hermot, ne hermot. Näin ulkopuolisena tuntuu, että jos kepun änkyräsiipi pääsee kepussa uudestaan päällepäsmäriksi (yrityshalua on eri suunnissa), Kokoomuksella ja perussuomalaisilla ei ole vaikeuksia jatkaa seuraavissa vaaleissa myös voittokulkua.

Niinhän niissä kuntavaaleissa sitten kävi, kuten eri tutkimuslaitosten ennusteet etukäteen ennakoivat. Kokoomus, perussuomalaiset ja vihreät olivat vaalien voittajia sekä demarit ja kepu vaalien häviäjiä. Kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi ensimmäisen kerran kunta- ja eduskuntavaalihistoriassa. Vuoden 1968 presidentin valitsijamiesvaaleissa Kokoomus sai puolueista suurimman kannatuksen. Hallintoreviisori ennakoi Kokoomukselle myötätuulta myös tulevien vuosien vaaleissa. Kokoomus vyöryi maakuntiin ja kepu hiipui monissa kaupungeissa Helsingistä Rovaniemelle.

Tästä on hyvä jatkaa Kokoomuksen johdonmukaisella ja yhteistyöhakuisella linjalla hallituspolitiikan toteuttamista sekä vaalilupausten lunastamista. Talouden uhkakuvat kasvavat päivä päivältä, mutta talouspolitiikan suureen linjanmuutoksen ei Hallintoreviisorin käsityksen mukaan ole tarvetta.

Täsmätoimia hallitus tulee lisää vuorenvarmasti tekemään. Luvatut verohelpotukset tulee toteuttaa. Verkkouutisten tilaaman tutkimuksen mukaan, jos Suomea kohtaisi taloudellinen kriisi, kansa luottaisi Kokoomuksen ja puheenjohtaja Jyrki Kataisen kykyihin luovia ulos ahdingosta. Kokoomuksen politiikka ja toiminta saa kasvavaa vastakaikua.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake