PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kolumnit 

Lisää elvytystä

Finanssinurkka

SAMI JÄRVINEN, 21.1.2009


Vuoden vaihtuminen ei merkinnytkään loppua elvytystalkoille, vaan pikemminkin päinvastoin. Juuri ohjaksiin tarttunut Barack Obama saa syytää veronmaksajien rahoja vielä roppakaupalla erilaisiin pelastusoperaatioihin.

Kotimaassamme Suomessa huomattiin, että oho, eihän se lama pahus vie kiertänytkään pohjoista ja kylmää maankolkkaa. Lomautuksista on nopeasti siirrytty irtisanomisiin. Asunto- ja osakemarkkinoita yritetään puhua ja toivoa nousuun aivan, kuten täällä Espanjassakin vielä jonkin aikaa sitten. Taitaa vaan olla niin, että hintalappuja katselemattomat viimeisetkin hölmöt ovat poistuneet markkinoilta takavasemmalle odottelemaan myrskyn laantumista.

Pankeille ei tunnu mikään riittävän. Bank of America tarvitsee lisärahoitusta, CitiGroupin uskotaan olevan myös lisärahan tarpeessa ja perinteinen Royal Bank of Scotland rypee pohjamudissa ja huimissa tappioissa. Toiveet pankkisektorin nopeasta elpymisestä haudattiin vähin äänin ja eloonjäämiskamppailut jatkuvat.

Vuosia jatkunut hillitön velkaekspansio, finanssi – innovaatioiden rynnistys ja riskilainojen paketointi "sijoittajille" myytäväksi roskaksi, ottaa oman aikansa purkautua.

Älkää erehtykö, maailmasta ei löydy tahoa tai henkilöä, joka olisi oikeasti perillä käsillä olevan rahoitusmarkkinan mullistuksen mittasuhteista ja vaikutuksista. Sellaista tilastotietoakaan ei ole luotettavasti saatavilla, mistä voitaisiin edes yrittää arvioida minkälaisia summia ja riskejä kokonaisuudessaan pankkisektorin mullistus pitää sisällään. Hyvätkin ennustukset ovat parhaimmillaan vain hyvistä kahvinporoista lukemista.

Tarkkaavainen ja itsesuojeluvaistoinen kansalainen pyrkii tässä tilanteessa hoitamaan vain oman taloutensa pahimpia vaihtoehtoja kestäväksi, sillä reaalitalous on juuri syöksynyt vuoden vaihteen ympärillä kurimukseen, joka riepotteli jo koko edellisen vuoden finanssisektoria. Turvasatamat ovat vähissä.

Ennustajatahot tukeutuvat vielä tänäkin päivänä normaalijakaumaan ennustaessaan taloudellisia tapahtumia. Niillä on lähinnä viihdearvo. Maailma ei ole normaalinen, mutta talouden toimijat janoavat jotain lukuja, edes jotain.

Oleellista riskeiltä suojautumisen kannalta olisi kuitenkin kysyä, onko jokin tapahtuma mahdollinen; ei kuinka todennäköinen se on. Mikäli asia, joka on mahdollinen, aiheuttaa katastrofin toteutuessaan, on kaistapäistä tuudittautua ajatukseen, että ennustuksen mukaan ko. asiantilan todennäköisyys on vain 10 prosenttia.

Valtionjohto tuntuu harrastavan ennusteisiin pohjautuvaa toiveajattelua ja sen jälkeen elvytystä veronmaksajien rahoilla, mutta yksittäisillä kansalaisilla tällaiseen huolettomuuteen ei ole varaa. Ei ole mukavaa joutua elvyttämään omaa talouttaan, sehän kun vakiintuneen kielenkäytön mukaan tarkoittaa henkiin herättämistä puolikuolleesta tilasta.

Kirjoittaja Sami Järvinen on kauppatieteiden tohtori ja hän on tehnyt väitöskirjansa raaka-ainejohdannaisten hinnoittelusta ja markkinainformaation hyväksikäytöstä.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake