PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kolumnit 

Nyt tiukkana eläkeasiassa Matti Vanhanen

Lukijalta

 5.3.2009


"Mikäli tämä uhkailu ja kohkaaminen eläkeasiassa jatkuu, korottakaa hallituksen sanelulla ja samalla rutinalla eläkeikä 67 vuoteen. Näin on edistyksellisemmissä valtioissa tehtykin", kirjoittaja muistuttaa pääministeriä.

Hieman homehtuneen oloiset työmarkkinajärjestöjen pomot ovat ryhtyneet käkättämään eläkeiän nostosta aivan käsittämättömällä volyymilla.

Te tiedätte minua paremmin, että näillä järjestöillä ei ole meidän parlamentaarisessa järjestelmässä mitään virallista osaa. Oppositio on hallituksen vastapeluri ja voi runoilla omat tarinanansa.

Nämä "p***eet penkkiin" -yhdistykset ovat vain vyöryttäneet lakoilla, pelottelulla ym. valtaansa ja päässeet valtakunnan saleihin. Jutelkoot ammattijärjestöt työnantajien kanssa, ne ovat niiden vastapelureita.

Mikäli tämä uhkailu ja kohkaaminen eläkeasiassa jatkuu, korottakaa hallituksen sanelulla ja samalla rutinalla eläkeikä 67 vuoteen. Näin on edistyksellisemmissä valtioissa tehtykin. Nämä menneisyyden miehet eivät taida huomata, että Saksakin korotti eläkeiän 67 vuoteen jo kolme vuotta sitten. He katsovatkin eteenpäin.

Tällaista tavallista ihmistä naurattaa kun järjestöihmiset jäävät ja sanovat jäävänsä pois hallituksen yhteisistä neuvotteluista. Parempi niin, eivät ne sinne kuulukaan. Nyt ollaan taloudessa jo sotatilaa vastaavassa tilanteessa.

Johtakaa joukkoja edestä, näitä irtopisteiden kerääjiä ei tarvitse kuunnella. "Karavaani kulkee ja koirat haukkuu". Kai siinä on demareiden suosion nostostakin kyse. On irvokasta leikkiä tällaisilla puolueasioilla vakavassa tilanteessa.

Kansa on kuulema mahdottoman sairasta eikä jaksa töissä. Mitähän jos ehdottaisitte ajokortti-iän laskemista 65 vuoteen? Näkisitte kuinka tervettä vanhempi kansanosa on.


Erkko Paasio
Porvoo

Kirje on osoitettu pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) ja julkaistaan kirjoittajan luvalla.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake