PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kolumnit 

Finanssinurkka:

Pihautetaan sumpit

SAMI JÄRVINEN, 11.3.2009


Taloustilanne meillä ja muualla jatkuu ennustamattomana. Teollisuustuotanto pysähtyi kuin seinään, mutta pörssikurssit ovat taas vaihteeksi ainakin toistaiseksi kääntyneet nousuun rajun laskuputken jälkeen. Onko nousu vieläkään kestävällä pohjalla, sen toki aika sitten näyttää. Nyt ei välttämättä ole hötkyilyn aika, mikäli sijoitustoimintaa ei mieti jonain kasinopelinä.

Aikaa on rauhassa katsoa tilanteen kehittymistä ja pitää pääosa rahoista turvassa, edes sitten nykyisillä hyvin alhaisilla koroilla. Nyt onkin siis oiva hetki pihauttaa sumpit oikein vanhanaikaiseen tyyliin ja tarjota vaikka viskiä tutuille, niin päivät kuluvat rattoisasti ja siinä sitten ennen pitkää taloustilannekin selkenee.

Hötkyily on kostautunut tämän karhumarkkinan aikana moneen otteeseen. Seuraavaan ralliin mukaan ehtimisen vuoksi ei turvallisuushakuisen sijoittajan tai säästäjän ole mitään mieltä isoa osaa potistaan laittaa vielä osakemarkkinoille.

Ne, jotka aloittivat ”tankkaamisen” jo ensimmäisten rykäysten jälkimainingeissa, syksyllä 2007, joutuvat odottelemaan pitkän tovin ennen kuin pääsevät omilleen. Viime viikolla saavutettiin kursseissa useilla markkinoilla jo yli kymmenen vuoden takaiset kurssitasot. Pitkäaikainen osakesijoittaminen ei ole ollut mikään kultakaivos 1980-luvun jälkeen. Suurilla summilla lottoaminen tai muu veikkaaminen ajaisi saman asian.

Globaali rahajärjestelmä ehdittiin ajaa niin solmuun, ettei vieläkään ole täyttä selvyyttä siitä, onko kaikki pommit jo purettu vai vieläkö löytyy suuria yllätyksiä. Niin kotitaloudet kuin instituutiotkin ovat purkaneet, ja joutuneet pakon edessä purkamaan, ylimitoitettua velkalastiaan ja tuo prosessi on edelleen käynnissä.

Ennen kuin keskuspankkien rahamäärän lisäys ja rahan kiertonopeuden koheneminen voittavat velanmäärän purkamisesta aiheutuvan rahan tuhoamisen, ei nousu voi alkaa ja talouden kehitys on pikemminkin deflatorinen supistuminen.

Aika näyttää, miten markkinatalous ja kapitalismi onnistutaan pelastamaan. Parhaimmillaan kasvuun päästään jo tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa ja samalla nouseva inflaatio onnistutaan hillitsemään maltilliselle tasolle. Huonompi vaihtoehto olisi, jos seurauksena on pitkä lama, jossa lisäksi vallitsee voimakas inflaatio. Tällainen skenaario on nyt suurin huolenaihe.

Tavallinen tossunkuluttaja ei kuitenkaan asioihin juuri voi vaikuttaa. Kuluttaa voi ja saa kuten ennenkin, varojensa puitteissa, ja elää elämää kuten sitä on eletty jo tuhansia vuosia ennen näitä nykyisin kaiken huomion vieviä talouden syklejä.

Kirjoittaja Sami Järvinen on kauppatieteiden tohtori ja hän on tehnyt väitöskirjansa raaka-ainejohdannaisten hinnoittelusta ja markkinainformaation hyväksikäytöstä.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake