PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kotimaa 

Hartolan koulu-uhkaaja 31-vuotias mies

IA, 18.3.2009


Poliisi on kuulustellut miestä, joka maanantai-iltana 16.3. kirjoitti Hartolaa koskevan uhkausviestin Suomi24-sivustolle. Hän on 31-vuotias ja asuu Helsingissä.

Hartolassa hän on asunut kahteen eri otteeseen lyhyehköjä aikoja, joista jälkimmäinenkin on päättynyt jo useita vuosia sitten. Kouluja hän ei ole Hartolassa käynyt.

Mies on tunnustanut kirjoittaneensa uhkaavan viestin helsinkiläisravintolan tietokoneella. Nyt jälkeen päin hän ei osaa selittää, miksi hän niin on niin menetellyt.

Kirjoittaessaan viestin hän on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena.Vihaa tai katkeruutta mies ei kertomansa mukaan tunne Hartolaa tai ketään hartolalaista kohtaan. Missään tapauksessa hänellä ei kertomansa mukaan ole ollut aikomusta toteuttaa uhkausta.

Miehen asuntoon tehdyssä kotietsinnässä ei ole löytynyt mitään sellaista, mikä viittaisi siihen, että mies todellakin aikoisi tehdä Hartolalle tai hartolalaisille jotain pahaa.

Mies on edelleen pidätettyna. Tutkimuksia jatketaan ainakin vielä huomenna. Miehellä ei ole aiempaa rikollista menneisyyttä.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake