Suomi pölisee
13.10.2008
Professori Juhani Suomen mielestä suomalaisen diplomaatin esittämä julkinen arvio kansainvälisestä politiikasta ei palvele isänmaan etua. Salailu ja pimittäminen ilmeisesti niin tekevät, jos professorin ajatuksenjuoksua on uskominen. Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) antoi elokuussa Suomen suurlähettiläille kotitehtävän. Jokaisen edustustonpäällikön piti esittää oma, kahden sivun mittainen maailmanpoliittinen arvionsa parin viikon kuluessa. Tehtävänantoa pidettiin tuoreeltaan osoituksena uudenlaisesta tavasta johtaa ulkoasiainhallintoa ja tavasta ottaa huomioon Suomea ulkomailla edustavien diplomaattien näkemykset. Helsingin Sanomat julkisti viikko sitten ulkoministeriön luvalla otteita suurlähettiläiden arvioista. Sekin oli uutta. Kansa pääsi kurkistamaan julkisuuden verhon raosta, kuinka suomalaiset diplomaatit maailman menosta ajattelevat. Stubb perusteli julkistamista sillä, että ulkopolitiikka ei ole enää salatiede, vaan siitä pitää voida keskustella. Kaikkien mielestä ei näköjään pidä voida. Viikko julkistamisen jälkeen parahti Kekkos-tutkija, professori Juhani Suomi, jonka mielestä julkistamisidea oli typerä eikä asiassa ajateltu ainakaan isänmaan etua. Suomen mukaan suurlähettiläiden tilannearviot ovat jo heidän virka-asemansa vuoksi salaisia ja yleensä "vähänkään vakavasti otettavat ulkopoliittiset asiakirjat tavataan pitää salaisina 25 vuotta". Suomi arvioi lisäksi, että suomalaisdiplomaatit joutuvat jatkossa punnitsemaan tarkasti, mitä raportteihinsa kirjoittavat. Suomi tuntuu unohtavan, että hänen mainitsemansa neljännesvuosisata on kulunut ajasta, jolloin ulkopolitiikkaa vielä käytettiin pelotteena ja vallanpidon välineenä. Pelote syntyi siitä, että kansa näki vain kulissin ja kuuli vain viralliset repliikit, mutta ei kyennyt havainnoimaan, mitä väliverhon takana oikeasti tapahtui. Niistä, jotka rohkenivat epäillä pelin henkeä, tehtiin – jos nyt ei isänmaan edun vastaisesti ajattelevia – vähintäänkin hylkiöitä. Juhani Suomen mielestä ministerin ja alaisten suhteeseen on raporttien sisältöjen julkistamisesta syntynyt luottamussärö, jota ei ole helppo paikata. Tämä on juuri sitä vanhakantaista pelottelua. Stubb näet nimenomaan korosti, että kaikilta lähettiläiltä pyydettiin lupa arvioiden julkistamiseen. Valtiosalaisuudet ovat salaisuuksia ja sellaisina pysyvät. Mutta mitä sellaista suurlähettiläiden arvioista paljastui, että se oikeuttaa syyttämään ulkoministeriä isänmaan edun huomiotta jättämisestä? Vastaus on: ei mitään. Siksi syytöstä on pidettävä harvinaisen rajuna. Oireellista on myös, että keskustalainen Juhani Suomi sai näkemyksilleen julkisuutta ensin keskustalaisessa mediassa ja samaan aikaan, kun hänen puoluetoverinsa, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen myös kohdisti arvostelunsa Stubbia kohtaan. Syntyi vaikutelma, että kyseessä oli mietitty manööveri suosittua ulkoministeriä kohtaan. Onneksi Stubb ei hätkähtänyt. Hän vakuutti kokemusten ulkopoliittisen keskustelun osanottajien piirin laajentamisesta olleen erinomaisia ja lupasi, että julkisuuteen tuodaan vielä lisää suurlähettiläiden tekemiä analyysejä. Hyvä niin. Se toivottavasti auttaa ulkopolitiikkaan vihkiytymättömiäkin ymmärtämään, mitä maailmalla tapahtuu ja miten edustajamme noita tapahtumia arvioivat. Mutta kyllähän Juhani Suomeakin voi ymmärtää. Hän on itse kanonisoinut itsensä ainoaksi viralliseksi Kekkos-tutkijaksi, jolla mielestään ainoana on oikea ja virallinen tieto tutkimusaiheestaan. Tutkijankammionsa pölystä ulos könynnyt professori pitää pystyssä Kekkosen ajan ulkopoliittista monumenttia suostumatta hyväksymään, että aika ja tavat ovat muuttuneet.
|
Pääkirjoitus
