Veturipari karkasi
23.10.2008
VR:n hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos ja toimitusjohtaja Henri Kuitunen ilmoittivat tiistaina eroavansa tehtävistään. Syynä oli toimivan johdon ja valtio-omistajan tavoitteiden liukuminen eri raiteille: näkemysero siitä, suosiako kotimaista työtä ja aluepolitiikkaa vai liiketaloudellisia toimintaperiaatteita. Kaksikon eroon johti käytännössä kiista VR:n niin sanotun sinisen vaunukaluston uusimisen ajoituksesta. Yhtiön omissa ohjelmissa investointi on ajoitettu ensi vuosikymmenen puoliväliin. Päivä jälkeen Lagerroosin ja Kuitusen eroilmoituksen VR:n ylimääräinen yhtiökokous kuitenkin päätti valtio-omistajan ukaasilla tilata aiemman investointiohjelmansa lisäksi 20 kaksikerroksista makuuvaunua. Omistajalla on valta tehdä yhtiössä haluamiaan ratkaisuja. Omistajalla on vastaavasti vastuu tekemistään päätöksistä. VR:n tapauksessa omistajavallan käyttö kerrotulla tavalla on myönteisesti ajatellen signaali Kainuulle ja suomalaiselle työlle. Vaikka vaunutilaus onkin säännösten mukaan kilpailutettava, Pohjoismaista löytyy vain yksi vaunuvalmistaja, Otanmäessä toimiva Transtech. Suomessakin toimiva Alstom tosin on toimittanut VR:lle esimerkiksi Pendolinoja, mutta ne valmistettiin Italiassa. Transtech taas on käytännössä riippuvainen kotimaisista tilauksista. Yhtiö sanoi kaksi viikkoa sitten irti 240 työntekijää eli yli puolet henkilöstöstään. Syynä oli uusien tilausten viivästyminen. Samassa yhteydessä yhtiö uudisti toiveensa VR:n kalustohankintojen aikaistamisesta ja viittasi Kainuun äkilliseen rakennemuutokseen, eli UPM:n taannoiseen ilmoitukseen lakkauttaa Kajaanin paperitehdas. VR:ää puolestaan on kehitetty Kuitusen 12 vuotta kestäneellä johtajakaudella määrätietoisesti liiketaloudelliseen ja kannattavaan suuntaan. Se ei ole estänyt kohentamasta palveluja ja matkustusmukavuutta, vaikka junien aikatauluista rutinaa aika ajoin onkin esiintynyt. Suosiako siis kotimaista työtä ja aluepolitiikkaa vai liiketaloudellisia toimintaperiaatteita? Yhtäältä on liian helppoa väittää, että VR uhrattiin aluepolitiikan alttarille. Järkikin sanoo, että on luontevampaa turvata olemassa olevat työpaikat kuin syytää korvamerkitsemätöntä rakennemuutosrahaa työttömyyden torjuntaan toivossa, että se joskus poikii jotakin. Kun noin 440 työntekijää työllistävä yritys sanoo irti yli puolet henkilöstöstään, kaukana ei ole tilanne, että loputkin työpaikat viimein katoavat. Jos suomalaisella työllä ja osaamisella on joku arvo, siitäkin on luontevaa pitää kiinni, varsinkin nyt, kun ajat taloudellisesti ovat epävarmat. Silti pitää muistaa, että kyse tässäkin on kilpailutuksen piiriin kuuluuvasta alasta eikä investointien hinta voi kilpailutuksen periaatteita rikkomatta nousta ulkomaista valmistusta kalliimmaksi, jos esimerkiksi Alstom Transtechin lisäksi päättää jättää tarjouksen. VR:n näkökulmastakin tilanne on kimurantti. Yhtiöltä vaaditaan toisaalta liiketaloudellista kannattavuutta, mutta toisaalta myös toimintojen ja palvelujen toimivuutta. Kun valtio-omistaja "pakottaa" investointiin, joka uhkaa romuttaa kannattavuuden, omistaja ottaa samalla vastuun yhtiön taloudellisesti terveestä toiminnasta. Jos vaunukaluston uusimisen aikaistaminen romahduttaa VR:n talouden, onko valtio – siis veronmaksajat – valmis yhteiskunnan varoin tukemaan yhtiön pysymistä pystyssä? Jos on, se merkitsee toki palvelujen turvaamista, mutta samalla yhtiön liiketaloudellisten toimintaperiaatteiden heittämistä romukoppaan. Ja ellei ole, näköpiirissä siintää saneeraus VR:ssä. Kuitusen ja Lagerroosin eron myötä VR:ltä karkasi tärkeä veturipari. Kun valtio mitä ilmeisimmin kuitenkin joutuu jossakin mutkassa raottamaan kukkaroaan, jäljelle jää kuvaannollinen arvostuskysymys, kummasta aiheutuu suurempi haitta: veturiparin vai 240 vaunun karkaamisesta?
|
Pääkirjoitus
