Pallo jalassa ja hukassa
19.11.2008
Rikosseuraamusviraston vuotuisen raportin mukaan Suomen vankiloissa oli toukokuun alussa 3 531 vankia. Määrä oli vajaat sata vähemmän kuin vuotta aiemmin. Muutaman prosentin vähennys vankiluvussa on kuitenkin näennäistä. Lisäksi väheneminen tapahtui tuomionsa saaneiden vankeusvankien ja sakkovankien ryhmissä. Vankien kokonaismäärän supistumisesta huolimatta tutkintavankien määrä lisääntyi 73:lla ja elinkautisvankien kymmenellä. Kasvussa oli myös huumerikoksista tuomittujen määrä, vaikka lähes kaikissa muissa rikosryhmissä vankiluku vähenikin. Vankiluvun väheneminen ei käytännössä kuitenkaan helpottanut Suomen vankiloiden tilanahtautta. Suljetuista laitoksista Jokelan, Vantaan, Kylmäkosken, Vaasan ja Mikkelin vankilat toimivat yli 120 prosentin käyttöasteella. Hankalin tilanne oli toukokuun alussa Mikkelissä, jossa 56 vankipaikalla oli 98 vankia. Luku merkitsee 175 prosentin käyttöastetta. Vankiloiden tilanahtaus ei silti estä Rikosseuraamusvirastoa suunnittelemasta kahden suljetun laitoksen eli Vaalassa sijaitsevan Pelson ja Joutsenossa sijaitsevan Konnunsuon vankiloiden lakkauttamista. Näin käy, jos pääjohtaja Esa Vesterbackan keskiviikkoinen esitys maakuntajakoon pohjautuvasta rikosseuraamusalan neljän alueen hallintomallista toteutuu. Taustalla ovat oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) toimeksiannot vankeinhoidon kehittämiseksi ja rikosseuraamusalan hallinnon yhtenäistämiseksi. Rikosseuraamusvirastossa toimeksiannot on yhdistetty rikosseuraamusalan kehittämishankkeeksi, jonka yksi päätavoite on niputtaa yhteen Vankeinhoitolaitos, Kriminaalihuoltolaitos ja Rikosseuraamusvirasto. Alan organisaatioiden yhdistäminen puolestaan merkitsee alueellisen toimintamallin käyttöönottoa. Asiaa valmistelleen työryhmän aluejakomallit perustuivat linjaukseen, jonka mukaan vuoteen 2012 mennessä suljettuihin laitoksiin sijoittuu vangeista 65 prosenttia ja avolaitoksiin 35 prosenttia. Vesterbacka toteaa aivan oikein keskiviikkoisessa kannanotossaan, että vankilan tehtävä on paitsi panna rangaistuksia täytäntöön myös valmistaa vankia vapauteen ja rikoksettomaan elämään. Siitä huolimatta voi perustellusti kysyä, pohjaavatko organisaatiouudistuksen kylkeen ruutupaperille piirretyt tavoitteet vankimäärän supistumisesta sekä vankien jakautumisesta suljettuihin ja avolaitoksiin mitenkään todellisuuteen. Kun vankilat nyt toimivat yli sadan prosentin käyttöasteella, on vähintäänkin haastava tehtävä puristaa kaikkien laitosten käyttöasteet maksimissaan 95:een, kuten organisaatiouudistukseen liittyväksi tavoitteeksi mainitaan. Sekin on tietysti perusteltua, että vankilat keskitetään sinne, missä niiden asiakkaiden pääosakin on, lähelle kasvukeskuksia. Samalla kuitenkin katoaa työpaikka 300 työntekijältä harvaan asutulta seudulta. Valtio avittaa näin omin voimin maaseudun väestökatoa, vaikka toisaalla kovasti onkin puuhastelevinaan alueellistamisen parissa. Avoseuraamusten käytön lisääminen on tietysti periaatteessa hyvä asia. Kokonaan toinen juttu on, voidaanko käytännön vankeinhoidossa tukeutua kaavamaiseen jakoon, jossa 35 prosenttia vangeista koko ajan sijoittuu avolaitoksiin. Ihan millaisia vankeja tahansa avolaitoksiin näet ei voi sijoittaa ja pitää olla aikamoinen näkijä, että kykenee arvaamaan vankiaineksen laadun ja vankien määrän puolenkymmenen vuoden päähän. Vankien ohjaaminen siviiliin ja rikoksettomaan elämään ansaitsee arvostuksen. Ei kannata kuitenkaan ummistaa silmiä siltä, että tutkimuksen mukaan vankilasta vapautuneista noin 60 prosenttia syyllistyy johonkin rikoslain määrittämään rikokseen. Henkirikostuomion suorittaneista 39 prosenttia ja pahoinpitelytuomion suorittaneista 69 prosenttia syyllistyi tuoreen tutkimuksen mukaan uuteen rikokseen. Ensikertalaisina vapautuneistakin 44 prosenttia rikkoi lakia vankilasta päästyään. Kannattaisikohan sinänsä hyvän hankkeen äärellä vielä viivähtää hallituksenkin, joka saanee ehdotuksen pöydälleen joulukuiseen iltakouluun?
|
Pääkirjoitus
