Ministerityönkin on joustettava
11.12.2008
Sari Sarkomaan (kok.) päätös vetäytyä opetusministerin tehtävistä toi politiikkaan jouluyllätyksen. Ministerin vapaaehtoinen vetäytyminen kesken hallituskauden ilman dramatiikkaa tai edes uranvaihtoaikeita on poikkeuksellinen tapahtuma Suomessa. Se on niin poikkeuksellinen, että joissain kulmapöydissä väistämättä pohditaan syitä vaihdokseen sieltäkin, missä niitä ei ole. Se on inhimillistä. Aiemmista ministerieroista mieleen ovat parhaiten jääneet ne, jotka ovat johtuneet poliittisen luottamuksen hupenemisesta. Sarkomaalla luottamusta riittää varmasti niin pitkälle tulevaisuuteen kuin hän itse haluaa. Ja haluakin riittää. Sarkomaa totesi erosta ilmoittaessaan, että hän aikoo olla ehdokkaana seuraavissakin eduskuntavaaleissa. Ei liene huono veikkaus, että Sarkomaa nähdään vielä aikanaan ministerinä jossain tulevassa hallituksessa. Päätös vetäytyä ministerin kiireisistä tehtävistä osoittaa kunnioitettavaa inhimillistä rohkeutta. Ministeriäidin arki kolmen lapsen perheessä ei ole kadehdittavaa. Samalla Sarkomaan päätös kertoo siitä, että ministerilläkin on oikeus tehdä uudelleenarvioita omasta elämäntilanteestaan ja tehtäviensä hoidosta myös hallituskauden kuluessa. Päätöksen voi nähdä toivottavasti myös esimerkkinä siitä, että muuallakin työelämässä ihmiset uskaltaisivat tehdä ratkaisujaan myös perheen ehdoilla. Kuten Sarkomaa Verkkouutisille totesi: työn on joustettava lasten sijaan. Hallituksessa on onneksi Sarkomaan lähdettyäkin useita perheellisiä ministereitä ja myös useita pienten lasten vanhempia. Mahdollisuus vaihtaa tehtäviä vaalikauden aikana ilman kohtuutonta hälyä, alentaa myös vastaisuudessa kynnystä perheellisten ihmisten ottaa ministerin tehtävät vastaan. Sitäkin kehitystä on tervehdittävä ilolla. Hallituksessa, kuten muussakin politiikassa, tarvitaan aina myös käytännöllistä asiantuntemusta tuomaan kokemuksia lapsiperheiden arjesta. Vaikka lähipäivinä ehkä toistetaan jokusen kerran kysymystä siitä, miten perhe ja ministerin tehtävät voidaan sovittaa yhteen, on kysymys sikäli turha, että elämäntilanteet ja ratkaisut ovat aina yksilöllisiä. Se on hyvä nähdä myös niissä pohdinnoissa, joissa viitataan Sarkomaan sijalle ministeriksi nousevaan Henna Virkkuseen. Perheellinen nainen hänkin. Virkkusen valintaa tarkasteltaessa on syytä huomioida kaksi kiinnostavaa seikkaa. Sarkomaan tavoin myös Virkkusella on laaja kannatus kokoomusväen keskuudessa. Ensimmäisen kauden kansanedustaja nousi viime kesänä Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi ja runsas vuosi sitten Kokoomuksen Naisten liiton johtoon. Toisekseen Virkkusen asiantuntemus korostuu juuri opetusministeriön keskeisimmässä, vielä hieman keskeneräisessä hankkeessa, yliopistouudistuksessa. Jyväskylän yliopistossa tutkijana toiminut ja väitöskirjaansa valmisteleva Virkkunen tuntee yliopistoelämää sekä omakohtaisesti että poliittisena kokonaisuutena muun muassa sivistysvaliokunnan kautta. Hän on myös tuonut näkemyksensä esille useissa punnituissa kannanotoissa. Ainakin tämän asiakokonaisuuden suhteen hallituksen liikkuvaan junaan hyppää asiaan huolellisesti perehtynyt asiantuntija.
|
Pääkirjoitus
