Ei mistään kotoisin
12.1.2009
EU:n komissio on laatinut uudet ruoan markkinointitukea koskevat ohjeet. Ohjeistus toki perustuu järkisyihin, mutta käytännön sovellukset pakottavat jälleen kerran kysymään, mahtaisiko unionilla olla tärkeämpääkin tekemistä. Komission ohjeiden mukaan elintarvikkeiden markkinoinnissa ei saa käyttää kansallisia tunnuksia, mikäli valtio osallistuu edes jotenkin markkinoinnin kustannuksiin. Suomessa ohjetta on tulkittu muun muassa niin, että Kotimaiset kasvikset ry on muuttanut nimensä muotoon Kasvikset ry ja Finfood Ruokatieto nimensä muotoon Ruokatieto. Nämä tahot saavat julkista tukea ruoan markkinointiin. EU perustaa ohjeensa jo aiemmin omaksumaansa linjaan. Sen mukaan julkisen vallan ei pidä tukea taloudellisesti elintarvikkeiden markkinointia, koska julkinen tuki vääristää sisämarkkinoita. Vapaan kilpailun näkökulmasta ohje onkin varsin perusteltu. Aidoimmillaan tuotteen hinnanmuodostus perustuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan väliseen suhteeseen. Ruoan tuotanto ja sen taustalla oleva maatalous ovat kuitenkin monessa suhteessa poikkeuksia. Yksi komission ohjeen kannalta olennainen poikkeus on se, että ruoan tuotantokustannuksia subventoidaan unionin alueella mittavassa määrin. Reilun 115 miljardin euron budjetista maatalous, maaseudun kehittäminen ja aluepolitiikka haukkaavat 43 prosenttia. Kussakin jäsenvaltiossa maataloutta tuetaan lisäksi kansallisin päätöksin. Ruoan tuotantoa siis tuetaan avoimesti julkisella rahoituksella, mutta tuotteiden markkinoinnin halutaan tapahtuvan markkinaehtoisesti. Lisäksi tuotannon tukemiseen käytettävä panostus on olennaisesti suurempi kuin markkinointiin käytettävät varat. Tässä vallitsee iso ristiriita. Esimerkiksi Suomella on tarjota eurooppalaisiin pöytiin monia sellaisia herkkuja, joita ei muualla tuoteta eikä muualta saa. Eksoottisten tuotteiden kannattava tuotanto vaatii hyvin usein julkisesti tuettuja markkinointiponnistuksia, jotta myös kuluttajat ulkomailla löytävät suomalaisen tuotteen. Tätä tavoitetta komission ohje lyö korvalle isolla tillikalla. Myös suomalaisessa kaupassa uusi ohje näkyy toteutuessaan. Kuluttaja joutuu päättelemään joko tuotteen hinnan tai peräti näppituntuman perusteella alkuperämaan. Kotimaista suosivan kuluttajan on aiempaa vaikeampaa erottaa haluamansa tuotteen alkuperä. Nurinkurista kyllä, EU on jo aiemmin edellyttänyt elintarvikkeilta niiden jäljitettävyyttä muun muassa ruoasta aiheutuvien sairauksien leviämisen estämiseksi. Pakkauksista voi löytää jopa merkinnän tilasta, jolta jaloste on lähtöisin. Sekamelskaa lisää vielä se, että ilman julkista tukea elintarvikkeita valmistavat ja markkinoivat yritykset voisivat edelleen kertoa tuotteen alkuperän siten kuin parhaaksi näkevät. Jos periaatteena pitää olla, ettei elintarvike saa olla mistään kotoisin, ei pidä ihmetellä myöskään sitä, että EU-kansalaiset suhtautuvat yhä kriittisemmin unioniin, joka näpertää joutavanpäiväisten pikkuasioiden parissa. Onneksi kurkut sentään saavat olla taas käyriä kuten vanhaan hyvään aikaan.
|
Pääkirjoitus
