Jaakobin ääni, mutta Eesaun kädet
20.1.2009
Matti Vanhanen (kesk.) sai viime viikolla aikaan jonkinmoisen kohahduksen esittäessään hallituksen harkittavaksi kymmeniä miljardeja euroja maksavan investointiohjelman käynnistämistä. Niin hallituskumppaneiden kuin oppositionkin kannattaa huomata, että ehdotuksen teki puolueensa kannatuksen hupenemisesta huolestunut Keskustan puheenjohtaja Vanhanen, ei niinkään pääministeri Vanhanen. Ensi vuosikymmenelle ulottuva ohjelma sisältäisi runsaasti panostuksia infrastruktuuriin: nopeita tie-, tietoliikenne- ja ratayhteyksiä, investointeja kotimaiseen energiaan, panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä esimerkiksi kaivostoiminnan edellyttämän infrastruktuurin varmistamiseen. Paketti rahoitettaisiin kokonaisveroastetta korottamalla sekä muun muassa yksityisellä rahalla. Vanhanen perustelee ehdotustaan tavoitteella saavuttaa ensi vuosikymmenellä 1-2 prosenttiyksikköä nykyistä parempi perusura työllisyyteen. Myönteistä Vanhasen ehdotuksessa on huoli työllisyydestä. Myönteistä on myös katse ensi vuosikymmenelle ja yli nykyisen talouden notkahduksen. Niin ikään myönteisenä voi pitää ehdotuksen tavoitetta huolehtia maan tasapuolisesta kehittämisestä. Makean tortun päältä kannattaa kuitenkin raaputtaa marsipaania ja kurkistaa kuoren alle ennen kuin ehdotuksen kokonaan nielaisee. Ensinnäkin Vanhasen esittämillä työllisyysperusteilla on kääntöpuolensa. Ennen viime vuoden puolella alkanutta taantumaa moni ala poti jo työvoimapulaa, vaikka työttömyysaste oli pudonnut jo kuuteen prosenttiin. Työvoimapulasta kärsivät sekä palvelut, teollisuus että rakentaminen. Kun kyse normaalioloissa on yhä enenevässä määrin niin sanotusta kohtaanto-ongelmasta, mistä työvoimaa löytyy nimenomaan rakentamiseen talouden nousun alkaessa? Toinen työvoiman riittävyyteen liittyvä huomio on väestön ikääntyminen. Ensi vuosikymmenen puolivälissä suuret ikäluokat alkavat olla eläkkeellä ja pois työelämästä. Jo nykytietämyksellä on haaste, kuinka työvoima riittää turvaamaan nykyiset palvelut. On siis täytettävä myös eläköityvien jälkeensä jättämä aukko. Vanhanen perusteli mittavaa ohjelmaa myös sillä, että julkisen vallan on tarpeen suitsia markkinataloutta. Esimerkkejä vastaavasta hän löysi eri puolilta maailmaa. Totta onkin, että politiikalla voidaan haluttaessa vaikuttaa asioihin, kielteisesti tai myönteisesti. Jo tuoreeltaan elinkeinoelämän piiristä muistutettiin, ettei viisaus investoida kannattavasti välttämättä löydy politiikasta. Vielä ongelmallisempaa on, jos julkinen sektori investoi kokonaisveroastetta nostaen sekä kannattamattomasti että markkinoita kuumentaen. Sekin on syytä muistaa, ettei valtio voi olla hintajohtaja. Kysyä voi myös Vanhasen ehdotuksen ajankohdan perään. Eikö valtion vuotuisen talousarvion kokoluokkaan nousevan investointiohjelman arvioiminen kuulukin hallitusneuvottelujen yhteyteen eikä hallitusohjelman puolivälin tarkasteluun, ohjelma kun sitoo myös tulevia hallituksia pitkälle ensi vuosikymmenelle? Vanhasen ehdotuksen porsaanreiät, kokoluokka ja ajoitus kertovatkin aivan jostain muusta kuin vilpittömästä pyrkimyksestä etsiä keinoja ulos nykyisestä talousahdingosta. Kyse on pyrkimyksestä raivata Keskusta ulos nykyisestä kannatusahdingosta, jota Taloustutkimuksen maanantaina julkaistut lukemat entisestään mitä ilmeisimmin lisäävät. Kuvaavaa on sekin, että Vanhanen teki ehdotuksensa Keskustan puoluehallituksen kokouksessa, ei esimerkiksi eduskunnassa. Vaikka ääni oli pääministerin, puhuja siis oli Keskustan puheenjohtaja.
|
Pääkirjoitus
