Rutiiniselvitys

 24.1.2009

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (utva) hyväksyi perjantaina uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Vaikka maailma ympärillämme onkin edellisen selonteon hyväksymisen jälkeen muuttunut, niin paljon muutoksia ei ole tapahtunut, että ne olisivat aiheuttaneet tarpeen linjata Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa merkittävästi uudella tavalla. Kyseessä onkin pitkälti rutiininomainen selonteko.

Jos Suomella olisi välitön tarve ja halu kääntää kurssia, selontekoa olisi todennäköisesti edeltänyt kiivas debatti perusteista puolesta ja vastaan. Keskustelutta selontekoa ei toki ole siunattu, mutta ei sen kanssa toisaalta ole tarvinnut kiivaillakaan. Sen vuoksi on hämmästyttävää, että valtamedia löysi jälleen asiaa koskevien uutistensa kärjeksi selonteon NATO-kannanoton. Siinä kun ei ole mitään uutta.

Huomattavasti NATO-muotoilua olennaisempi on selonteon analyysi, joka siihen johtaa.

Suomen turvallisuusympäristön kehitykseen vaikuttavina tekijöinä selonteko listaa sinänsä myönteisen globalisaation, mutta muistuttaa globaalin verkostoitumisen haavoittuvuuksista. Globalisaatiota sivuaa ja siihen liittyy valtioiden välisen riippuvuuden lisääntyminen. Sitä selonteko kuvaa muun muassa mahdollisilla energian tai raaka-aineiden tuotannon häiriöillä kaukaisillakin alueilla. Ne saattavat hidastaa myös Suomen talouskehitystä.

Myös ilmastonmuutoksesta aiheutuvat vaikutukset voivat aiheuttaa vakavia ongelmia ja lisätä viranomaisyhteistyön tarvetta.

Koska Suomen talous on suuresti riippuvainen kansainvälisestä taloudesta, globaalit ongelmat heijastuvat väistämättä myös meille. Kun integraatio lisäksi on muuttanut myös Suomessa toimivien yritysten omistusrakennetta, se on aiheuttanut muutoksia yritysten kriisivalmiuteen.

Viestintä- ja tietojärjestelmien sähköistymisellä on ollut myönteinen vaikutus sekä siviili- että sotilaspuolella. Samalla järjestelmät ovat kuitenkin altistuneet yhä enemmän rikollisille hyökkäyksille, myös maamme rajojen ulkopuolelta. Jo nyt keskustellaan siitä, voidaanko sähköinen hyökkäys rinnastaa aseelliseen, koska tietoverkkohyökkäysten kohteina voivat olla niin päättäjät, kansalaiset, tiedotusvälineet, energialähteet, tietoverkot kuin maanpuolustuksenkin keskeiset kohteet, erityisesti ilmapuolustus.

Suomen huoltovarmuus on hyvä, mutta sitäkin voidaan haavoittaa. Toimitusten ja kuljetusten riskialttiutta lisäävät muun muassa sähköiset tilausjärjestelmät sekä logistiikkayritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen.

Niinkin arkinen asia kuin väestön ikääntyminen muodostaa oman haasteensa. Kun kansakunta vanhenee, myös puolustusvoimat joutuu tarkoin miettimään, mistä se saa ja haluaa ottaa uusia työntekijöitä. Ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden lisääntyminen puolestaan altistaa aiempaa enemmän tartuntataudeille sekä elintarvikekriiseille. Tuoreessa muistissa ovat SARS, lintuinfluenssa sekä Kiinan melamiinisotkut.

Kuten voidaan havaita, mahdollisuuksia siviilipuolen kriiseihin on useita ja luetteloa voisi vielä jatkaakin. Varautuminen kriiseihin edellyttää muun muassa sen harkitsemista, pyrkiikö Suomi selviytymään mahdollisesta kriisistä yksin vai suuremman yhteisön jäsenenä. Sama pätee mahdollisiin sotilaallisiin konflikteihin, joita tosin ei pidä liioitella.

Euroopan unionin ja NATO:n laajentuminen sekä Venäjän poliittinen ja taloudellinen muutos ovat pikemminkin vakiinnuttaneet kuin horjuttaneet oloja Suomen lähialueilla. Siitä huolimatta jännitteet etenkin Baltian maiden ja Venäjän sekä Puolan ja Venäjän välillä ovat edelleen nähtävissä. Lisäksi Venäjän sotilaallisen voiman käyttö Georgiassa heijastuu turvallisuusajatteluun myös Suomen lähialueilla.

Puolustusliitto NATO:sta on kehittynyt ensisijaisesti siviilikriisinhallintaan keskittynyt organisaatio, mutta sen sotilaallisia standardeja käyttää myös yhä useampi valtio, Suomi muiden mukana. NATO pyrkii aikaisempaa kokonaisvaltaisempaan kriisinhallinnan lähestymistapaan ja se edellyttää Suomeltakin yhä tiiviimpää yhteistyötä NATO:n kanssa.

Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistäminen on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeinen tavoite. Jo aiemmin Suomi on katsonut, että NATO:n tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi ovat yhteensopivat Suomen ja Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kanssa. Muutenhan emme olisi mukana NATO:n rauhankumppanuusohjelmassa.

NATO:n jäsenenä Suomi olisi täysivaltaisesti mukana liittokunnan päätöksenteossa, osallistuisi NATO-Venäjä –neuvostoon, olisi mukana liittoutuman puolustussuunnittelussa ja puolustusmateriaaliyhteistyössä sekä osallistuisi liittokunnan sotilaallisiin huoltovarmuusjärjestelyihin. Samalla Suomeen kohdistuisi kuitenkin aiempaa suurempia poliittisia odotuksia osallistua myös liittokunnan kriisinhallintatehtäviin tai sen yksittäisten jäsenmaiden operaatioihin.

Tämän perusteella hallitus toteaa, että on olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen NATO-jäsenyyttä. Ei se sen kummallisempaa ole. Ja niin kauan kuin säilymme liittouman ulkopuolella pidämme itse yllä uskottavaa kansallista puolustusta ja varaudumme torjumaan maahamme kohdistuvan sotilaallisen voimankäytön ja sillä uhkaamisen. Siinäkään ei ole mitään uutta.

Kerro kaverille

Pääkirjoitus

Tulosta