Lujille ottaa
9.2.2009
Maataloustuottajien kapina ei ota talttuakseen. Syyttävä sormi osoittaa nyt maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaan (kesk.), mutta pohjimmiltaan kyse on koko EU:n alueella vaadittavista sopeuttamistoimista. Vuosi sitten tehty eteläisen Suomen maatalouden 141-ratkaisu irrottaa sika- ja siipikarjatalouden tuet tuotannosta ja alentaa näitä tukia. Viimeisimmän riidan laukaisi Suomen ja komission kesken joulukuussa syntynyt pohjoisen 142-tuen ratkaisu. Se näet mahdollistaa sika- ja siipikarjatukien maksamisen pohjoisessa edelleen. Sen sijaan Etelä-Suomesta tuet neuvottelutuloksen mukaan ajetaan alas viidessä vuodessa. Ratkaisu sai etelän sika- ja siipikarjatilalliset takajaloilleen. He esittivät uhkauksen erota etujärjestöstään MTK:sta, ellei valtion kanssa synny tyydyttävää sopimusta Etelä-Suomessa maksettavista tuista. Tammikuun lopulla valtion ja maataloustuottajien neuvottelijat saivat aikaan ratkaisun, jonka MTK:n johtokunta myös hyväksyi. Ratkaisun keskeinen sisältö on se, että koko maassa sika- ja siipikarjatalouden tuet irrotetaan tuotannosta tämän vuoden aikana. Etelä-Suomen tukialueilla A ja B sika- ja siipikarjatalouden tuki maksetaan komission päätöksen mahdollistamalla tasolla, mutta alenema on keskimäärin 6,5 prosenttia. Vuosina 2010 ja 2011 kotieläintuen enimmäismäärä alenee kumpanakin vuonna seitsemän prosenttia edellisvuodesta. Pohjoisen tuen alueella sika- ja siipikarjatalouden tuen määrä alenee 3,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vuosina 2010 ja 2011 tukimuutos pohjoisen tuen alueella on lähtökohtaisesti noin puolet eteläisen Suomen tukimuutoksesta. Lisäksi pohjoisen tuen alueella tuotannosta irrotettu tuki porrastetaan tilakoon mukaan. Tuki maksetaan kaikille pohjoisen tuen alueen tiloille samansuuruisena 200 eläinyksikköön saakka. Sen ylittävältä osalta tuki olisi tänä vuonna sama kuin tukialueilla A ja B. Hetken jo vaikutti siltä, että sopimus rauhoittaa mielet. Niin ei käynyt, vaan kapinahenki elää edelleen. Viimeksi perjantaina eteläpohjalaiset viljelijät vaativat Anttilan eroa ja perustelivat vaatimustaan sillä, etteivät he voi olla huonon 141-neuvottelutuloksen ja ministerin osaamattomuuden maksumiehinä. Vaikka osan uhosta laittaisi eteläpohjalaisen mentaliteetin lukuun, jäljelle jää se tosiasia, että tukiratkaisu kalvaa mieliä eikä siantuotannon hyvin tunteva ministerikään kyennyt lukemaan tuottajien tuntoja perin pohjin ratkaisua markkinoidessaan. Kokonaan toinen asia on, mihin erovaatimukset johtavat. Tuskin mihinkään. Sitä paitsi Anttilalla ei komissionkaan kanssa neuvotellessaan ollut tarjolla kuin huonoja vaihtoehtoja. EU sopeuttaa maatalouttaan laajentumisen jälkeen ja sopeuttamisesta aiheutuvat toimet tuntuvat myös muualla, missä enemmän, missä vähemmän kipeästi.
|
Pääkirjoitus
