PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Pääkirjoitus 

Tyhmä ei ole se joka pyytää

 3.3.2009


Talouskriisin syventyessä on avunhuutajien kuoro kasvanut ja huuto voimistunut. Sunnuntain EU-huippukokouksessa Itä-Euroopan maat esittivät noin 180 miljardin euron tukipakettia alueensa avuksi. Muun muassa pankkien pääomittamiseen tarkoitetun paketin kokoamiseen osallistuisivat Unkarin ehdotuksen mukaan Euroopan unioni, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Argumenttina oli, että ilman hätäapua "uusi rautaesirippu" jakaisi Euroopan köyhään itään ja vauraaseen länteen.

Vanhan sanonnan mukaan "tyhmä ei ole se, joka pyytää". Tältä kannalta Unkarin kokoama esitys on täysin ymmärrettävä. Kokonaan toinen asia on, kuinka viisasta pyynnön täyttäminen olisi ja uskoako edes väitteeseen uudesta rautaesiripusta.

Itä-Eurooppa ei ole mikään yhtenäinen maajoukko EU:n sisällä. Baltian maissa taloustilanne on hälyttävä ja talous supistuu useilla prosenttiyksiköillä tänä vuonna. Huonolta näyttää myös Unkarissa. Puolassa, Tshekissä, Slovakiassa, Sloveniassa ja Romaniassa taas talousnäkymät ovat kasvuluvuilla mitattuna osin jopa paremmat kuin Suomessa ja Ruotsissa.

Ja kuten pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) muistutti sunnuntaina, ei talouskriisi rajoitu Itä-Eurooppaan. Hälyttävä kriisiesimerkki löytyy unionin länsilaidalta, jossa Irlannin talous supistuu vähintään viiden prosentin vauhdilla.

Ei siis ihme, että EU-maiden johtajat puheenjohtajamaa Tshekkiä myöten pysyivät viileinä Unkarin esitykselle. Ylimalkaisten toimien sijaan onkin parempi räätälöidä täsmätoimia. Näin tehtiin muun muassa Latvian suhteen, jota Suomikin lainoittaa 324 miljoonalla eurolla.

Euroopan jyrkimmässä taloussyöksyssä sukeltava Latvia koettelee vielä maata rahoittaneiden ruotsalaispankkien kestokykyä. Vastaavasti esimerkiksi itävaltalaiset pankit ovat rahoittaneet Itä-Euroopan kehittyviä maita neljällä viidesosalla Itävallan bruttokansantuotteesta. Rahaa tarvitaan, mutta tarkalla osoitteella.

Viisas kyllä kuulee avunpyynnöt, mutta puntaroi itse huolellisesti millainen apu toimii parhaiten. Summittainen ryntäily johtaisi siihen, että kohta pelastaja ja pelastettava huutaisivat samalla allikossa. Harkittuja täsmätoimia olisivat myös koko unionin kilpailukykyä parantavat rakenteelliset ratkaisut.

Autoteollisuuden tukipakettien myötä nousi huoli protektionismista, mikä toimi perustana myös sunnuntain kokouksen koollekutsumiseen. Nyt olisikin syytä paitsi ehkäistä uusia kilpailun vääristymiä, myös purkaa vanhoja kilpailun esteitä. Sisämarkkinoiden toiminnassa on kosolti pieniä kansallisia esteitä, joiden purkaminen olisi otettava ripeän työn alle.

Toinen kokonaisuus on EU:n rahoitusrakenne, jonka uudistuksen Suomi on nostanut keskeiselle sijalle lähivuosina. Kun raha on tiukassa, on jatkuvasti tärkeämpää, että sen vaikuttavuus on mahdollisimman hyvä. Tämän vuoksi pirstaleinen ja monin osin tehoton tukijärjestelmä pitäisi kiireesti uudistaa ja saada toimimaan kasvun moottorina. Yksinkertaisena ja Suomellekin suotuisana reseptinä on rahan kohdistaminen innovaatioihin ja infrastruktuuriin.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake